Li Andersson: Uudet vaalit jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten johtoon

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson otti Sensuroimaton Päivärinta haastattelussa  kantaa  Perussuomalaisten puheenjohtaja vaaleihin.

 

Andersson on vakuuttunut siitä, että nykyhallitus on vaikeuksissa, mikäli perussuomalaiset valitsevat Halla-ahon puheenjohtajaakseen.

Suora lainaus Iltalehden sivuilta:
”Hän on sanonut, että haluaa uudet hallitusneuvottelut. Halla-aho yrittää muotoilla sen niin, että hallitus ei ole pitänyt kiinni hallitusohjelmasta, mutta hänen viestinsä on koko ajan ollut se, että hän edellyttää, että hallituksen harjoittamaan politiikkaan tulee muutoksia, merkittäviä sellaisia.”

Li Anderssonin puheet hallitusohjelman avaamisesta on ristiriidassa Halla-ahon omiin puheisiin nähden. Jussi Halla-aho on useissa kannanotoissaan korostanut ettei meinaa avata uusia hallitusneuvotteluita, Halla-aho on vaatinut noudatettavan nykyistä jo neuvoteltua hallitusohjelmaa.

Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebookkiin 27.5 seuraavasti:
-Jos ihan tarkkoja ollaan, kukaan ei ole tainnut vaatia hallitusohjelman neuvottelemista uudelleen. Hyvä alku olisi, että noudatetaan hallitusohjelmaa.

Pääministeri Juha Sipilä on kutsunut hallituspuolueiden puheenjohtajat keskustelemaan maanantaina 12.6 Perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen, riippumatta siitä kenet perussuomalaiset valitsee puheenjohtajakseen.


 

12 thoughts on “Li Andersson: Uudet vaalit jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten johtoon

  • 8.6.2017 at 08:45
    Permalink

    Komukka kun sanoo vaikkapa vain päivää, on syytä tarkistaa kellosta tms. puhuuko se totta.

    Reply
  • 8.6.2017 at 09:48
    Permalink

    Eihän Halla-aho ole vaihtamassa hallitusohjelmaa onko Li niin tymä että suunnittelee suomeen uusia vaaleja. Pitäiskö jonkun reakoida vihapuheisiin Halla-ahoa kohtaan ????

    Reply
  • 8.6.2017 at 11:33
    Permalink

    Kuvitteleeko Li vassareiden joskus vielä pääsevän hallitukseen?
    Jos Halla-aho valitaan puolueensa johtoon niin seuraavissa vaaleisssa persut on Suomen suurin puolue, kannatus 25-30%
    Repikää siitä, vassarit, vajakit,suvakit ym.

    Reply
  • 8.6.2017 at 13:52
    Permalink

    Populistin huulet tas liikkuu ja päästelee ulos aivopieruja. Tämä huonosti suomea puhuva sössöttävä henkilö ei päätä tuleeko uusia vaaleja vai ei. Vassareiden biharyhmän aika on ohi.

    Reply
  • 8.6.2017 at 14:11
    Permalink

    Huutelijat ja Kepulaiset pahemmasta päästä

    Reply
  • 8.6.2017 at 16:20
    Permalink

    Kommunisti Li kokoomus kätyreineen, pitävät muutenkin pahaa ääntä.

    Sataa Halla-ahon laariin moinen ulina., mikä totisesti on vaan hyvä asia.

    Reply
  • 8.6.2017 at 22:56
    Permalink

    Eräs kulttuurimarxistinen Suomen kansan mädättäjä.

    Reply
  • 9.6.2017 at 12:08
    Permalink

    Toivottavasti Halla-aho voittaa, tulee jotain tolkkua tän hallituksen touhuihin!!

    Reply
  • 9.6.2017 at 17:45
    Permalink

    Pitäs toikin suvakkihuora turpansa kiinni…Tää on henkilökohtaisesti sinulle Li Andersson: ”on haudat luotu auki, ne kylminä odottaa jonoon niitä kohti päät painuneina vaeltaa, sopu sijaa antaa, älkää kantako huolta harhaanjohtajat saavat luvan ensimmäisenä kuolla”

    Reply
  • 10.6.2017 at 12:14
    Permalink

    Kommari Li voi keskittyä laillistamaan huumeita, ja seksin eläinten ja sukulaisten kanssa. Siihen vielä päälle Suomen toimiminen maailman sosiaalitoimistona, niin ei voi kuin ihmetellä, kuinka tuolla agendalla löytyy kommareille noinkin paljon kannatusta.

    Reply
  • 10.6.2017 at 15:38
    Permalink

    tää ämmä on niin vitun lapsi. ”jos noi ei leiki just niinku mä haluun ni mä yritän pistää paskaks koko leikkipuiston”
    tol ämmäl ei o ikinä mitään vitun ratkasuja yhtään mihinkään, pelkkää vitun lässytystä jatkuvalla syötöllä ja sekin niin klassisen kaksinaismoralistista kuin vain voi olla.

    tapa ittes li

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *