Poliisi opastaa: Jokamiehenoikeudet ja mökkiläisten kotirauha – toisen huomioiminen takaa sovun

Perinteiset jokamiehenoikeudet ja Suomen runsaat metsät ja vesistöt tarjoavat erinomaisen ympäristön liikkumiseen ja virkistäytymiseen. Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka omistaa alueen tai on sen haltija. Sallittua on esimerkiksi liikkua jalan tai pyörällä metsässä, poimia luonnonmarjoja ja kerätä sieniä, onkia ja pilkkiä tai veneillä ja uida.

Jokamiehenoikeutta käyttämällä ei kuitenkaan saa aiheuttaa haittaa tai häiriötä maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle. Jokamiehenoikeudet eivät anna lupaa esimerkiksi kesämökillä asuvan kotirauhan häirintään meluamalla, pihojen läpi kulkemiseen tai kalastamiseen ja metsästykseen ilman niihin oikeuttavia lupia.

Rikosylikonstaapeli Panu Uusitalo Kouvolan pääpoliisiasemalta kertoo, että vuosittain poliisin palvelupäivitykseen tulee muutamia aiheeseen liittyviä tiedusteluja, joissa kysytään jokamiehenoikeuksiin liittyvästä marjastuksesta, sienestyksestä, kalastuksesta ja metsästyksestä sekä niihin liittyvistä suojaetäisyyksistä. Myös lemmikkieläimen vapaana pitämiseen liittyy epätietoisuutta. Näihin liittyvistä asioista kirjataan vuosittain vain muutama rikosilmoitus.
– Käsittääkseni ihmisillä on noissa asioissa melko korkea kynnys tehdä rikosilmoitus, koska mökkiläiset pyrkivät mielellään ylläpitämään sovun säilymistä mökkinaapureiden välillä, toteaa Uusitalo.

Rikosylikomisario Juha Junkkari muistuttaa, että jokaisen luonnossa liikkujan kannattaa tuntea vastuunsa luonnossa liikkuessaan ja välttää esimerkiksi roskaamista.
– Uskoisin, että mitä enemmän luonnossa liikutaan, sitä enemmän sitä myös kunnioitetaan ja siitä pidetään huolta. Pääpiirteissään jokamiehenoikeudet ovat selkeät eikä yleensä poliisia tarvita pienten ristiriitatilanteiden selvittämiseen. Toisen huomioiminen auttaa kaikissa tilanteissa, sanoo Junkkari.

Tarkempia ohjeita jokamiehenoikeuksista löytyy sivulta www.ymparisto.fi.

Lähde: Poliisi

One thought on “Poliisi opastaa: Jokamiehenoikeudet ja mökkiläisten kotirauha – toisen huomioiminen takaa sovun

  • 1.8.2017 at 21:21
    Permalink

    Näin vaaditaan ”rasistisilta” suomalaisilta. ”Maassa maan tavalla!”
    Matut: ”Ole kuin kotonasi!”

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.