Terroristihyökkäys länsimaalaisten suosimassa turistikohteessa – kaksi kuollutta

Terroristit hyökkäsivät länsimaisten turistien majapaikkaan Länsi-Afrikassa Malin tasavallassa,  pääkaupunki Bamakon lähellä. Kahden ihmisen ilmoitetaan saaneen surmansa välikohtauksessa.

Malin armeijan erikoisyksikkö osallistui tilanteen selvittämiseen, maassa olevien YK:n joukkojen ja ranskalaisten erikoisjoukkojen tukemana. Kaikki 32 terroristien sieppaamaa panttivankia on vapautettu.

 

Viranomaisten mukaan hyökkääjät olivat islamminterroristeja. Hyökkäys tapahtui Le Campement Kangaba-nimisessä turistikohteessa. Aiemminkin maassa isketty turisteja vastaan pääkaupunki Bamakossa v.2015.

Malissa asuu 16 miljoonaa ihmistä. Maa on hyvin köyhä.

Asiasta uutisoi: iltalehti ja BBC.

 

 

2 thoughts on “Terroristihyökkäys länsimaalaisten suosimassa turistikohteessa – kaksi kuollutta

  • 19.6.2017 at 00:04
    Permalink

    Eipä tulisi itselle koskaan mieleen matkustaa kolmansiin maihin. Ei edes lomalle. Kristitty maa pitää olla jotta saa lomailla rauhassa. Toisalta, ei kotinurkissakaan ole mitään vikaa. Ja siksi vissiin olen viihtynytkin täälä niin hyvin. Järvi tulee rantaan asti ja kaupunki näkyy vastarannalla… jos sinne joskus täytyy lähteä.

    Reply
  • 19.6.2017 at 12:11
    Permalink

    Kuvassa on Iranin armeijan taistelijoita…

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.