Blackpoolin v.2003 ”kebab-murhassa” pidätys (video)

Britannian poliisi on tiistaina (01.08.) ottanut kiinni 51-vuotiaan miehen, epäiltynä osallisuudesta v.2003 tapahtuneeseen 14-vuotiaan koulutytön Charlene Downesin murhaan. Charlenen ruumista ei koskaan löydetty, ja  rikostutkijat päättelivät hänen päätyneen etnisessä pikaruokalassa ”Funny Boyz” tarjottuihin kebab -annoksiin. Aiemmat tutkimukset eivät johtaneet silloisten epäiltyjen tuomioihin, ja poliisia on moitittu virheistä todistusaineiston käsittelyssä.


Brittilehdistön raportoi v.2007 pidätettyjen Iyad Albattikhin ja Mohammed Reveshin  oikeudenkäynnistä perusteellisesti. Uutinen useissa englantilaisissa lehdissä:

”Oikeudessa kuultiin tänään, että 14-vuotias koulutyttö on murhattu pikaruokalan omistajan toimesta, ja epäillään tämän jauhaneensa ruumiin ja sekoittaneen vainajan ravintolassaan tarjottuihin annoksiin.

Prestonin kruununoikeudessa kuultiin, että 14-vuotiaan Charlene Downesin murhasi Iyad Albattikhi 29v., joka omistaa Funny Boyz -pikaruokalan Blackpoolissa. Murhaajan myös väitetään harrastaneen s***iä alaikäisen kanssa, jota hän puheissaan kuvaili ”kinkyksi”.

Charlene on vain yksi lukuisista nuorista valkoisista tytöistä, jotka hengailevat ”Paki Alleyllä” harjoittaakseen s***iä pikaruokaloissa työskentelevien vanhempien miesten kanssa, kertoi syyttäjä Tim Holroyde jurylle.

Charlene, joka asui Buchanan Streetillä Blackpoolissa, oli ”hyvinvoiva ja onnellinen”, mutta hänen kotiolonsa olivat kaoottiset. Tultuaan erotetuksi koulusta hän kulutti aikaansa Blackpoolin kävelykadun shopeissa. Hänet nähtiin viimeisen kerran varhain lauantai-aamuna marraskuun 1:nä v.2003. Hyvästeltyään äitinsä hän katosi omille teilleen, kertoi Mr.Holroyde oikeudelle.

Tapausta tutkittiin ensin katoamisena, mutta se muuttui murhatutkimukseksi, kun kuultiin huhuja tytön tappamisesta ja pilkkomisesta. Charlenen ruumista ei koskaan löydetty. Syyttäjällä oli kuitenkin todistaja, joka oli kuullut Albattikhin ja muiden puhuvan Charlenesta:

”Nämä ihmiset puhuivat seksistä valkoisten tyttöjen kanssa, ja Charlenen nussiminen myös mainittiin.” ”Albattikhi nauroi ja sanoi että Charlene oli hyvin ”kinky” ja hyvin lapsi.” Tämä on selvin mahdollinen osoitus, että Albattikhi valehteli poliisille kun väitti ettei tuntenut tyttöä.

”Hän (Albattikhi) ja muut läsnäolleet kertoivat nauraen, että Charlene on mennyt kebabbeihin.”

Albattikhi, maahanmuuttaja Jordaniasta, on syytteessä murhasta ja hänen liikekumppaninsa ja vuokraisäntänsä Mohammed Reveshi, 50v. kotoisin alunperin Iranista, on syytettynä avustamisesta ruumiin hävittämisessä. Molemmat kieltävät syytteet ja väittävät että eivät ole koskaan nähneet Charlenea.


Charlene hengaili pikaruoka-paikkojen ympärillä, joissa hän toisinaan sai syödä ilmaiseksi.

Mr. Holroyde kertoi, että ”Charlene oli vain yksi lukuisista keskenkasvuisista valkoisista tytöistä, joita liikkui öisin kujalla ravintoloiden takana. Tätä kujaa nimitettiin ”Paki Alleyksi”.” ”Charlene ja muut tytöt menivät sinne tavatakseen paljon itseään vanhempia miehiä ravintoloista, ja on selvää että tässä yhteydessä esiintyi seksuaalista toimintaa” , Holroyde jatkaa..

