PS:n eduskuntaryhmä hajosi: Soini ja muut PS-ministerit lähtijöiden joukossa

Yle uutisoi, että 21 kansanedustajaa lähtee Perussuomalaisista ja muodostaa oman eduskuntaryhmän. Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on lähtijöiden joukossa.

Myös muut perussuomalaisten ministerit, Sampo Terho, Jussi Niinistö ja Jari Lindström ovat lähtijöiden joukossa.

Jari Lindström sanoo joutuneensa raskain mielin myöntämään, että perussuomalaiset ei ole se puolue, johon hän liittyi.

– Kun menin Jyväskylään, minulla oli vielä poliittinen koti. Lauantaina minulla ei sitä enää ollut, Lindström jutteli.

Asiasta kertoi kansanedustaja Simon Elo ennen perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokousta. Elon mukaan ryhmän nimi on ainakin toistaiseksi Uusi vaihtoehto.

– Ryhmä on valmis jatkamaan Sipilän hallituksen hallitusryhmänä samalla ohjelmalla ja kokoonpanolla, Elo sanoi.

Elo toimi pikaisesti järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ryhmän puhemiehenä.

– Tänään emme ole politiikkoja vaan isänmaan asialla. Kyse ei ole vain siitä, että Jussi Halla-aho valittiin vaan niistä tahoista, jotka puolueen kaappasivat, Elo selvensi.

– Päätös oli lopulta yllättävän helppo, Elo kommentoi.

Elon mukaan ryhmä on valmis hallitusneuvotteluihin. Häneltä tiedusteltiin, onko pääministeri Juha Sipilä tietoinen perussuomalaisten hajoamisesta.

– Pääministeri kuulee tästä vähintäänkin nyt, Elo sanoi.

Lähtijöiden ryhmään kuuluvat nämä 21 kansanedustajaa : Simon Elo, Sampo Terho, Vesa-Matti Saarakkala, Kimmo Kivelä, Timo Soini, Jari Lindström, Martti Mölsä, Ari Jalonen, Anne Louhelainen, Kari Kulmala, Pirkko Mattila, Jussi Niinistö, Ritva Elomaa, Kaj Turunen, Tiina Elovaara, Lea Mäkipää, Hanna Mäntylä, Maria Lohela, Reijo Hongisto, Pentti Oinonen ja Veera Ruoho.

Myös kansanedustaja Arja Juvonen ilmoitti eroavansa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, mutta hänen nimeään ei ole uuden ryhmän listalla.

Timo Soini kertoi olevansa ryhmässä rivijäsen. Soini sanoi muiden tapaan, että perussuomalaiset ei ole enää sama puolue.

Kaikkia perussuomalaisten kansanedustajia ei ollut pyydetty ryhmään mukaan. Mika Niikko kertoi HS:lle, ettei hänelle ollut kerrottu suunnitelmasta, vaikkei hän omien sanojensa mukaan kuulu Halla-ahon tukijoihin.

Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten eduskuntaryhmään jäi 15 kansanedustajaa.

Lähteet: Yle, HS

5 thoughts on “PS:n eduskuntaryhmä hajosi: Soini ja muut PS-ministerit lähtijöiden joukossa

  • 13.6.2017 at 13:51
    Permalink

    Liskot tulevat lopulta esiin. Hyi helvetti, mitä saastaa. Nyt pää kylmänä Jussi, Laura ja Teuvo. Kaikki tuki teille aidoille kansallismielisille nuiville. Tulette saamaan superjytkyn 2019!

    Reply
  • 13.6.2017 at 14:13
    Permalink

    Hyvä. Seteliselkärangat pois. Perustakaa uusi timo sionin tukipuolue jonka ohjemaan kuuluu kansanvaihto Suomessa/eu;ssa.

    Reply
  • 13.6.2017 at 14:45
    Permalink

    Historian röyhkein teko näiltä nilviäisiltä.

    Reply
  • 13.6.2017 at 14:56
    Permalink

    Sampo Terho oli kuin olikin vain Soinin juoksupoika, kuten monet arvelivat. Tervemenoa vaan kaikille muillekin, ei jäädä kaipaamaan. Teitä ei äänestä kukaan seuraavissa vaaleissa.

    Reply
  • 13.6.2017 at 16:04
    Permalink

    Nyt tosiaankin huomattiin miten mädätetty puolue oli. Mutta hyvä näin, niin mätäpaiseet on savustettu ulos.
    Nyt olen taas valmis äänestämään puoluetta, koska ollaan alkuperäisessä puolue ohjelmassa. Olivat jo luisuneet niin kauaksi siitä omasta asiastaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.