Juhannuksen vietto on alkanut viranomaisilla vilkkaana – ”Tehtäviä riittää”

Puumala
Päivystävä Palomestari  Joni Himbergin:

Saaressa ollut seurue oli viettämässä juhannusta. Yksi henkilöistä oli lähtenyt veneelleen ja ilmeisesti liukastunut kalliolla, kun häntä ei kuulunut, muu seurue huolestui ja meni katsomaan rantaan ja huomasi vedessä kelluvan lippalakin.

Veteen pudonnut henkilö hukkui, pelastuslaitos sukelsi hänet pohjasta.

Nainen löytynyt hukkuneen Pyhtään Kärsäjärvestä.

Pyhtään Kärsäjärvestä löytyy tänään 23.6.17 n. klo 10.30 hukkunut n.30-v naishenkilö. Asiassa ei mitään rikokseen viittaavaa ja poliisi jatkaa asian selvittelyä normaalina kuolemansyyn tutkintana.

Espoo Hätäkeskukseen tuli ilmoituksia perjantaina aamuseitsemän aikaan, joiden mukaan Espoon Matinkylässä osoitteissa Vilpunkatu 2 sekä Elsankuja 1 pysäköintipaikoilla oli palavia autoja. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä poliisin partioita. Palot saatiin sammutettua ja yhteensä ainakin viisi autoa kärsi palovaurioita. Alustavien tutkimusten perusteella paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi. Tapahtumia tutkitaan Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella vahingontekorikoksina.

Poliisi pyytää palon nähneitä tai asiasta jotain tietäviä soittamaan ja kertomaan havainnoistaan poliisin vihjepuhelimeen numeroon 0295413031

 

Lappeenrannan Tirilän K-Marketin kassa ryöstettiin teräaseella uhkaamalla juhannusaattona klo 12.45. Tekijä sai teossa jonkin verran käteistä rahaa. Kukaan ei loukkaantunut rikoksen yhteydessä.

Mahdolliset havainnot pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 414 559 (puheviestejä vastaanottava automaatti).

 

Pahoinpitely Rauman Poroholmassa

Rauman Poroholma leirintäalueella syntyi kahden asuntovaunukunnan välillä riitaa, jonka seurauksena 1997 syntynyt turkulainen mieshenkilö löi raumalaista naista nyrkillä päähän ja potkaisi polvella vartaloon. Tämän jälkeen mies oli lyönyt väliin tullutta rovaniemeläistä naista. Pahoinpitelijä oli lähtenyt tapahtumapaikalta karkuun, mutta tapahtumaa selvitellyt järjestyksenvalvoja sai miehen kiinni. Järjestyksenvalvojan ottaessa miehen kiinni, mies oli vielä yrittänyt lyödä järjestyksenvalvojaa päähän. Mies vastusti voimakkaasti kiinniottoa. Miestä epäillään kahdesta pahoinpitelystä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

RMJ alueella järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen

RMJ alueella 1994 syntynyt Oripääläinen mies yritti tunkeutua vieraaseen asuntovaunuun. Järjestyksenvalvojat puuttuivat tilanteeseen ja pyysvät miestä poistumaan paikalta. Mies ei totellut kehotusta, jolloin järjestyksenvalvojat ryhtyivät poistamaan miestä paikalta. Mies vastusti voimakkaasti poistamista ja hänet jouduttiin kaatamaan maahan ja käyttämään käsirautoja. Tapahtuman seurauksena toinen järjestyksenvalvoja loukkasi kätensä. Miestä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja vammantuottamuksesta.

Poliisipartiot suorittivat juhannuksen menoliikenteen valvontaa Orivedellä vt 9:llä klo 18 aikaan.

Ohituskaistalla havaittiin muuta liikennettä huomattavasti kovempaa kulkeva henkilöauto ja sille mitattiin nopeudeksi 160 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Auto saatiin pysäytettyä ja sen kuljettajaksi ilmeni vuonna -95 syntynyt mies. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun. Tapahtuma-aikaan oli vilkas liikenne. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Partio pysäytti Tampereella Lapintiellä klo 21.45 henkilöauton

Ajoneuvoa kuljetti noin 50 vuotias mies. Hänelle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Jyväskylän Korpilahdella raju henkilöauton ulosajo

Kuljettaja loukkaantui vakavasti. Poliisi sai ilmoituksen ulosajosta klo 00.40. Henkilöautoa oli kuljetettu Petäjävedentietä kohti Korpilahtea. Auto oli ajautunut mutkan jälkeen pientareelle, suistunut ulos tieltä, osunut puupinoihin ja törmännyt lopulta puuhun. Auton kuljettaja löytyi auton takatavaratilasta. Kuljettajaksi ilmeni vuonna -94 syntynyt mies ja hän puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Mies kuljettiin Keski-Suomen keskussairaalaan. Auto vaurioitui lunastuskuntoon. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Petäjävedellä vt 23:lla Rautakylässä partiota vastaan tuli klo 03.05 aikaan henkilöauto

Henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 137 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Partio kääntyi auton perään, jolloin auto kiihdytti vauhtia ja yritti karistaa poliisipartion kääntymällä sivutielle. Mies lähti juosten pakenemaan metsään. Poliisikoira jäljesti karkurin, joka ilmeni vuonna -99 syntyneeksi mieheksi. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Siikajoella varastorakennus oli syttynyt tuleen ja tuhoutunut palossa kokonaan palokunnan saapuessa paikalle. Palo levisi myös läheisiin puihin, mutta ne saatiin sammumaan. Ei henkilövahinkoja.

Kankaanpää 150 neliöisen vanhan piharakennuksen kattorakenteet tuhoutuivat palossa. Palo alkanut todennäköisesti tulisijan läpiviennistä. Palo onnistuttiin rajaamaan vesikattoon. Ei henkilövahinkoja.

Lähde: Viranomaistiedotteet

One thought on “Juhannuksen vietto on alkanut viranomaisilla vilkkaana – ”Tehtäviä riittää”

  • 23.6.2017 at 16:11
    Permalink

    Ottaisivat samalla irti kilvet ajoneuvoista joista ei ole maksettu käyttömaksuja tai joita ei ole katsastettu. Se saattaisi vaikuttaa suoraan onnettomuustilastihinkin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.