Perussuomalaisten Tukisäätiö: Rahat piiloon puolueelta?

Suomalaisen politiikan ja verotuskäytäntöjen kummajaisia ovat säätiöt, joihin tallennetaan omaisuuksia, ja joista maksetaan etuja niiden säännöissä määrätyille tahoille. Suuromaisuuksien siirtäminen sukupolvelta toiselle käy myös kätevästi säätiöimällä, mikä ei ole aina verottajan mieleen, ja #yleishyödylliset säätiöt käyttävät valtaa kulttuurissa ja tieteessä, mitä suomalaista erityispiirrettä ei ilmeisesti ole Euroopassa huomattu.

Politiikassa säätiöt saattavat olla poliittisen vallan pankkeja, joihin tallennettua vaikutusvaltaa eivät puoluekokoukset horjuta. Tarkastelemme nyt Perussuomalaisten Tukisäätiötä.

Tukisäätiö sai julkisuutta Perussuomalaisten ”jytky”-vaalivoiton jälkeen, kun puolue käytti puoluetuki-rahaansa uuden toimiston hankkimiseen Helsingistä. Kiinteistökaupan tekikin säätiö, jolle puolue lainasi 1.7 miljoonaa euroa, asettuen itse hyyryläiseksi maksamiinsa tiloihin. Noin miljoonan euron remontin säätiön omistamiin tiloihin puolue maksoi omasta pussistaan.

Yle:n (linkki) kertoman mukaan Tukisäätiön varallisuus oli v.2001 50 000 euroa, joten säätiöllä ei olisi ollutkaan omaa varallisuutta kiinteistökauppoihin.

Puolueen toimistostaan maksama vuokra, 110 000 e vuodessa, kiersi säätion kautta takaisin: Säätiö lyhensi sillä velkaansa puolueelle. Velanmaksun päättyessä toimistohuoneisto jää säätiön velattomaksi omaisuudeksi. Puolueen maksama remontti on myös rahansiirto puolueelta säätiölle.

Järjestely ei ollut kovin suosittu puolueen kentällä. Monet näkivät, että rahaa ja valtaa lipuu puolueelta puoluekokouksessa toteutuvan päätöksenteon ulottumattomiin. Samanaikaisesti, kun uutta hulppeaa toimistoa saneerattiin Helsingissä, puoluepiirit valittivat käyttörahan puutetta. Tässä saattaa olla jokin ristiriita perussuomalaisten käytännön ja puoluetukilain tarkoituksen välillä.

Puolueen jäsenmaksutulojen rahastoiminen säätiöön v.2012 tehdyllä päätöksellä on myös ajoittain herättänyt keskustelua. Puolueen jäsenet Seppo Hauta-aho ja Fred Sormo tekivätkin  v.2013 puoluekokoukselle aloitteen säätiön johtajien nimittämisen siirtämisestä puoluekokoukselle. Timo Soini esti henkilökohtaisesti asian käsittelyn, mistä aiheutuikin sitten oikeusprosessi yhdistyslain ja puolueen sääntöjen mahdollisesta rikkomisesta. Oikeudenpäätökset olivat puoluejohdolle myönteisiä.

Perussuomalaistyen Tukisäätiö on keskeisessä roolissa nyt tapahtuneen eduskuntaryhmän hajoamisen yhteydessä.

Perussuomalaisten Tukisäätiön hallitus:

  • Hallituksen puheenjohtaja: Raimo Vistbacka
  • Hallituksen varapuheenjohtaja: Timo Soini
  • Hallituksen jäsenet: Matti Vattulainen, Paula Juka (uusi jäsen), Jukka Ikonen (uusi jäsen)
  • Väistyneet: Mikko Vainio,Timo Relander

 

 

Säätiön säännöt.”

PERSSAATIO002

PERSSAATIO004

PERSSAATIO001

PERSSAATIO003

Linkki säätiölakiin:
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150487

Perussuomalaisten tukisäätiöstä Iltalehdessä 15.06.2017.

Yle 06.11.2012.

5 thoughts on “Perussuomalaisten Tukisäätiö: Rahat piiloon puolueelta?

  • 15.6.2017 at 08:22
    Permalink

    Ehkä laillista, mutta MIKSI?
    Kieroa peliä josta poliitikot ovat itse hyötymässä, siksi tällaista paskaa on olemassa.

    Reply
  • 15.6.2017 at 09:44
    Permalink

    Siis Puolue lainasi rahaa säätiölle ja sitten maksaa vielä vuokraa että sätioö pystyisi lyhentämään lainansa. Tuohan on selvää veronkiertoa. Tällä toiminnalla säätiö saa verotonta rahaa kassaansa ja PERSUT maksavat lainaamansa rahat kahteen kertaan: Ensin lainana säätiölle ja sitten vielä vuokrana.

    Kyllä verottajan pitäisi puuttua tällaiseen menettelyyn.

    Ja miten tyhmiä ovat olleet Persujen päättäjät kun ovat menneet hyväksymään tällaisen asetelman? Sen sijaan että olisi ostettu rakennus itse ja maksettu remppa, niin annetaan rakennus toiselle ilmaiseksi ja maksetaan se kahteen kertaa kuten remppakin.

    Ei ole mikään ihme jos valtion rahat ei riitä kun niistä päättävät tahot ovat tätä luokkaa. Edes yksinkertaisin matemaattinen laskutomitus ei ole hallinnassa eikä yksinkertaisin vertailu. Sionisti-soinilta tämän olisi voinut uskoa mutta luulin että edes joku porukasta osaisi laskea.

    Reply
  • 15.6.2017 at 13:31
    Permalink

    Sika-soini on rikollinen joka on vedättänyt Suomen kansaa röyhkeämmin kuin kukaan muu -petollista läskikasaa EI SAA PÄÄSTÄÄ PAKOON vaan rosvo on laitettava kärsimään rangaistus tekemisistään. Nyt tiedämme myös muut huijarit jotka kuuluvat sika-soinin liigaan, tämä joukko oli vastuussa monesta rikoksesta jo ennen lopullista paljastumistaan -uskon että nyt tilanne vain pahenee entisestään kun nämä UUVATIT pääsevät kurmuuttamaan kansaa sipilän ja orpopetterin käskytyksestä ilman että tarvii peitellä tekemisiään.

    Reply
  • 15.6.2017 at 23:07
    Permalink

    Puolue on lainannut säätiölle rahaa jota se lyhentää kuukausittain.. Suosittelen tutkimaan velkakirjaa, onko siinä mahdollisuus vaatia velkaa heti maksettavaksi. Tällainen ehto on aika usein. Eli viesti säätiölle. Maksakaa noin miljoonan velkanne viikon sisällä. Ellei rahaa kuulu, haette säätiön konkurssiin. Rahaa sillä ei ole jolloin se joutuu myymään huoneiston.

    Reply
  • 17.6.2017 at 07:54
    Permalink

    säätiön säännöt pykälä 4 näyttää sen ettei säätiö ainakaan köyhä ole.
    Arvatenkin seassa on PUOLUEELLE testamentattuja omaisuuksia jotka onkin nyt säätiöllä.
    Seassa asuntoja ja vanhoja smp julkaisutoiminnan osakkeita (Oy pientalonpoika). Olihan smp.lläkin tukisäätiö aikanaan.
    Mihin lie sen rahat imuroitu.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.