Finnair pomolle 130 000€ lisäeläkettä, kuka päätti?

Finnairin toimitusjohtajalle Pekka Vauramolle on myönnetty 130t€ lisäeläkettä. Päättämässä asiasta oli:

yhtiön palkitsemisvaliokunnasta:

1.Jussi Itävuori

2. Gunvor Kronman

3. Jaana Tuominen

Finnairin henkilöstöjohtaja:

4. Eija Hakakari ja toimitusjohtaja Pekka Vauramo itse.

Finnairin hallituksesta:

5. puheenjohtaja Jouko Karvinen

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri:

6. Mika Lintilä (Lintilä tosin sai omistajauhjauksen vastuulleen vasta päätöksen jälkeen)

Aikaisemmin omistajaohjauksesta oli vastuussa nykyinen pääministeri Juha sipilä.

Mikä linkilä on pyytänyt selvitystä Finnairin toimitusjohtajan lisäeläkkeestä, koska ei ollut omien sanojensa mukaan asiasta tietoinen, vaan luki asiasta ensimmäisen kerran Helsingin Sanomista. Tosin Finnair on jättänyt hallitukselle esityksen jo hyvissä ajoin ja se on ollut ministereiden tutkittavana. Kukaan ei vaan ole ollut asiasta kiinnostunut, vaikka Finnairista 55.81% omistaa Suomen valtio.

Finnairin sivuilta selviää myös Pekka Vauramon vuosipalkka, 992 885€/v 2016.

Ihmettelyä onkin herättänyt miksei valtio puutu yritykseen mistä omistaa suurimman osan ja millä perusteella miljoonan vuodessa tienaava Vauramo on ansainnut 130 000€ lisäeläkkeen. Finnairin päätöksen siunasi pakostikkin siis Juha Sipilä omistajaohjaus kaudellaan.

Lähteet: Suomen kuvalehti, Finnair

 

11 thoughts on “Finnair pomolle 130 000€ lisäeläkettä, kuka päätti?

  • 6.8.2017 at 17:54
    Permalink

    Samaa saastaa ja vauhti kiihtyy. Sulle mulle politiikka jatkaa voittokulkuaan. Ihmettelen kun porukat äänestävät nämä omiin taskuihin kähmijät valtaan vuodesta vuoteen. Tosin oli nykypuolueista mikä hyvänsä vallassa mikään ei erota niistä toisistaan, yhtä samaa mössä, ovat oman edun ja kavereiden asialla. Kuitenkin yhteen ääneen huudetaan ääni väristen pelastamaan SUOMI ja luopumaan mm. pienipalkkaisten lomarahoista. Eikö tosiaan ihmisten silmät aukea vai ovatko niin masokistia että oikein vaativat raippaa vuodesta toiseen ja äänestävät kokoomuksen-keskustan valtaan. Jotain hulluruohoa kansalla syötetään ruoan mukana, ei tätä muuten ymmärrä.

    Reply
  • 6.8.2017 at 22:01
    Permalink

    Aina kun jotain epäeettistä tai arveluttavaa tapahtuu niin tämä sama kaveri on asialla!

    Reply
  • 6.8.2017 at 23:03
    Permalink

    Demarithan keksi taitetun indeksin niin pieneläkeläisenkin eläke putoo sitten saavat näille herroille lisäeläkkeitä ei ole eläkerahoista pulaa tällä laskutavalla

    Reply
  • 7.8.2017 at 09:07
    Permalink

    Hyvävelijärjestelmän KYRVÄT taas asialla!

    Reply
  • 7.8.2017 at 10:35
    Permalink

    Toimitusjohtajan palkka sovitaan aina erikseen yrityksen ja työntekijän välillä (toimitusjohtaha). Finnairilla menee juuri tällä hetkellä sen verran hyvin, että pitää hakea 100 uutta lentäjää töihin.

    Sen sijaan, että valitetaan kuinka tämä on kohtuutonta voisiko valittaa miksi sama ei toimi myös normaalissa työsuhteessa. Eli hyvästä työstä voisi palkita reilusti? Vastaavasti se myös tarkoittaa, että jos työtä ei tee hyvin siitä ei saa bonuksia.

    Vastaavasti kun aloitetaan puhe kuinka ökysijoittajat vetävät öky osinkoja, suosittelen ostamaan Finnairin osakkeita niin pääsee mukaan samoille ”verovapaille” osingoille.