Albattikhi sai yhden näistä vastustuskyvyttömistä tytöistä otteeseensa: Charlene Downesin. Mr. Holroyde lisää: ”Tämän murhan ja ruumiin-kätkemisen taustalla on ilmeisesti seksuaalista kanssakäymistä uhrin ja toisen tai molempien syytettyjen välillä .”

”On sanomattakin selvää, että tälläinen seksuaalinen kanssakäyminen näiden aikuisten miesten ja 14-vuotiaan tytön välillä on rikollista toimintaa, mistä heille koituisi vakavia seurauksia, joten heillä oli erityisiä syitä estää poliisia pääsemästä asiasta perille .”

Kun Charlene oli kadonnut kolme ja puoli vuotta sitten, molemmat syytetyt valehtelivat poliisille etteivät tunne häntä. ”Syy valehteluun oli se, että toinen heistä murhasi Charlenen ja toinen auttoi häntä ruumiin hävittämisessä ”, kertoi syyttäjä.

Vuonna 2004 Albattikhi uskoutui veljelleen Tariqille, joka kertoi todistajalle David Cassidylle, ett hän tietää mitä tapahtui Charlenelle: ”Hänet tapettiin ja pilkottiin, ja täällä oli paljon verta.”

Väitetään, että Albattikhi uhkaili myöhemmin puhelimitse Mr.Cassidya ettei tämä kertoisi asiasta kenellekään.

Väitetään myös, että Reveshi tarjosi Cassidylle myöhemmin 20 000 puntaa korotonta lainaa ostaakseen hänet hiljaiseksi. Joulukuussa 2004 Cassidy kuitenkin meni poliisin puheille.

Etsinnöissä molempien epäiltyjen asunnoissa Hornby Roadilla ei löytynyt kuitenkaan mitään todisteita. Tämän jälkeen poliisi ryhtyi kuuntelemaan liikehuoneistoja ja Reveshin Fiat-henkilöautoa löytääkseen johtolankoja miesten puheista. Osa nauhoitetuista keskusteluista ovat syyttäjän mukaan ”paljastavia”.

Charlenen äiti, isä, kaksi sisarta ja veli istuivat oikeussalin lehterillä, välillä kyynelehtien, kun poliisin nauhoituksia esitettiin oikeudelle. Yhdellä nauhalla Reveshi kertoo ”yllättyneensä” kun poliisi tutki tapausta, sillä ”Charlene Downes ei ollut mistään hienosta eikä tärkeästä perheestä ”.

Albattikhin kuultiin sanovan: ”For some f****** bitch. She was a f****** Maiiah. A f****** horrible Maiiah.” ”Jonkun v****n huoran takia! …”

Syyttäjä Holroyde kertoi ettei poliisi tiennyt mitä ”Maiiah ” tarkoittaa, mutta se oli halveksiva ilmaus kuolleesta tytöstä. Toisella nauhalla Reveshi käytti sanoja ”syödä ruumis”.

Tämä maininta esitettiin pilailevalla äänensävyllä, mutta on erittäin erikoista että miehet jotka kertoivat etteivät tunteneet lainkaan Charlenea keskustelevat siitä miten hänen ruumiinsa syötiin ”, korostaa Holroyde.

Eräällä nauhalla Albattikhin kuullaan sanovan: ”If they find anything I have f****** had it.”

Syyttäjä Holroyde painotti, että poliisin ja syyttäjän käyttämien äänite-asiantuntijoiden välillä on erimielisyyksiä nauhojen tulkinnoista, mutta molemmat tutkijaryhmät ovat yksimielisiä siitä, että yhdellä nauhalla Albattikhi käyttää Charlenestä puhuttaessa sanontaa ”killed”, ”tapettu”.

Reveshi kysyy häneltä: ”You did have her, are you easy with that?”, ”Teit sen hänelle, kävikö se helposti?” Albattikhi vastaa tähän: ”Yeah.”

Reveshi puhuu nauhoilla myös ”checking the burial place” (hautapaikan etsimisestä), ja yhdessä jaksossa hän murtuu, sanoen itkunsekaisesti: ”I can’t cope”, (”en pysty tähän…”).

Nauhat paljastavat syytettyjen ”jatkuvasti harjoitelleen poliisille kerrottavaa tarinaansa”, korostaa Holroyde. Tämä osoittaa syytetyillä olleen ”jotakin piilotettavaa ja jotakin pelättävää”.

