Legioonalegenda ”Peters” R.I.P

Ranskan muukalaislegioonan ”caporal chef” Kyösti Pietiläinen kuoli äskettäin kotonaan Addis Abebassa. Hänet muistetaan mm. kirjailija- ja legioonalaisnimellään ”Peters” kirjoittamistaan kirjoista, joissa hän realistisesti ja rivisotilaan näkökulmasta kertoo kokemuksistaan eri sotanäyttämöillä.

Kyösti Pietiläinen aloitti satamatöissä Kotkan Sunilassa, josta hän pian siirtyi itse merille. Marseillessa hän monien muiden seiloreiden tapaan jätti laivan ja etsiytyi Ranskan muukalaislegioonan värväystoimistoon. Legioonassa Pietiläiseltä vierähtikin 30 vuotta.

Eräs hänen muistelemiaan ja kirjan kansiin kertomiaan episodeja oli Kolwezin kaivoskaupungin ja Shaban, entisen Katangan, maakunnan vapauttaminen terroristien käsistä. Silloisen itäblokin innostamat, kouluttamat ja aseistamat ”Katangan tiikerit” olivat hyökänneet kaivoskeskukseen ja pitivät tuhansia kongolaisia ja eurooppalaisia panttivankeinaan. Sivistyneen maailman pyöritellessä peukaloitaan, ja punnitessa onko poliittisesti korrektia puuttua kehitysmaamarxilaisten aloittamaan syyttömien murhaamiseen, Ranskan silloinen presidentti Valéry Giscard d’Estaing päätti ottaa vastuun ja riskin omiin käsiinsä, ja lähetti paikalle legioonan, -ja Kyösti Pietiläisen.

Katsomme, mihin ”Petersin” joutui:

Kun suurvaltablokit kävivät keskenään ”kylmäksi sodaksi” nimitettyä varjonyrkkeilyä, näiden erilaiset proxyt olivat siellä kuumalla puolella. Neuvostolliitto, Itäsaksa, etc., kannustivat joukkioita, joita he nimittivät ”vapautusrintamiksi”. Itsensä kenraaliksi korottaneen Nathaniel M’Bumban (kuvassa) joukko oli yksi sellainen. Jouduttuaan Kongon (Zairen) sisäisissä kähinöissä häviäjän puolelle, hän sai uudet suojelijat ja käskyjen antajat kommunistisesta leiristä. Sen lisäksi marxilaisen fraseologian ja tehtävän riistää Shaban mineraalit läntiseltä blokilta.

Viidakkoon siis ilmaantui rehvakkaita vallankumoussotureita suurine puheineen, aseineen ja rahoineen. -Ja kuubalaisine ja itäsaksalaisine kouluttajineen. Taisipa joukossa olla länsieurooppalaisia vasemmistoradikaalejakin. Kyöhien kylien nuoret miehet nielivät puheet, ottivat aseet, ja nauttivat tarjotut huumeet. Sitten he olivat valmiita tappamaan.

Kolwesilaiset, mustat ja valkoiset, joutuivat toukokuussa 1978 kohtaamaan heidän kaltaisiaan ”taistelijoita”. Nuoria poikia, joiden lapsuuden joku oli katsonut oikeudekseen katkaista, ja tulla heidän kotikyläänsä suurella voimalla ja ryminällä, osoittaen ylivertaisuutensa tappamalla kaikki jotka sanovat poikkipuolisen sanan, ja houkutellut nämä pojat ja heidän kaltaisensa aseellisiin joukkoihinsa. Pojille annetaan tappavia aseita, ja vallantunne on rajaton. -Ja tätä valtaa täytyy myös käyttää! Itäblokin aseita ja petomaisiksi villiinnytettyjä kakaroita, -tämä seikka ei ole muuttunut sitten Angolan ja Katangan sotimisten.

Sotilaallisesti afrikkalaiset ”vapautusarmeijat” ovat sekä tehottomia että tehokkaita. ”Normaalissa” sodankäynnissä ne eivät pysty pitämään asemiaan, vaan saattavat sännätä pakoon tai hajaantua elleivät usko lujasti ylivoimaansa. ”Petersin” raportti Kolwezin taisteluista kertoo aivan toisenlaisesta sodasta, sellaisesta johon ”Katangan tiikerien” kaltaiset soveltuvat: Tunkeutuessaan Kolwezin kaupunkialueelle legioonalaiset joutuivat etsimään ryöstelijöitä talo-talolta, kulkien maisemassa jota leimasivat silmittömän hävityksen merkit. ”Tiikerien” asemilla ei ollut minkäänlaista sotilaallista logiikkaa, vaan niitä löytyi vauraimmista taloissa, joissa terroristit makasivat selviämässä humalastaan t. huumepöhnästään pullonsirpaleiden, ulosteiden ja muun hävityksen keskeltä.

