Lasten urheilukoulusta viety 300 eväsleipää ja 150 banaania

Viime viikonloppuna Kemin Sauvosaaressa on kadonnut lasten eväät mystisesti.

Urheilukoulun vetäjä Ari Matikainen kertoo, että eväsleivät oli tehty talkoovoimin, yhteensä 300 kappaletta viime sunnuntaina. Leivät oli jätetty seuran tiloihin jääkaappiin. Tilat sijaitsevat urheilukentän laidalla.

”Tulimme seuran tiloihin maanantaina aamulla noin kello 8, mutta katsoimme jääkaappiin vasta noin kolmisen tuntia tulomme jälkeen, joten jos siellä jotakin johtolankoja oli, niin ne ehtivät kyllä tuhoutua, Matikainen harmittelee rauhallisesti.”

Asiasta on tehty rikosilmoitus. Murrosta ei ole mitään merkkejä ja avaimet tiloihin on vain muutamalla ihmisellä. Matikainen arvelee, että tekijä on ollut ammattilainen.

Taloudellinen menetys on ollut noin 200 euroa, mutta työ ja vaiva kuitenkin suurempi menetys Matikaisen mukaan. Lapsille kuitenkin järjestyi uudet leivät talkoovoimin.

Tieto on näkynyt vasta tänä viikonloppuna poliisin järjestelmissä.

Lähde: MTV

One thought on “Lasten urheilukoulusta viety 300 eväsleipää ja 150 banaania

  • 10.6.2017 at 22:34
    Permalink

    Lasten leivät, sikamaista!!!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.