Ville Tavio (ps): Orpo oikeusvaltioperiaate

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on toistellut viime päivät, että kokoomukselle on hallituskriisissä tärkeää noudattaa oikeusvaltioperiaatetta.

Tämä lausahdus kuuluu kategoriassaan poliittiseen jargoniaan ja tyhjiin korulauseisiin, joita on kuultu viime päivinä eduskunnan ministerinaitiosta.

Mutta mitä tarkoittaa oikeusvaltioperiaate? Se merkitsee lain kunnioitusta valtiossa. Oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti kaikilla on velvollisuus noudattaa lakia.

Perussuomalaisten puoluekokouksen jäsenvaalin päätös valita Jussi Halla-aho puheenjohtajaksi oli laillinen, niin puolueen sääntöjen kuin yhdistyslainkin mukainen.

Soinin loikkarit eivät kuitenkaan kunnioittaneet laillista päätöstä, vaan päättivät toimia itsevaltaisesti säilyttääkseen ministerinpestinsä. Soinin ministereistä Sampo Terho ja Jussi Niinistö olivat jopa itse ehdolla vaaleissa puoluekokouksessa, mutta hävittyään eivät siis aikoneetkaan kunnioittaa vaalin tulosta.

Eduskunnan käytäväkeskusteluissa puhuttiin, että Soinin loikkarien alkuperäinen suunnitelma oli pitää kaikki rahat (puoluetuet) valtaamalla Perussuomalaiset-puolue sisältäpäin ja potkia Halla-aho ulos puolueesta. Tämä juoni kuitenkin epäonnistui, koska perussuomalaisten puoluehallituksen jäsenet eivät lähteneet seteliselkärankaisten kelkkaan. Tästä suunnitelmasta on hyvänä näyttönä esimerkiksi se, etteivät Soinin loikkarit eronneet puolueesta oma-aloitteisesti, vaan heidät piti erottaa.

Perustuslaki sanoo, että ministerien tulee olla rehellisiä.

Jos Soinin loikkariministerien menettely ilmentää kokoomuksen hehkuttamaa ministerien lakien kunnioitusta ja rehellisyyttä, niin ei voi muuta todeta kuin että onpa Suomessa orpo oikeusvaltioperiaate.

Ville Tavio
kansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. vpj. (ps.)



movie The Space Between Us 2017 streaming

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *