Suomessa näin kylmää kerran kymmenessä vuodessa

Kesä on ollut paikoin harvinaisen kolea

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesä on ollut koko maassa
keskimääräistä koleampi.  Maan etelä- ja keskiosassa on paikoin ollut jopa
harvinaisen koleaa, eli näin koleita kesäsäitä koetaan keskimäärin
korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa.

Koleinta on ollut maan kaakkoisosassa, missä kesän keskilämpötila on tähän
mennessä ollut runsaat 2 astetta tavanomaista alempi. Edellisen tätä
koleampaa on maan itäosassa ollut vuonna 1993 ja maan keskiosassa 2004.
Paikoitellen myös kesä 2015 oli lämpötiloiltaan tämän kesän kaltainen tai
koleampi.

Hellepäiviä on ollut keskimääräistä vähemmän

Kesän tähän mennessä ylin lämpötila, 27,0 °C, mitattiin Hämeenlinnassa 19.
toukokuuta. Jossain päin Suomea lämpötila on noussut hellelukemiin, eli yli
25 asteeseen, yhteensä 12 päivänä. Pitkän ajan keskiarvojen mukaan
heinäkuun puoliväliin mennessä on tyypillisesti ehtinyt hellepäiviä kertyä
jo parisen kymmentä. Hellepäivien lukumäärä ei koko maan tasolla ole
kuitenkaan harvinainen.  ”Hellepäivien lukumäärä ei koko maan tasolla ole
kuitenkaan harvinainen. Edellisen kerran tätä vähemmän hellepäiviä on 17.
heinäkuuta mennessä ollut muun muassa vuosina 2015, 2012 ja 2008”, kertoo
Ilmatieteen laitoksen meteorologi Niina Niinimäki.

Useilla paikkakunnilla hellerajaa ei kuitenkaan ole ylitetty vielä
kertaakaan tänä kesänä. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla
lämpötila on tänä kesänä ollut ylimmillään 25,0 astetta, mutta hellerajan
yli ei ole päästy. Vuodesta 1959 lähtien tarkasteltaessa vastaavaa on
tapahtunut vain kerran aiemmin; vuonna 1974, jolloin Helsinki-Vantaan
lentoasemalla ei ollut ainuttakaan hellepäivää koko kesänä. Muutamilla
muilla paikkakunnilla, missä helteet ovat antaneet odottaa itseään, on
vastaavia helteettömiä alkukesiä ollut kuitenkin esimerkiksi maan
pohjoisosassa vuonna 2015 ja maan etelä- ja keskiosassa paikoin vuonna 2012
ja 2008.

Sateet ovat jakautuneet epätasaisesti

Kesän sademäärissä on suurta paikallista vaihtelua. Siinä missä paikoin
Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla on ollut harvinaisen kuivaa, on taas
Pohjois-Lapissa, Pirkanmaalla ja kaakonkulmalla sademäärät ovat olleet
harvinaisen suuria. Suuret paikalliset vaihtelut ovat kesäsateille
tyypillisiä, sillä suurimmat sademäärät saadaan tavallisesti sade- ja
ukkoskuuroista, jotka voivat olla hyvin paikallisia.

Ukkosien osalta kesä on ollut poikkeuksellisen vaisu. Tähän mennessä
maasalamoita on paikannettu Suomessa vain runsaat 6000, joista noin puolet
on kertynyt heinäkuussa.

Kesäsää on ollut matalapainevoittoista

Sää Suomessa riippuu suuresti siitä, mistä suunnasta ilmavirtaukset tulevat
ja miten säähäiriöt, eli matala- ja korkeapaineet, kulloinkin ovat
sijoittuneet. Suuri luontainen vaihtelu on Suomen ilmastossa tyypillistä
johtuen sijainnistamme Euraasian mantereen reunalla. Tänä kesänä Venäjälle
pitkäksi aikaa lukkiutunut matalapaineen alue on estänyt Länsi-Euroopan
lämpimiä ilmamassoja pääsemästä Suomeen. Vallitseva tuulen suunta on meillä
ollut pääosin luoteesta ja sää on ollut matalapainevoittoista ja siksi
viileää.

2 thoughts on “Suomessa näin kylmää kerran kymmenessä vuodessa

  • 17.7.2017 at 19:33
    Permalink

    Se siitä ”ilmaston lämpenemisestä”. Mitäs mieltä viher-vaseurit nyt on?

    Reply
  • 17.7.2017 at 22:04
    Permalink

    Siis, mihinkä suuntaan se ilmastonmuutos nyt taas menikään… Tai
    Entäs, jos ilmasto välillä lämpenee, sitten kylmenee ja taas lähtee lämpenee (jne), niinkuin oikeiden tiedemiesten kukaan n. 30v ajanjaksoissa. Nyt taas vaihteeksi kylmenee

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.