Sampo Terho paljastaa blogissaan saamiaan vihapalautteita

7

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho kertoo blogissaan, että millaista palautetta on saanut lähdettyään perussuomalaisista Uusi vaihtoehto -ryhmään.

Blogissaan Terho kertoo, että suurin osa saamastaan palautteesta on ollut kannustavaa ja rohkaisevaa. Kasvotusten saatu palaute on ollut hyvää.

”Ensi viikolla perustamme uuden puolueen. Minulla ja ryhmätovereillani on ollut opettavainen viikko, jonka aikana itse kukin on varmasti tarkkaan miettinyt mitä haluaa olla ja millaista puoluetta edustaa. Uusi poliittinen kotimme tullaan rakentamaan myönteisyyden ympärille, vapaana vihasta ja möläytyksistä. Nimenomaan tältä osin oloni on nyt suunnattoman helpottunut, vaikka hyvin tiedän, kuinka pitkä ja vaikea tie edessä odottaa.”

Kaikki palaute ei kuitenkaan ole ollut positiivista, vaan myös vihapalautetta on tullut ja Terho listasi blogissaan muutamia ja tässä esimerkkejä:

-Olet sika, kuole syöpään.

-Kielet ruskeina koko porukalla. Ällöjä akkoja ja jätkiä.

-Oliko kotisi vakuutettu?

-olet tyhmin ihminen mikä koskaan on ollut eduskunnassa.

-Kyllä sinä rehellisesti sanottuna olet yksi paskaläjä koko ukko.

-Mitä jos panisit vaan Soinia hanuriin oikein kunnolla ja kuristaisit hengiltä sen jälkeen. Voisit itses myös hirttää.

-Nyrkillä tapettava sateenkaarirunkkari.

Kansalaispalautetta

 

 

 

7 KOMMENTIT

    • Sen takiahan he ovat Suomeenkin ihmisiä vaihtamassa – mutavyöry Afrikasta kuin tilauksesta!

  1. Mitäs maanpetturi mahtoi odottaa? Jos nyt jo ahdistaa niin voi voi…TÄTÄ TULEE JATKUMAAN KUNNES TERHOLLE HEITETÄÄN MULLAT PÄÄLLE.

    -Hauskaa loppuelämää!

  2. Sampo, olet petturi, sinuun uskovat äänestäjät äänestivät sinut edustamaan itseään periaatteittensa vuoksi, joita sinäkin halusit ajaa. Nyt olet pettänyt kaikki verisesti, petturi tie on synkkä.
    Intiaanit nimesivät kansansa petturit – luopioihin, joilla ei ollut koskaan paluuta kansansa pariin eikä anteeksi antoa. Sinä kuulut nyt ilmeisesti luopioihin…..

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.