Tämä perustuu ensimmäisen oikeuspäivän uutisointiin. Tutkimuksissa tunnistettiin 60 blackpoolilaista tyttöä, jotka olivat hengailleet ”Paki Alleylla” ja tapailleet aikuisia maahanmuuttajamiehiä.

BBC, 31.05.2007.

Daily Mail, 31.05.23007.

METRO, 24.05.2007.

Mail on Sunday, 24.05.2007.


Charlene katosi marraskuun ensimmäisenä päivänä v.2003. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin poliisi saattoi tehdä pidätyksiä, ja kolmesta kiinniotetusta miehestä kaksi joutui oikeuteen syytettynä murhasta ja ruumiin kätkemisestä.

Iayd Albattkhi , pidätettäessä (maaliskuussa 2006) 29 vuotias, eronnut, syyte murhasta.

Mohammed Raveshi , 49v., poikamies, kiinteistönomistaja, sosiaalityöntekijä ja kasvatti-isä, syyte ruumiin kätkemisessä avustamisesta.

Tutkiessaan Charlene Downesin katoamista poliisi löysi todisteita lapsiseksi-ringistä, jonka uhrit saattoivat olla vain 12-vuotiaita. Charlenea ja muita tyttöjä Blackpoolista uskotaan pakotetun prostuutioon ja myydyn seksikäyttöön.

Kaiken tämän takia Charlenen äiti, Karen Downes, on poissa tolaltaan: ”… Haluan tietää, missä tyttäreni ruumis on… Kuinka kukaan voi murhata niin kaunista tyttöä, en voi käsittää… Me haluamme hyvästellä tyttäremme asianmukaisesti. Minä rukoilen, että jos hän on kuollut, he eivät satuttaneet häntä eikä hänen tarvinnut kärsiä …” Blackpool Today 2006 Mar 8th.

Charlene Downesin kohtalo on kyllin kauhistuttava ilman niitä järkyttäviä yksityiskohtia, joita alkoi tulla julkisuuteen asian edetessä. Manschester Metro -sanomalehden mukaan hänen ruumiinsa oli ehkä käytetty burgereihin ja kebabbeihin, ja tarjoiltu ”Funny Boyzin” asiakkaille.


Oikeudessa poliisin tekemät puhelunauhoitteet hylättiin todistusaineistona, ja syytetyt vapautettiin. Raveshin ja Albattkhin syytteiden kaaduttua he saivat yhteensä 250 000:n punnan korvaukset.

Vuoden 2007 oikeuden käynti ei siis johtanut tuomioihin, vaan Charlene jäi avoimeksi jutuksi Blackpoolin poliisille. Tutkimus ja oikeudenkäynti olivat kuitenkin tuoneet julkisuuteen ilmiön, jota virallinen Englanti oli kieltäytynyt näkemästä: Etnisten miesjoukkojen seurassa hengailevien alaikäisten brittityttöjen kokeman maailman.  TV-4:n raportti Suomesta v.2005 antaa samansuuntaisen signaalin:

”Suomalaistytöt maahanmuuttajamiesten uhreina yhä useammin

Nuoret suomalaistytöt joutuvat yhä useammin aikuisten maahanmuuttajamiesten seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi. Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen on tullut tietoa ongelmasta muun muassa sosiaaliviranomaisilta, sillä usein tytöt ovat huostaan otettuja tai muulla tavoin lastensuojelun asiakkaita.

Tukinaiseen on tullut viime aikoina nuorten tyttöjen ja heidän vanhempiensa lisäksi samansisältöisiä viestejä myös lastensuojelun ammattilaisilta. Puheluiden mukaan alaikäiset tytöt ovat joutuneet maahanmuuttajien seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Samansuuntaista tietoa on tullut eri puolilta maata. Ammattiauttajat ja poliisi muistuttavat että kyse on rikollisesta ja usein varsin järjestäytyneestä toiminnasta.

Puheluita on tullut nuorilta tytöiltä, heidän vanhemmiltaan ja viime aikoina yhä useammin myös lastensuojelun ammattilaisilta. Ammattilaisetkaan eivät tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun 13-vuotiaalla tytöllä on seksisuhteita aikuisten maahanmuuttajamiesten kanssa. Aina ei oivalleta, että kyse on rangaistavasta hyväksikäytöstä.

