Irak tänään: Shiat koston tiellä

Magda Gad, joka on vuosia työskennellyt ruotsalaiselle Expressenille Irakissa, haastatteli Irakin poliisivoimissa työskentelevää Azizia. Nuori mies kertoi iloisesti ISIS-Da’eshin terroristeiksi epäiltyjen käsittelystä, johon hän oli itse ottanut osaa. Henkilökohtaisesti hän kertoo leikanneensa 50 päätä irti.



Irakin väestön enemmistö tunnustaa islamin shia-tulkintaa, jota sunnalaiset pitävät harhaoppina. Tunne on molemminpuolinen. ”Islamilainen kalifaatti” l. ISIS-Da’esh, jota nyt ollaan ajamasta pois Irakin maaperältä, edustaa jyrkkää sunnalaisuutta, ja kohteli shioja hyvin julmasti kontrolloimillaan alueilla. Terrorismia ja Lähi-Idän politiikkaa tutkivat asiantuntijat osasivat jo vuosi sitten varoittaa, että ISIS-Da’eshin kukistuminen tulee päästämään valloilleen kostotoimet. Näin on nyt käymässä.

Hätkähdyttävää Azizin kertomuksessa on, etteivät hänen kollegansa poliisissa -ja ylipäänsä kukaan muukaan- näytä paheksuvan hänen toimintaansa, olkoonkin että julmuuksiin osallistuvat vain harvat. ISIS-Da’esh -terroristeiksi tai heidän tukijoikseen epäiltyjä pahoinpidellään summittaisesti, kertoi Aziz toimittajalle. Jihadistien eräänlaiseksi tavaramerkiksi muodostunut pään irrotus veitsellä on jälleen käytössä.



Falah Aziz, sillä nimellä hän esiintyi toimittajalle, kertoo että Saddamin kukistumisen jälkeen al Qaedan kannattajat, irakilaiset rikolliset ja Saddamin kannattajat tutustuivat toisiinsa USA:n ylläpitämissä vankiloissa, ja siellä loivat perustan sille verkostolle josta ISIS-Da’esh muodostui. Itse Abu Bakr al-Baghdadi istui jonkin aikaa kuuluisassa Abu Ghraibin vankilassa. Eräät muut kriitikot ovat alleviivanneet, että puhdistamalla uuden Irakin armeijaa saddamilaisista USA oli lahjoittanut jihadisteille suuren joukon kokeneita upseereja.

Aziz toistaa toimittajalle sen, mitä irakilainen rivisotilas tai kadun mies ajattelee, ja päällimmäisenä on kosto oman perheen ja shia-uskonveljien kärsimyksistä viimeisten kolmen vuoden aikana. Aziz toistaa myös yleisen syytöksen: Israel on tavalla tai toisella ”kalifaatin” kummisetä. Äärimuslimien ja jo Saddamin vuosikymmeniä kestänyt Israelin syyttely ja antisemitismin lietsominen ei ole kadonnut propagandistiensa mukana, vaan on kääntynyt leimaamaan heidät itsensä Israelin työkaluiksi.

Aziz poseeraa toimittajalle taustallaan palava öljypumppu. Hän syyttää näistä tulipaloista, ei jo päättymässä olevaa sotaa, vaan liikeyrityksiä, jotka sammuttavat niitä viranomaisten ja öljy-yhtiöiden toimeksiannoista. Ne sytyttelevät itse öljylähteitä saadakseen työkeikkoja. Korruptio on Irakissa kasvava ongelma, antaa hän ymmärtää.

Aziz esittelee valokuvia jihadistien surmaamista veljistään. ”Niinkuin he tappoivat veljeni, minä tapan heitä.” Irakin ongelmiin ei löytyne aivan heti ratkaisuja.

Asiasta uutisoi Expressen.