Google sulki professori Jordan Petersonin Youtube-kanavan

Toronton Yliopiston Professori Jordan Petersonin Youtube-kanava on suljettu. Google sanoi syyksi, ettei psykologian professorin kanava noudata palvelun ehtoja.

Alla professorin jakamat kuvat tilin sulkemisesta:

Julkisuuteen konservatiivisena huippuälykkönä noussut Peterson on erittäin suosittu Youtube-persoonallisuus. Hänen videoitaan on katsottu vähintään useita miljoonia kertoja ja ne pääasiassa käsittelevät psykologiaa.

Jordan Petersonin kanavalla on yli 357 000 seuraaja ja hänen videoitaan on jaettu laajalti ja kopioitu muille kanaville.

Myöhemmin tänään professori Petersonin kanava palasi Youtubeen ilman selityksiä. Aiemmin Petersonin tiedustellessa kanavan uudelleenavaamista vastaus oli tyly: tarkastuksen jälkeen toteamme, ettei kanava ole sopiva palautettavaksi Youtubeen.



Kansallismielisiä ja konservatiiveja on muutenkin ahdisteltu monien suurten Internet-alustojen toimesta. Kriitikot sanovat tämän johtuvan siitä, että Internet-alalla toimii enimmäkseen uusliberaalin maailmankatsomuksen omaavia toimijoita.

Tämä sananvapauden ja taloudellisen toiminnan vapauden rajoittaminen on johtamassa uusien palvelujen nousuun, jotka palvelevat myös ei-uusliberaaleja.

Uusliberaalin Facebookin kanssa kilpailee ainakin Minds ja VK, Twitterin kanssa Gab ja Patreonin kanssa ainakin Hateron. Uusia palveluita tuntuu nyt nousevan kuin sieniä sateella.

Professori Petersonin kanavan, niin kauan kuin se Youtubessa sallitaan, löydät täältä: https://www.youtube.com/user/JordanPetersonVideos. Jos se suljetaan, Peterson varmaankin ilmoittaa siitä mihin siirtää videonsa kotisivullaan: http://jordanbpeterson.com/



Alla kaksi videota, joissa Jordan Peterson keskustelee toimittaja Joe Roganin kanssa. Molemmilla videoilla on tätä kirjoitettaessa 2,1 miljoonaa katsontakertaa, eli 2 100 000.

Videoiden yhteenlaskettu katsontakertojen määrä lähentelee Suomen väkilukua.



One thought on “Google sulki professori Jordan Petersonin Youtube-kanavan

  • 1.8.2017 at 23:33
    Permalink

    Jordan Peterson on psykologiaan erikoistunut, mutta ei kykene pysymään raameissaan. Hän ei ole saanut suurta suosiotaan psykologiasta puhumalla, sillä hän on jungilainen. Peterson on saanut suosionsa puhumalla aiheista, jotka eivät kuulu hänen piiriin. Katsellessani hänen videoitaan silloin tällöin esille nousee aina, kuinka hän ymmärtää väärin mistä on kyse. Filosofiassa, politiikassa, historiassa, yhteiskunnallisissa aiheissa… hän menee ja lyttää poliittiset vastustajat, ja ihmiset [artikkelin mainitsemat, uhan alla olevat kansallismieliset &/ konservatiivit] hurraavat sekä hymähtelevät tyytyväisinä. Peterson ei ole älykkö. Hänellä on oma lehmä ojassa, ja tavoitteet poliittisia.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.