Hyönteisravinto, kolmas juridinen sukupuoli, rasismin kieltäminen lailla ja muut Vihreiden puoluekokouksen aloitteet

Vihreät piti viime viikonloppuna puoluekokouksensa Tampereella. Puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin jyväskyläläinen kansanedustaja Touko Aalto.

Puoluekokouksessa hyväksyttiin useita aloitteita. Vihreiden puoluekokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan vihreiden on vaadittava järjestäytynyttä rasismia rikoslaissa kiellettäväksi.

Vihreiden puoluekokous hyväksyi myös aloitteen, jonka mukaan raiskausrikoksen tunnusmerkistöön seksuaalirikoslainsäädännössä tulee sisältyä uhrin suostumuksen puute.

Myös sukupuolineutraalin henkilötunnuksen käyttöönotosta tehtyä aloitetta käsiteltiin vihreiden Tampereen puoluekokouksessa. Esityksen perusteluiden mukaan ”pyrkimyksessä saattaa yksilöt yhdenvertaiseen asemaan lain edessä sukupuolen suhteen on yksi esteistä nykyinen henkilötunnus, joka jaottelee ihmiset syntymästään joko mieheksi tai naiseksi”.

– On tärkeää nostaa nais- ja miessukupuolen rinnalle kolmas juridinen sukupuoli, miksi sitä sitten kutsutaankaan, ehkäpä ”muu”, kertoi Espoon vihreiden Tanja Petrell.

Vihreiden puoluehallitus kannatti esitystä.

Jauhomatojauheliha ja heinäsirkkakebab

Puoluekokouksessa esitettiin myös aloitteita, joita ei hyväksytty. Puoluekokoukselle oli tehty aloite turkis-, liha- ja maidontuotannon lomituspalveluiden lakkauttamisesta. Puoluehallitus esitti aloitteen hylkäämistä.

Esille otettiin myös hyönteisruuan käyttö puoluekokouksen tarjoilussa.

– Kasvisruoan ohella meidän tulisi kuitenkin puolueena tarkastella myös muita, vaihtoehtoisia proteiinilähteitä. Maailmalla hyönteisten käyttö ruokana ja erityisesti proteiininlähteenä on yleistä monessa paikassa, aloitteessa todetaan.

–  On mielestäni aika kiistatonta, että naudan, sian tai muun korvaaminen esimerkiksi jauhomatojauhelihalla tai sirkkakebabilla vähentäisi älykkäiden eläinten kärsimystä, aloitteen puolesta puhunut Simo Raittila sanoi.

Vihreiden puoluehallitus ei päätösesityksessään kuitenkaan pitänyt hyönteisruokaa tarpeellisena.

Puoluekokouksessa esille otetut aloitteet herättivät keskustelua mm. Twitterissä.

Lähde: Verkkouutiset 1, 2, 3

9 thoughts on “Hyönteisravinto, kolmas juridinen sukupuoli, rasismin kieltäminen lailla ja muut Vihreiden puoluekokouksen aloitteet

  • 19.6.2017 at 15:08
    Permalink

    Vihreä kommunistipuolue on sekopäitä täynnä.

    Reply
    • 19.6.2017 at 15:48
      Permalink

      Sinnehän siirtyi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen pääideologeiksi taistolaiskommunisteja. Joten ei ole ihmettelemistä, että puolue soveltaa kommunistisen Frankfurt-koulukunnan kehittämiä yhteiskunnan mädätysmenetelmiä: homotusta, lesbotusta, transsukupuolisuutta, sukupuolettomuutta ym. PERVERSIOITA – ja tietysti mutiaismonikulttuuria. Afrikasta on heille tulossa mutavyöry kuin tilattuna.

      Reply
  • 19.6.2017 at 15:10
    Permalink

    Järjestäytynyt rasismi? Mitähän sekin on?
    Mitä rasismi on? Ei vihreitä ikinä hallitukseen!

    Reply
  • 19.6.2017 at 16:32
    Permalink

    Joku vihreähän puhui p********n laillistamisesta….että semmosta.

    Reply
  • 19.6.2017 at 17:00
    Permalink

    Äärettömän vaarallinen joukko normaalista elämästä täysin irtaantuneita hörhöjä.

    Reply
  • 19.6.2017 at 19:00
    Permalink

    Aina vaan hullummaksi menee vihreiden hörhöily!

    Reply
  • 19.6.2017 at 19:30
    Permalink

    Onko tässä enää selväjärkisyyttä? Vihreiden vihreys on uskonto joka on normaalista sairaalloisen kaukana.

    Reply
  • 19.6.2017 at 22:08
    Permalink

    Vihreä puolue pitäisi lailla kieltää ja jäsenet kiven sisään.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.