”Ehkä suurin syy on juuri se, että tytöt ovat mukana vapaaehtoisesti. Mutta kun otetaan huomioon, että he saattavat olla 12–15-vuotiaita, joka tapauksessa kyse on seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja aikuisten tehtävä on suojella näitä nuoria”, sanoo Raiskauskriisikeskus Tukinaisen toiminnanjohtaja Kristiina Valkama. Helsingissä miehet tapaavat tyttöjä esimerkiksi metroasemilla, ja toiminta vaikuttaa jo järjestäytyneeltä. Valkaman mukaan miehet kyllä tuntevat Suomen lain, mutta kun kukaan ei puolusta tytön oikeuksia, toimintaa pidetään luvallisena.

Poliisin tietoon tällaisten miesrinkien toiminta ei yleensä tule. ”Meidän jutut enemmän keskittyy tällaisiin yhden illan tapauksiin, eli lasta on käytetty seksuaalisesti hyväkseen esim. jossain julkisella paikalla, kun hän on ollut viikonloppua viettämässä”, sanoo rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisista. ”Niitä meillä ikävä kyllä riittää. Tänäkin keväänä on tullut toistakymmentä ilmoitusta.”

Lähde: Nelonen, ”Tytöt ja maahanmuuttajamiehet” 15.05.2005

Charlene Downesin tapaus on nyt edennyt poliisin tehtyä pidätyksen. Charlenen vanhemmat, Karen ja Robert Downes, jotka kertovat elämänsä ”olleen helvettiä” tyttärensä katoamisen, ilmeisen henkirikoksen ja syyllisten tuomitsemattomuuden takia, olivat äskettäin moittineet poliisia mm. tärkeiden todisteiden hukkaamisesta.

The Sun 20.07.2017.

The Sun 01.08.2017. Iltasanomat 01.08.2017.

Charlene Downesin tapaus:

  • 2003 marraskuu: Charlene Downes katoaa perheeltään.
  • 2006: Poliisi kertoo Charlenen omaisille, että tapausta tutkitaan täst’edes henkirikoksena.
  • 2007: Pikaruokalan omistaja Iyad Albatthiki asetetaan syytteeseen Charlenen murhasta, ja Mohammed Reveshi ruumiin kätkemisestä ja rikoksessa avustamisesta.
  • 2008: Albattikhi ja Reveshi vapautetaan syytteestä todisteiden puuttumisen ja poliisin esitutkinnassa tekemien virheiden seurauksena. Heille maksetaan korvausta £250,000.
  • 2011:  Charlenen tapausta tutkivat viranomaiset toteavat, että 60 koulutyttöä on ”groomattu” seksikauppaan blackpoolilaisten pikaruokaloiden ylläpitäjien toimesta, lahjomalla tyttöjä ruoka-annoksilla, tupakalla ja alkoholilla. Charlene Downesin päätellään olleen yksi tämän toiminnan uhreista.
  • 2014: Viranomaiset lupaavat  £100,000 palkkion rikosta koskevista tiedoista.
  • 2016, kesäkuun 27: Poliisi tutkii kahta miestä Charlenen murhasta epäiltynä.
  • 2017 heinäkuu: Poliisi pidättää Nigel Loydin teosta epäöiltynä.

Poliisin tiistaina pidättämä epäilty, joka nyt liitetään Charlene Downesin murhaan, on 51-vuotias kahvilanpitäjä Nigel Loyd. Poliisi oli kuullut häntä jo v.2003 tutkimuksissa. Loydin yhteyksistä aiempiin epäiltyihin ei ole tietoa. Koosteessa (alla) eri aikoina Charlene Downesin murhajutussa syyllisiksi epäiltyinä pidätetyt:

 

Daily Mail 02.08.2017.



