Poliisi pyytää kaikki silmäparit apuun koulujen päättäjäisviikonloppuun

Edellisvuosien tapaan poliisi tarvitsee avukseen kaikki valvovat silmäparit. Vanhempien toivotaan vierailevan vaikka iltakävelyllään päättäjäisiltana oman alueensa leikkipaikoissa tai lähikoulun pihalla. Nuorten aiheuttamista häiriöistä kuten metelistä, ryyppäämisestä ja sotkemisesta voi soittaa numeroon 112.

Koulujen päättäjäispäivänä 3.6. nuoret kokoontuvat juhlistamaan koulutyön päättymistä ja loman alkamista. Suurimmalla osalla juhlinta on rauhallista ja päihteetöntä, mutta huolestuttavan monella nuorella juhlinta lähtee niin sanotusti lapasesta, jolloin onnettomuuksien ja vahinkojen riskit moninkertaistuvat.

Aiempina vuosina nuorten juhlinta on työllistänyt poliisia, ambulansseja, nuorisotyöntekijöitä ja monia vapaaehtoistoimijoita. Myös tänäkin vuonna tilanteeseen on varauduttu ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen partiot kiertelevät puistossa, rannoilla, koulujen pihoilla ja muissa paikoissa, joissa alueen nuoret viettävät aikaa.

Vantaalla nuorten suosimia juhlimispaikkoja ovat Tikkurilassa Dixi ja sen lähiympäristö, Kuusijärven ulkoilualue ja Jokiuoman puisto.

Järvenpäässä suosituin juhlapaikka on Rantapuisto, jonne matkustetaan aina Mäntsälästä ja Hyvinkäältä saakka. Klaukkalassa Vaskomäki ja urheilukentän nurmialue, Rajamäellä yläasteen piha-alue ja viereinen urheilupuisto ja Nurmijärven kk:lla Maanniitun koulun nurmikenttä puistoineen sekä Buenopuisto ovat myös suosittuja.

Sipoossa nuoret kokoontuvat Nikkilän Pilvijärvelle ja Kalkkirantaan, Porvoossa suosittuja paikkoja ovat Jokipuisto, Maarinranta, Kokonniemen ”uimamonttu” ja Loviisassa Laivasilta sekä uimaranta.

 

Lähde: Itä-Uusimaan Poliisilaitos

3 thoughts on “Poliisi pyytää kaikki silmäparit apuun koulujen päättäjäisviikonloppuun

  • 2.6.2017 at 13:55
    Permalink

    Ei sinne mitään silmäpareja tarvita. Sinne tarvitaan Go-Pro kamerat. Kaikki autokamerat. videokamerta ja kypäräkamerat lataukseen ja videoita koko illallta. Ja niin monen ihmisen naama pitää kuvata videolle ettei yksikään pääse sanomaan ”en ollut edes koko paikalla”. Ja jokainen joka lähtee juhlapaikoilta pois, pitää kuvata. Silloin tiedetään jokaisen liikkeet aina sielä missä he ovat liikkuneet. Eli, jos joku sanoo olleensa jossain klo 02:00 asti, niin jos on poistunut jo klo 23:00 niin se valehtelee.

    Videot ja kamerat pitää ottaa käyttöön. Toivottavasti koululaisetkin ymmärtävät ottaa kännyköillään videota koko viikonlopun. Vain siten voidaan saada rikoksentekijät sytteisiin. Ja kaikki jotka pyrkivät puheille tai eivät poistu pyynnöstä, pitää kuvata ja videoita.

    Reply
  • 2.6.2017 at 17:15
    Permalink

    Poliisi hoitakoon itse hommansa, jos on sananvainoon resursseja, niin en ilmoita mitään. rehtorit menkööt.

    Reply
  • 2.6.2017 at 21:28
    Permalink

    Stasi/ Gestapo tarvitsee kaikki voimansa vihapuheen valvontaan ja syytteiden keksimiseen, joita ei löydy edes suomen laista. AJATUS POLIISI, IME ISO MATU KYRPÄ, AI MITÄ, OOT JO EHTINYT USEAMMAN TYHJÄKSI IMEMÄÄN ??? NO EN IHMETTELE, KUN SUNKIN KUVAAS ON NETISSÄ KATSELLUT. JOS NÄYTTÄÄ HOMOLTA, JOS SE KÄYTTÄYTTYY KUIN HOMO, NIIN SILLOIN SE TODENNÄKÖISESTI ON HOMO.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *