Psykoterapia on liian kallista – usein hoito jää tämän takia saamatta

Psykoterapia on liian kallista. Tämän takia hoito jää usein saamatta ja muun muassa masennusta sairastavista ihmisistä noin 2900 henkilöä eläköityy hoidon puutteen vuoksi vuosittain.

2900 ihmistä vuodessa tarkoittaa noin 8 ihmistä päivässä. Näistä vain kymmenesosa on saanut psykoterapiaa. Masennuksen vuoksi myös sairaslomia kertyy noin 2,5 miljoonaa työpäivää vuodessa, joiden kustannusten arvioidaan olevan valtiolle, kunnille tai yrityksille noin 880 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2013 masennuksen vuoksi työkyvyttömyyselääkkeellä oli noin 35 500 työikäistä ja heidän eläkemenonsa olivat 509 miljoonaa euroa.

Kansainvälisten hoitosuositusten perusteella masennuksen psykoterapia tulisi aloittaa jo muutaman viikon kuluessa sairastumisesta. Ennuste masennuksen hoitoon on hyvä, kun hoitoa on saatavilla. Usein psykoterapia kuitenkin aloitetaan liian myöhään tai sitä ei saada lainkaan. Vain joka neljäs masentunut saa hoitoa ja vielä harvempi psykoterapiaa. Osa masennusta sairastava menettääkin hoidon puutteen takia työkykynsä.

Kuntoutuksen toteuttavat psykoterapiat kuuluvat Kelan vastuulle, kun psykoterapiat kuuluvat julkisen terveydenhoidon piiriin. Rajaa hoidon ja kuntoutuksen välillä voidaan kuitenkin pitää keinotekoisena. Kelan kuntoutuspsykoterapian, kun tuottavat pääosin yksityiset palveluntarjoajat.

Jos yksi terapiatunti maksaa 120 euroa ja Kela tukee psykoterapiaa noin 60 eurolla tunti, on harvalla pienituloisella varaa maksaa kerran, kaksi viikossa olevia terapioita omasta pussista. Tällöin hoito jää usein saamatta. Kerran viikossa toteutettava terapia maksaakin potilaalle noin 1500-200 euroa vuodessa.

Kuitenkin esimerkiksi masennuksesta johtuvia eläkekustannuksia voidaan pitää yhteiskunnalle kalliimpina kuin itse terapiaa.

Asiasta uutisoi: HS