EU kieltää tehokkaat imurit – sähkönkulutus kuriin

Syyskuun alusta lähtien tulee voimaan EU-direktiivi, jossa huipputehokkaat pölynimurit kielletään. Rajoituksella EU haluaa vähentää unionin sähkönkulutusta. 

Vuoden 2014 syyskuun jälkeen on saanut myydä EU:ssa korkeintaan 1 600 watin imureita, kun sitä ennen sai sai olla jopa 2 000-2 200 wattisia imureita käytössä. Nyt syyskuussa tulee voimaan EU-direktiivi, että imurin teho saa olla maksimissaan 900 wattia.

Kodinkonevalmistaja Mielen markkinointipäälikkö Tuomas Kinnunen sanoo, että jatkossa pärjää se, jonka kone ja letkut ovat tiiviit. ja, asiakaskyselystä:

”Olemme kysyneet asiakkailtamme, mikä heidän mielestään on imurin tärkein ominaisuus. Tuhat asiakasta vastasi kyselyyn viikossa ja vastauksena tuli imuteho.”

Mielen Suomen tytäryhtiön toimitusjohtaja Esa Silver arvoi:

”Jokainen brändi ja valmistaja kehittää imureiden suulakkeita ja harjojen läpäisykykyä, jotta imutehon vähentyminen ei heikentäisi imuroinnin lopputulosta.”

EU perustelee imureiden imutehon rajoittamisella sähkönkulutuksen vähenemistä unionissa.

EU:ssa on valmisteilla asetus, jolla kodinkoneiden vähimmäiskestoikää pyritään nostamaan nykyisestä. Suurinta tuhlausta on se, kun koneet hajoavat ennenaikaisesti ja päättyvät kierrätykseen ja romutettavaksi. Uuden EU-asetuksen kriteereitä ei ole vielä määritelty. Tarkempaa tietoa ei myös aikataulusta ole.

Asiasta uutisoi: maaseuduntulevaisuus

7 thoughts on “EU kieltää tehokkaat imurit – sähkönkulutus kuriin

  • 18.6.2017 at 14:06
    Permalink

    Minulla on 15 vuotta vanha MIele. Sen maksimiteho on 2200W mutta sitä voi säätää. Suulakkeeseen sopii peukalo sivuttain, josta voi päätellä että se imee isolta alalta tehokaasti. Jos säädän tehon mainittuun 900W niin lattialle jää paljon roskaa. Mattoja ei saa puhtaaksi vaikka hinkkaisi kuinka pitkään.

    EU:n pitäisi ymmärtää yksinkertainen matematiikka. Jos 1300W teholla imuroi kerran, se on optimaalisempi kuin 900W teholla kolme kertaa. Mutta ehkä juuri tähän pyritäänkin: energiankulutuksen kasvuun. On nimittäin niin että nyt kun Amerikka asetti lisää pakotteita Venäjälle niin Venäjä ruuvaa kaasuhanoja kiinni. Ja se tietää energiakriisiä euroopassa.

    EU:n johtajia kirvelee myös se että Kiinalaiset ovat tuottaneet aurnkopaneeleja niin paljon että koko maapallon energiantuotanto vitaisiin kattaa 1.3-kertaisesti. Se tarkoittaa että ydinvoimalat ja kivihiilvoimalat ovat hyödyttömiä. Ja se taas tarkoittaa että eu-johtajien investoinnit ”tulevaisuuden nimisssä” puhkesivat kuin tuleva asuntokupla.

    Reply
  • 18.6.2017 at 14:48
    Permalink

    Joka päivä jotain paskaa EU:n suunnalta.

    Reply
  • 18.6.2017 at 15:20
    Permalink

    Kaikesta tästä ”säästämisestä” seuraa, että tuotteiden hinta nousee, sillä niitä tuottavat yritykset ovat omistajilleen voittoa tuottavia.

    Reply
  • 18.6.2017 at 18:10
    Permalink

    kuinkahan paljon on palanut rahaa kun ne tätäkin lakia ovat valmistelleet.eihän eu-ssa tietenkään mitään tärkeämpiä asioita ole työn alla.

    Reply
    • 18.6.2017 at 19:16
      Permalink

      Itävaltalainen politiikan tutkija Karl Steinhauser nimesi n. neljännesvuosisata sitten yhden kirjansa ”EU – huomispäivän Super-Neuvostoliitto”.

      Reply
  • 24.6.2017 at 09:33
    Permalink

    Yksi ainoa terästehdas kuluttaa vuorokaudessa varmasti sen, mitä koko euroopan pölyimurit vuodessa. Eikä siinä aurinko eikä tuulirupelit paljoa auta.

    Reply
  • 31.8.2018 at 17:33
    Permalink

    Kyllä uusi 750W imuri on parempi mitä vanha 1200W oli imuteholtaan, siis ainakin meillä oli. Kehitystä tapahtuu vähän niin kuin lampuissakin. Nykyään sama valoteho mikä tulee hehkulampusta saadaan ainaan kymmenesosan siitä kuluttavalla ledillä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.