Maahanmuuttajien kouluttamiseen 13,5 miljoonaa – Tavoitteena työllistyminen

Maahanmuuttajia koulutetaan yritysten työvoimatarpeisiin yksityisellä pääomalla. Euroopan investointirahasto sijoittaa kokeiluun 10 miljoonaa euroa.

Maahanmuuttajien työllistäminen kiinnostaa suomalaisia yrityksiä yhä enemmän. Työ- ja elinkeinoministeriön viime vuonna aloittamaan nopean työllistämisen kokeiluun on nyt lähdössä mukaan esimerkiksi kaupan, ravintola-alan, rakennusalan, kiinteistöalan ja teollisuuden yrityksiä, kuten S-ryhmä, Fiskars ja Lassila & Tikanoja.

Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaalle ja yritysten tekstiilipalveluihin väkeä toimittavalla Lindströmillä kokeilu on jo alkanut.

– Parhaillaan ovat menossa varastoalan ja bussikuskien koulutukset, kertoo maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Ilta-Sanomien Taloussanomat kertoo, että kokeilussa maahanmuuttajia koulutetaan yritysten työvoimatarpeisiin yksityisellä pääomalla. Yrityksille työvoimakoulutus ei maksa mitään. Hanketta hallinnoi Epiqus, joka tekee koulutusyritysten kanssa sopimukset. Maahanmuuttaja saa työpaikan ja palkan ohella myös kieli- ja kotoutuskoulutuksen.

– Jos joku nyt ajattelee, että tässä tuupataan suomalaisille työmarkkinoille kielitaidotonta halpatyövoimaa, niin ei. Jokainen työnantaja sitoutuu työehtosopimuksen mukaisiin palkkoihin ja meillä on nollatoleranssi väärinkäytösten suhteen. Mukana on paljon toimialoja, myös korkeasti koulutettuja koodareita, Hämäläinen muistuttaa.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta pitää hanketta lähtökohtaisesti hyvänä, mikäli se ei polje palkkoja tai syrjäytä muuta työvoimaa.

– Jos työehdot ovat kunnossa, niin ei siinä sitten mitään. Uusia malleja ja pohdintoja tarvitaan, Eloranta kommentoi Taloussanomille.

Ortodoksinen kirkko yksi sijoittajista

Taloussanomat kertoo, että kokeilun tavoitteena on työllistää 2 500 maahanmuuttajaa kolmen vuoden aikana keskimäärin 3–6 kuukaudessa koulutuksen alkamisesta. Sijoittajat rahoittavat toiminnan ja kantavat taloudellisen riskin. Valtio maksaa vain todennetuista tuloksista.

Euroopan investointirahasto sijoittaa kokeiluun kymmenen miljoonaa euroa. Epiquksen hallituksen puheenjohtaja Jussi Nykänen kertoo, että muita sijoittajia ovat muun muassa S-ryhmä, Sitra, Tradeka-yhtiöt, Suomen ortodoksinen kirkko sekä muutamat yksityishenkilöt. Yhteensä sijoittajia on kymmenkunta.

Nykäsen mukaan rahaa on tähän mennessä kertynyt 13,5 miljoonaa euroa.

– Jos maahanmuuttajat saadaan tällä koulutuksella nopeammin töihin, seuraa siitä heti verokertymää ja työmarkkinatuen säästöä. Se kymmenen miljoonaa on aika nopeasti otettu kiinni, jonka jälkeen alkaa juosta voittoa. Voitosta maksetaan sijoittajille tuotto ulos ja valtio pitää loput, Hämäläinen selvittää.

– Kokeilun tarkoitus on, että ohjataan työntekijöitä sinne, missä heitä tarvitaan ja räätälöidään koulutus yrityksen tarpeen mukaan.

”Toimien oltava kannattavia kaikille osallisille”

Ilta-Sanomien mukaan riskinä on, etteivät työnantajat olekaan tyytyväisiä, eikä kokeilu johda maahanmuuttajien parempaan työllistymiseen pysyvästi.

– Sitä ei voi mitenkään taata, myöntää asiantuntija Mikko Räsänen työnantajien EK:sta.

– On välttämätöntä, että toimet ovat kannattavia kaikille osallisille: Työnantajalle, työntekijälle ja kouluttajalle. Muuten ei synny pysyvää toimintaa.

EK kuitenkin kannattaa työelämäläheisten kotoutumiskoulutusten lisäämistä.

– Niissä voidaan yhdistää osaamisen kartoittaminen sekä ammatillinen ja kielikoulutus. Oppimisympäristökin on parempi kuin luokkahuone, Räsänen sanoo.

Räsäsen mielestä maahanmuuttajien työllistymisestä hyötyvät kaikki. Mitä enemmän ihmisiä on töissä, sitä suuremmat mahdollisuudet on muillakin työllistyä, kun saadaan yhteiskunnan pyörät pyörimään, hän kertoo.

Lähde: Taloussanomat

One thought on “Maahanmuuttajien kouluttamiseen 13,5 miljoonaa – Tavoitteena työllistyminen

  • 3.6.2017 at 15:51
    Permalink

    Onko kantasuomalaisille työttömille mutta työhaluisille vastaavat festivaalit?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.