Kaksi kiinniottoa Lintuvaaran pizzeria-palossa

Espoon lintuvaarassa sijaitseva pizza Paradice on tulessa. Hälytyskeskus sai tiedon palosta klo 20.00. Viranomaiset eivät ole vielä tiedottaneet syttymissyytä, mutta teon epäillään olleen tahallinen. Palo on saatu sammutettua klo 21.00

Puskaradio Espoo ryhmässä Puhutaan polttopulloiskusta, tietoa ei ole varmistettu vielä viranomaistaholta.

Paikan läheisyydessä koiraa ulkoiluttanut kuvailee tapahtumia näin:

En nähnyt mitä tapahtu mutta menin koiran kanssa ulos just hetki ennen kun paloautot alko rullaamaan paikalle. Näin lieskat korkeudeltaan about puolessa välissä huoneistoa siinä missä ihmiset ruokailee. Savua oli ihan helvetisti!! Aika hurjaa touhua

Päivitetty 21.41: Pelastuslaitos vahvistaa palon tahalleen sytytetyksi.

Päivitetty 21.35: Silminnäkijän mukaan poliisi otti epäillyn tekijän kiinni Veräjäpellonkujalla lähellä pizzeriaa.

Päivitetty 21.33: Paikallaolleiden mukaan polttopullo olisi heitetty sekä pizzeriaan, että myös viereiseen intialaiseen ravintolaan.

Päivitetty 26.06.: Poliisilla on hallussaan Iltalehden mukaan kaksi teosta epäiltyä.

Tiedotamme lisää, kun virallinen tiedote tulee.