Rovaniemeläisen huumekauppiaan henkilöllisyys selvitettiin kansainvälisellä viranomaisyhteistyöllä

0

Rovaniemeltä käsin huumeita mm. Pohjanmaalle kaupannut huumejengi paljastui krp:n tutkimuksissa. Kiinniotettuina on kaksi rovaniemeläistä miestä, syntyneet vuosina 1983 ja 1986. Pidätysten yhteydessä takavarikoitiin kaksi kiloa hassista ja vajaan 3000 elstaasipilleriä.

Toinen rovaniemeläinen oli Suomessa väärennetyillä henkilöllisyyspapereilla, mutta hänen todellinen identiteettinsä saatiin selville kansainvälisellä viranomais-yhteistyöllä.

Rikollisilta otettiin talteen käteistä rahaa 40 000 euroa, takavarikoitujen huumeiden arvo on noin 50 000. Pohjanmaalta pidätettiin viisi epäiltyä. Kaikilla juttuun sekaantuneilla on ulkomaalaistausta.

Asiasta kertoi Iltalehti, ja Lapin Kansa.