Emma Kari: Metsien ja ilmaston ystävät saavat jälleen olla kiitollisia Euroopan unionille!

Emma Kari (Vihr) Facebook:
Sipilän hallituksen intohimoisin lobbauskampanja EU:ssa on ollut vesittää ilmastopolitiikkaa niin, että metsien massiivinen hakkaaminen olisi mahdollista. Tänään Suomen linja kaatui Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa. Ja hyvä niin!

Sipilän hallitus hoitaa Suomen ilmastopolitiikkaa lisäämällä metsien hakkuita 20 prosentilla. Tämä ”biotalous” jättihakkuilla rinnastuu päästöjen kasvattamiseen, sillä metsät sitovat hiiltä ilmakehästä. Hiilinielujen runnominen Suomessa on nyt niin suurta, että se vesittää kaikki muut päästövähennystoimet aina 2030-luvulle asti.

Samaan aikaan hallitus on leikannut luonnonsuojelusta yli 60 prosenttia ja lähes kaikki luonnonsuojeluohjelmat on vesitetty. Metsiä voitaisiin tutkijoiden mukaan käyttää tehokkaammin ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, mikäli hakkuita vähennettäisiin ja puuta ohjattaisiin tuotteisiin, joilla on pitkä käyttöikä.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on sukupolvemme suurin tehtävä. On hyvä, että EU:ssa metsiä ja ilmastoa puolustetaan, kun sitä ei Suomessa tehdä.

Emma Kari Facebook

Tästä on kyse: