Poliisi: Riitelevät miehet huitoivat toisiaan puukoilla Salon keskustassa

Torstaina hieman ennen puolta yötä poliisi sai ilmoituksen Salon keskustassa Länsirannassa ravintolan edustalla riitelevistä mieshenkilöistä; ilmoituksen mukaan riitelijöillä oli puukot esillä.

Tilanne oli saanut alkunsa kahden toisilleen tutun miehen välisestä, aiempiin tapahtumiin liittyvästä riidasta. Molemmilla miehillä oli mukanaan useamman henkilön seurue, mutta välien selvittely oli kuitenkin ollut päasiallisesti kahdenkeskistä
Miesten riitely oli kärjistynyt siihen, että miehet olivat huitoneet toisiaan kohti puukoilla.

Silminnäkijän mukaan tilanne oli vaikuttanut siltä,että miehet olivat tosissaan yrittäneet osua puukoilla toisiinsa; vammoilta kuitenkin vältyttiin, johtuen oletettavasti siitä, että molemmat riitapukarit olivat joutuneet itse huitoessaan myös varomaan toisella olevaa veistä.

Toinen riitelijöistä tavoitettiin paikan päältä, toinen ehti poistua. Paikalta otettiin poliisin haltuun kolme teräasetta. Paikalta kiinniotetulta henkilöltä tavattiin hallustaan lisäksi luvaton kaasusumutin.

Lähde: Poliisi.fi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.