Annamme ”Petersin” kuvata terroristien toimintaa: ”Taloissa vallitsi yksitoikkoisen samankaltainen sekamelska. Kaikki paikat oli ryöstetty, ja mitä oli jäänyt jäljelle, oli käsittämättömässä vimmassa tuhottu ampumalla tai muuten rikkomalla.” ”Legioonan isku Kolweziin”, s.131.

”Nopea askel ja kunnon potku rangerilla oveen lukon viereen. Lukko antoi periksi ja ovi paiskautui auki hajoten samalla puoliksi. Siirryin nopeasti seuraavaan huoneeseen ase ampumavalmiina. Huone oli melko iso, vaikutti olohuoneelta. Siellä vallitsi sekamelska, moniin paikkoihin oli ammuttu aivan kuin vain huvikseen. Luodinreikiä oli sohvassa ja muissa huonekaluissa, peilit ja kaapit oli rikottu ampumalla. Etenimme toisiin huoneisiin. Caporal chef, tule katsomaan, McWay huusi. -Tänne nopeasti. Menin rikkiammutun käytävän lävitse huoneeseen, jonne McWay oli mennyt jo sisälle. Kammottava mädäntyneiden ruumiiden haju tulvahti voimakkaana vastaamme. … McWay seisoi huoneen ovella ja pyöritti päätään. -Katso Peters, koko perhe on ammuttu tänne.’”… sivu 114.

Likasin kylässä Peters ja legioonalaiset saivat nähdä, miten ”antikolonialistien” yllyttämät jenginuoret kohtelivat paikallisia mustia afrikkalaisia:

”Kersantti ja caporal chef, tulkaa katsomaan mitä kylässä tapahtuu, Listello sanoi. Nousimme ylös ja siirryimme ase kädessä ja kiikarit kaulalla kumpareen päälle katsomaan, mitä erikoista Listello oli kylässä havainnut. Vaikka paikassa ei ollut valoja, ja ilta oli jo hämärä, niin kiikarilla näimme kuinka useita ”katangan tiikereitä” … meni kalashnikovit lonkalla roikkuen mataliin taloihin ja savimajoihin. … Näimme kuinka majoista raahattiin nuoria naisia pihalle käsistä ja jaloista retuuttaen. Olimme niin lähellä kylää, että naisten kirkuminen kuului hyvin kumpareellemme asti. …

”Tiikereiden hoipertelevasta kävelytyylistä päättelimme, että ainakin osa heistä oli humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisina. … Jatkoimme tähystystä, ja silmiimme sattui vielä karmaisevampi näytelmä kylän toiselta reunalta. Pienissä hajanaisissa ryhmissä liikkuvat kapinalliset tunkeutuivat kylän laidalla majoihin ja rakennuksiin potkimalla ovet tieltään. Tiikerien päästyä sisään eräästä majasta ryntäsi muutama nuori musta nainen ulos kirkuen sydämeenkäyvästi hädissään. Välittömästi perässä tuli yksi kapinallinen… Tiikeri pysähtyi ovensuuhun ja kylmästi laski pitkät sarjat kumpaankin tyttöön. Sarjat sattuivat näiden selkään heittäen kummankin kasvoilleen maahan. … Näin kuinka taisteluryhmämme johtajan poskilihakset kiristyivät ja kuulin hampaiden kirskuvan. Kersantti ei sanonut mitään. … Minä puhuin: Aikaisin aamuyöstä, kun tiikerit nukkuvat sikeästi känniään pois tai lojuvat huumehouruissa, me…” sivut 147-148.

Ja niinhän siinä kävi, että terroristit joutuvat tilinteolle, jota jakoi Sunilan entinen satamajätkä suomalaisella suoraviivaisuudella.

Vapaaseen aggressioon ym. itsensätoteuttamiseen valtuutetut lapsi- ja teini-soturit ovat ns. vapautusarmeijojen kehittämä formaatti, jonka sittemmin omaksuivat mm. Liberian yksityisarmeijat. Tunnottomat sotaherrat ja politrukit päästävät nämä nuoret valloilleen huumeilla ja viinalla yllytettynä, -ja lupauksella saada tehdä löytämilleen tytöille ja naisille ihan-mitä-vaan. Nähtyään riittävästi tämänkaltaisen joukon työnjälkeä entinen kotkalainen duunari, ”legioonalainen Peters”, oli yhä vähemmän motivoitunut ottamaan vankeja ”katangan tiikereistä”. Juuri tälläisten joukkojen mukana eräs pohjoismainen ”rauhanpuolustajakin” oli parisen vuotta ”vapauttamassa” Angolaa. Hänen aseveljistään, ”Black Arrow”-joukosta, tuli sitten näitä ”Katangan tiikereitä ”. Hänestä itsestään tuli tunnettu rauhanaktivisti ja sosialidemokraattisen Rouva Presidentin lähipiirin jäsen.

Kyösti Pietiläinen uhrasi parhaat vuotensa länsimaisen arvopohjamme puolustamiseen barbaarisuutta vastaan. Silloin barbariaa piti hakea kaukaa etelästä.

Kyösti Pietiläisen kuolemasta uutisoi Kymen Sanomat.