Helsingin poliisi valvoo tehostetusti nuorisoa rannoilla, puistoissa ja kaupungilla koulujen päättymisviikonloppuna

Pääkaupunkiseudun koulujen kevätlukukausi päättyy lauantaina 3.6.2017. Poliisi valvoo tehostetusti nuorison alkoholinkäyttöä ja puuttuu kaikenlaisiin järjestyshäiriöihin.

Helsingin poliisi liikkuu perjantaina ja lauantaina näkyvästi jalkautuen nuorison kokoontumispaikoilla, kuten lasten leikkipaikoilla sekä päiväkotien ja koulujen pihoilla, puistoissa ja uimarannoilla.

– Edellisvuosien tavoin on odotettavissa, että koululaiset ja opiskelijat kokoontuvat Helsingin kaupungin alueella sijaitseviin puistoihin ja rannoille juhlistamaan koulujen päättymistä. Mikäli poliisi tapaa päihtyneitä alaikäisiä, kirjoitetaan heille 40 euron rikesakko ja tapahtuneesta ilmoitetaan vanhempien lisäksi lastensuojeluviranomaisille. Mikäli nuorisolla havaitaan olevan alkoholia, se luonnollisesti myös hävitetään, kertoo komisario Katja Nissinen Helsingin poliisilaitokselta.

– Erittäin positiivista on se, että nuorison käyttäytyminen on parantunut vuosi vuodelta, eikä alkoholi ole enää juhlinnassa yhtä isossa roolissa, edes koulujen päätösviikonloppuna. Vaikuttaisi siltä, että yhä useammat nuoret osaavat pitää hauskaa selvin päin ja hyvä niin. Ylilyöntejä kuitenkin edelleenkin valitettavasti tapahtuu ja poliisi puuttuu kaikenlaisiin järjestyshäiriöihin ja alaikäisten alkoholinkäyttöön matalalla kynnyksellä, Nissinen mainitsee.

Poliisi valvoo tulevana viikonloppuna tehostetusti nuorisovalvonnan lisäksi alkoholin välittämistä alaikäisille.

Lähde: Helsingin poliisi

One thought on “Helsingin poliisi valvoo tehostetusti nuorisoa rannoilla, puistoissa ja kaupungilla koulujen päättymisviikonloppuna

  • 30.5.2017 at 16:20
    Permalink

    Kai niitä matujakin voisi valvoa tehostetusti. Ottaa niiltä sormenjäljet ja kasvokuvat ja toimittaa Interpolille. Kuka ties, niistä voi saada löytöpalkkion.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.