3 thoughts on “Blackpoolin v.2003 ”kebab-murhassa” pidätys (video)

  • 3.8.2017 at 11:25
    Permalink

    Onkohan länsimaissa todellakaan enää mitään syytä hankkia lapsia, koska heidän kohtalonsa on kuitenkin jotain tälläistä. Varsinkin tyttöjen, mutta on vain ajan kysymys, että tuttu trendi muslimien ”kulttuurista” poikien osalta eskaloituu samoihin mittasuhteisiin.
    Lisäksi Euroopan polpot eivät halua poliittisista syistä puuttua todella tähän ilmiöön millään tavalla. Ja kun tilanne on tämä. Ei lastensuojelu voi tehdä mitään huolestuneiden vanhempien hyväksi, koska se on ”rasismia”. Ja jos joku ihmisyytensä ja oikeustajunsa säilyttänyt lasten puolesta aidosti huolissaan oleva lastensuojeluviranoimainen kenttätasolla nostaa asian framille kansankuuluvasti. Hänen käy kuten erään bussikuskin, joka erotettiin työstään ”yleisten syiden” takia.
    Mitä vanhemmat voivat tehdä yhteiskunnassa, joka on mädättynyt ja mieleltään yhtä sairas kuin se ”kulttuuri” jota palvotaan?
    Lukita lapsensa omaan huoneeseensa kuin vankilaan ja järjestää kotiopetus.
    Jos tätä yrittää ratkaista Odineilla tai muilla ”suojelusenkeleillä” kaikki tietävät sen, mitä siitä seuraa. Polpo repii perseensä verille suvakkien kanssa tästä kauheasta ”natsismista”, jonka he näkevät sairaan sielunsa silmin jo kuolemanleirien savupiipuista kitkerän makealta haisevan savun nousevan.

    Reply
  • 3.8.2017 at 12:07
    Permalink

    Juhalle vastaukseksi: On, ja pitää. Sillä vain niin saa muutoksen aikaan.

    Se mikä näissä surullisissa tapauksissa paistaa läpi on se että kodeissa ei puhuta asioista, lasten kuri-kasvatus on mennyt pieleen ja siksi vanhemmat ovat lapsilleen ”kavereita” kun he tarvitsisivat ”vanhempia”. Ja kun nuori saa tehdä oman mielensä mukaan juuri kuten haluaa ja vanhemmat myötäilevät, tulos on luetun kaltaista. Nuoria jotka haluavat kaikki heti ja jotka luulevat olevansa aikuisempia kuin ovatkaan.

    Tunnen paljon hyviä tyttöjä joilla on realistinen kotikasvatus ja jotka pienestä pitäen ovat tottuneet ottamaan- ja ymmärtämään vastuuta omista tekemisistään. Ja nyt kun manitsen tämän asian, saan varmasti …skamyrskyn, mutta sanon sen kuitenkin: alempien sosialiluokkien lapsista harvoin tulee fiksuja. On tietysti poikkeuksia mutta usein vanhemmat joiden oma elämä on retuperällä ja jotka eivät ole opiskelleet aikoinaan, harvoin pystyvät auttamaan lastaan ymmärtämään koulunkäynnin merkitystä saati elämän mittaisten ratkaisujen tärkeyttä. Jos tällaisten vanhempien lapset eivät pääse sellaiseen ympäristöön joka tukee opiskelua ja vastuunkatoa omista päätöksistä sekä järjen käyttöä jokapäiväisissä asioissa, on tulos artikkelin kaltainen.

    Vanhempien tehtävä on saada lapset ymmärtämään koulunkäynnin merkitys ja se että vanhempien neuvot pitää ottaa todesta. Eikä kaikkea pidä kyseenlaistaa osoittamalla ”katso, nyt minä tein sen”. Koska useimmiten seuraukset kantaa kuitenkin nuori itse.

    Kun kerran engannissa on kysienen pakistanilaisten kuja ja Suomessakin värilliset vetävät tiettyä kansanosaa puoleensa kuin hunaja kärpäsiä, niin voidaankin aiheellisesti kysyä ”mikä meni pieleen”? Sanoisin että ”vapaa kasvatus”.

    Reply
    • 3.8.2017 at 13:21
      Permalink

      Kouluttamattomien vanhempien lapsissa löytyy realisteja jopa enemmän kuin keskiluokan mölöpojista ja tynnyrissä kasvaneista tytöistä. Joku menee töihin heti kun se on lain mukaan mahdollista (16v.) ja alkaa hankkia omaa rahaa. -Ja kun koulussa ei viivy liian pitkään, jää oppimatta opettajien tuputtama ”monikulttuurisuus”, ja uskaltaa olla ”ennakkoluuloinen”.

      Koulussa ja yliopistossa nyhjääminen altistaa epärealistisuudelle, ja matut haistavat tilaisuutensa.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.