Suomalainen teki ison lahjoituksen Unicefille: 6 miljoonaa euroa

Suomalaisen suurlahjoittajan kuuden miljoonan euron lahjoitus ohjataan Syyrian hätäapuun sekä Boliviaan ja Vietnamiin. Lahjoitus on suurin ensilahjoittajan tekemä lahjoitus UNICEFille.

Nimettömänä pysyttelevä suurlahjoittaja naurahtaa vaatimattomasti, kun puhe kääntyy hänen avokätiseen lahjoitukseensa.

– Mahtavaa, kun voin auttaa, hän sanoo.

Mikä sai hänet tekemään niin merkittävän lahjoituksen?

– Maailmalta kantautuvat uutiset rupesivat ahdistamaan. Uutisia oli välillä mahdoton katsoa. Oli kamalaa nähdä, miten hankalissa olosuhteissa monet elävät.

Lopullinen päätös lahjoituksesta syntyi, kun hän katseli uutisista lohduttomia kuvia Syyrian sodasta ja Aleppon raunioista kaivetuista lapsista.

UNICEF tuntui sopivalta ja luonnolliselta taholta, sillä suurlahjoittajan ja hänen puolisonsa toiveissa oli auttaa erityisesti lapsia.

– Pidän siitä, että UNICEF pystyy toimimaan vaikeissakin olosuhteissa, esimerkiksi Syyriassa ja kykenee viemään avun perille.

– Lahjoitan myös Suomessa tehtävään työhön – sillä kyllä täälläkin on apua tarvitsevia – mutta kyllä ne kipeimmin apua tarvitsevat ovat useimmiten muualla.

UNICEFin työ maailman lasten oikeuksien puolesta vakuutti suurlahjoittajan niin, että hän päätti lahjoittaa UNICEFille yhteensä kuusi miljoonaa euroa.

”Toivottavasti suurlahjoitukset yleistyvät”

Kuudesta miljoonasta eurosta kolme miljoonaa ohjataan hätäapuun, ja siitä suurin osa Syyrian lapsille. Loput kolme miljoonaa euroa ohjataan kolmen vuoden aikana lasten kohtaaman väkivallan ja hyväksikäytön vastaiseen työhön Vietnamissa ja Boliviassa. Lahjoituksen avulla vahvistetaan maiden lastensuojelujärjestelmää sekä lasten suojelua edistävää lainsäädäntöä, palveluja ja toimintatapoja.

Lastensuojelutyö Vietnamissa ja Boliviassa puhutteli lahjoittajaa erityisesti, sillä pitkäjänteisellä työllä muun muassa varmistetaan, että lapset rekisteröidään. Sen avulla lapset pääsevät elintärkeiden palveluiden piiriin.

Suurlahjoittaja toivoo, että hänen lahjoituksensa innostaa muitakin tekemään hyvää.

– Yksityisten ihmisten lisäksi toivon, että yritysmaailmassa suurlahjoitusten teko yleistyy – ja hieman tuntuu, että näin onkin tapahtumassa.

– Hyvää tekevä yritys houkuttelee myös parempia työntekijöitä, sillä töitä haettaessa ihmisiä kiinnostaa yhä enemmän se, minkälaiset arvot yrityksellä on.

Tärkeintä suurlahjoittajalle on, että hänen lahjoituksensa menee apua tarvitseville. Häntä kiinnostaa seurata, miten UNICEF auttaa lapsia lahjoituksen avulla kohdemaissa.

– Jos voin auttaa edes yhtä ihmistä niin hyvä. UNICEFin kautta voin onneksi auttaa useampia.

Lähde: Unicef.fi

One thought on “Suomalainen teki ison lahjoituksen Unicefille: 6 miljoonaa euroa

  • 31.5.2017 at 09:28
    Permalink

    Voi hyvänen aika sentään. Lahjoittaja ei taida tietää että Unicefmaksaa ”tietotaidosta”. Eli, suurin osa rahoista menee Svetisin Unicefin päämajan henkilöiden palkkoihin ja palkkioihin. Ja vain alle prosentti menee oikeasti apuna perille asti. Tästä on todisteena Saksalaisten tekemä dokumentti jossa eräs Unicefin johtohenkilöistä sanoo järjestön toimivan juuri näin, kun toimittaja ihmettelee miksei rahalla saada enempää apua perille. Unicef on vain ryhmä ihmisiä jotka tekevät ohjeita ja koittavat pohtia ratkaisuja erilaisiin epidemioihin ja ongelmiin.

    Tuolla kuudella miljoonalla eurolla olisi voinut tukea suomalaisia merkittävällä tavalla. Ja se apu olisi tuonut vaurautta ja varallisuutta koko kansalle. Se olisi vahvistanut kansakuntaamme. Jos esimerkiksi olisi lahjoittanut 10 000 euroa jokaisesta uudesta syntyvästä lapsesta vanhemmille niin sitäkautta 600 ihmistä olisi saanut lähtölaukauksen elämäänsä, joka olisi tuntunut pitkään. Ja pienellä haarukoinnilla apu olisi kohdistunut niihin nuoriin pareihin jotka oikeasti ovat tiukilla mutta jotka ovat päättäneet tehdä isänmaallisen teon ja hankkia lapsia. Sillä lapsissa on tulevaisuus.

    Sen sijaan että tukisi ja vahvistaisi muita maita ja kansoja, pitäisi aina ensin vahvistaa ja tukea omaa kansaa. Tuettavaa riittää paljon.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.