Työryhmä kehittää tupakka- ja nikotiinipolitiikkaa – tavoitteena savuttomuus vuonna 2030

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävä on kehittää tupakka- ja nikotiinipolitiikkaa siten, että tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö Suomessa loppuisi vuoteen 2030 mennessä. Tämä tavoite on uudessa tupakkalaissa, joka tuli voimaan viime vuonna. Uuden työryhmän tehtävänä on 31.5.2018 mennessä tehdä esitykset tarvittavista lakimuutoksista ja muista toimista, joilla tavoite voidaan saavuttaa.

Käytännössä tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppumisella tarkoitetaan sitä, että vuonna 2030 alle 5 prosenttia väestöstä käyttää tupakka- tai nikotiinituotteita päivittäin. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää muun muassa sitä, että uutta tupakkalakia arvioidaan ja uudistetaan tarpeen mukaan.

Työryhmän tavoitteena on kehittää tupakka- ja muuta lainsäädäntöä niin, että tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö vähenee edelleen ja uusien tupakka- ja nikotiinituotteiden markkinoille tulo estyy. Samalla työryhmä tekee ehdotuksia siitä, miten voidaan vähentää ja poistaa sosioekonomisia eroja tupakka- ja nikotiinituotteiden käytössä. Tulossa on myös ehdotus seuranta- ja arviointijärjestelmästä.

Tupakoivien ja tupakkatuotteita käyttävien osuus suomalaisista on vähentynyt tasaisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tupakkatilaston mukaan suomalaisista 20–64-vuotiaista 17 % tupakoi päivittäin vuonna 2015. Nuorten terveystapatutkimuksen (2017) mukaan 14–18-vuotiaista 9 % käyttää päivittäin tupakkatuotteita. Tupakkatuotteiden rinnalle ja niitä korvaavina tuotteina on alettu markkinoida erilaisia nikotiinituotteita ja uudenlaisia tupakkatuotteita. Ilman erityisiä lisätoimia tällaisten tuotteiden käyttö yleistyy.

Työryhmän puheenjohtajana toimii johtaja Ilkka Oksala Elinkeinoelämän keskusliitosta. Työryhmän muut jäsenet ovat kansanedustajat Susanna Huovinen ja Pekka Puska, sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta, pääsihteeri Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecimista, hallitusneuvos Merja Sandell valtiovarainministeriöstä, puheenjohtaja Olli Simonen Lääkärit Tupakkaa vastaan verkostosta (DAT), toiminnanjohtaja Mervi Hara Suomen ASHista, neuvotteleva virkamies Meri Paavola sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä ylitarkastaja Reetta Honkanen Valvirasta.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö