Poliisin tiedote: Yhteenvetoa poliisitoiminnasta MM-rallien aikana Keski-Suomessa

Rallin MM-osakilpailu Jyväskylässä on päättynyt. Poliisille rallit näyttäytyivät vilkkautena sekä liikenteessä, että Jyväskylän keskustassa.

Liikenteessä oli ruuhkia erikoiskokeiden yhteydessä sekä siirtymäliikenteessä ylinopeuksia ja turhia ohituksia jonoissa. Rallipäivien aikana poliisi sakotti kymmeniä kuljettajia, ajo-oikeutensa menetti noin 30 kuljettajaa. Automaattivalvonta-auton kamera räpsähti useita satoja kertoja viikonlopun aikana. Tieliikenteen lisäksi valvottiin liikennettä vesillä. Epäiltyjä ratti- ja vesiliikennejuopumuksia on ollut muutamia.

Vuorokautiset tehtävämäärät Keski-Suomessa vastasivat tavallista vilkasta kesäviikonloppua. Jyväskylän keskustan tehtävät olivat luonteeltaan tavanomaisia, muun muassa häiriökäyttäytymiseen liittyviä. Hälytystehtäviä Keski-Suomessa oli torstaiaamusta sunnuntaiaamuun noin 670. Putkassa yöpyi ralliöiden aikana yhteensä reilut 70 henkilöä.

Paluuliikenne käynnissä

Rallin paluuliikenteessä on todettu kovia ajonopeuksia muun muassa 4-tiellä, jossa poliisi on määrännyt tunnin sisällä ajokieltoon kymmenisen kuljettajaa. Sakkoja on annettu noin 40 ylinopeuksista ja turhista ohituksista. Liikenteen valvonta jatkuu.

Lähde: Poliisi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.