Tiesitkö nämä – 110–vuotiaan Abloyn tarina

Suomen merkittävimmäksi keksinnöksi arvioidulla 110-vuotiaalla ABLOY-lukolla ja sen keksijällä Emil Henrikssonilla on vaiherikas historia, joka on tehnyt maailmasta turvallisemman paikan.

1907

Abloyn tarina sai alkunsa 1907, kun nuori helsinkiläinen hienomekaanikko Emil Henriksson oivalsi, että kassakoneen sylinterissä kiertyvien haittalevyjen periaatetta voisi soveltaa myös lukkoihin.

1919

Keksintö patentoitiin 1919 niemellä Henrikssonin Patentti Lukko. Lukon teollista valmistamista varten Helsinkiin perustettiin Ab Låsfabriken – Lukkotehdas Oy, joka lyheni muotoon Ab Lukko Oy. Samoihin aikoihin rekisteröitiin myös yrityksen nimestä juontava lukon tavaramerkki ABLOY.

1921

Vuonna 1921 Henriksson päätti myydä keksintönsä oikeudet ja syventyä taideharrastuksiinsa. Hieman tämän jälkeen ABLOY-lukkojen patentti- ja tuotanto-oikeus sekä tavaramerkki siirtyivät Kone ja Siltarakennus Oy:lle.

1935

Vuonna 1935 Abloysta tuli osa Wärtsilää, jonka myötä yhtiön lukoille löytyi uudenlaisia markkinointi- ja myyntikanavia. Haittalevyihin perustuvan mekaniikan ansiosta ABLOY-lukkojen tiirikoiminen oli äärimmäisen hankalaa. Sarjoitusominaisuus mahdollisti puolestaan sen, että samalla avaimella pääsi kulkemaani monista ovista. Lukosta tulikin pian menestystuote.

1935–1945

Sotavuosina tehtaat tyhjenivät työvoimasta ja Suomen teollisuus valmisti sotatarvikkeita muun tuotannon ohella. Abloyn emokonserni Wärtsilä tuotti tänä aikana muun muassa käsikranaatteja.

1950–1960

Lukkojen mekaniikka ja ylivertainen toimintavarmuus toivat Abloylle lukuisia eurooppalaisia palkintoja ja vakuuttivat kansainväliset turvallisuusammattilaiset. Abloyn lukot ovat sittemmin turvanneet muun muassa British Museumin aarteita.

1968

ABLOY-lukkojen menekki maailmalla lisääntyi nopeasti. Joensuuhun perustettiin uusi lukkotehdas vastaamaan kasvavaan kysyntään.

1978

Ensimmäinen ABLOY-sähkölukko kehitettiin Suomen Pankin setelipainoon vuonna 1978. Seuraavien vuosikymmenien aikana otettiin huimaavia edistysaskelia sähkömekaanisten lukkojen kehityksessä.

1994

Vuonna 1994 yhtiöstä tuli osa maailman johtavaa ASSA ABLOY -lukituskonsernia kun se sulautui ruotsalaisen pääkilpailijansa kanssa. Abloysta tuli uudessa yhtiössä sähkömekaanisten lukkorunkojen ja levyhaittateknologiaan perustuvien sylintereiden osaamiskeskus.

2017–

ABLOY on 2000-luvulla ja sen jälkeen valittu toistuvasti suomalaisten huippubrändien kirkkaimpaan kärkeen. Esimerkiksi vuonna 2016 se valittiin Suomen arvostetuimmaksi design-brändiksi. Abloy on tänä päivänä älykkään lukituksen edelläkävijä, joka on valmis vastaamaan digitaalisen ajan turvallisuushaasteisiin.

Lähde: Abloy

One thought on “Tiesitkö nämä – 110–vuotiaan Abloyn tarina

  • 1.8.2017 at 04:02
    Permalink

    Ja lukon keksijää kusetetiin oikein rankasti. Kuoli perseaukisena, tämä unohtui mainita.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.