    Reply
    • 7.8.2017 at 21:05
      Permalink

      Kyllä tässä on kyseessä aivan tyylipuhdas hyväveli veivaus -kenties palkkio jostain mikä ei kestä päivänvaloa. Ja mitä tuohon ”sijoitusvinkkiisi” tulee niin voin melko vahvalla kokemuksella kyseisestä toiminnasta kertoa että en todellakaan suosittele yhdellekkään piensijoittajalle näiden puolittain valtio-omisteisten osakkeita. Näistä on suomessa tarkoituksellisesti tehty itseään eliitiksi kutsuvien nilkkien lypsylehmä mistä pumpataan lähipiirille huikeita voittoja -veronmaksajien toimiessa rahavirtojen takaajana, käytännössä ilman minkäänlaista riskiä.

      -Tämä sipilän siunaama 130 000€ voi varsin hyvin olla kiitos joskus aikaisemmin tapahtuneesta sijoitusvinkistä -valvontaa meillä suomessa ei juurikaan ole ja sisäpiirikaupat ovat ns”maan tapa” millä korruptioraha vaihtaa omistajaa, ja mikä kätevintä se muuttuu paperilla täysin lailliseksi toiminnaksi!

      -Piensijoittajan rooliksi jää hyvävelikauppojen rahoittaminen johon sisältyy kaikenlisäksi melkoinen riski pääoman menettämisestä. Osakkeiden lukumäärään perustuvien osinkojen takia tähän ei mielestäni kannata lähteä.

      Reply
  • 7.8.2017 at 19:35
    Permalink

    Ei varmaan viitsi käydä kaupasta ostamassa vessapaperia, niin pyyhkii vessassa kahisevalla ja lämmittää takkaa setelipaaleilla. Ei muuten voi ymmärtää, mihin yksi ihminen voi tarvia noin paljon rahaa.

    Reply
  • 7.8.2017 at 21:00
    Permalink

    Kavallusta kavalluksen perään – mitään muuta nämä ansiot eivät ole kuin kavallusta.

    Reply
  • 7.8.2017 at 23:25
    Permalink

    Pipilä on oikeen malli lestadiolainen. Tollasii tekopyhii paskoi ne on suurimmaks osaks.

    Reply
  • 7.8.2017 at 23:41
    Permalink

    hyväveli eli vapaamuurarit! ettekö vittu osaa kirjoittaa??? Häh??? kuka kontrolloi vapaamuurarareita? tässä apinoille:

    Lucifer on tullut laajempaan tietoisuuteen vapaamuurarien jumalana sitä myöten, kun vapaamuuraritoiminnasta irroittautuneet ovat alkaneet paljastaa veljeskunnan salaisuuksia ja yksityiskohtia. Esimerkiksi Suomessa Yleisradion edesmennyt tiedetoimittaja Pertti Jotuni sanoi vapaamuurareista seuraavaa: “Vapaamuurarien ajatusrakennelma on elitistinen ja röyhkeä; toiminnan taustalla on rangaistuksen pelko, ei persoonallinen tunne siitä, mikä on oikein ja mikä väärin; vapaamuurarien opetuksissa sanotaan mm., että Jeesuksen nimi on tuhottava“.

    Toinen tunnettu vapaamuurareista paljastuksia tehnyt henkilö on S-ryhmässä hallintotehtävissä toiminut Juhani Julin, joka vuonna 2011 kertoi tv-haastattelussa vapaamuurarien palvovan Luciferia ja olevan muutenkin kytköksissä okkultismiin ja new age liikkeisiin. Myöhemmin vuoden 2011 keväällä Julin menehtyi vähintäänkin hämärissä olosuhteissa onnettomuudessa ajaessaan mönkijällään. Joutuiko Julin siis sen koston kohteeksi, mistä Pertti Jotuni oli kertonut.
    Ilmeisesti S-ryhmän johdossa on ollut pidemmän aikaa enemmänkin vapaamuurareita. Uusia jäseniähän muurareihin värvätään niin, että tarvitaan kahden henkilön suositus. Voidaankin olettaa, että Julinia ovat jäseneksi aikoinaan suositelleet henkilöt S-ryhmän sisältä. S-ryhmän johdon osallisuus hyväveliseuroissa osoittautuukin selville, kun miettii miten laajasti S-ryhmän kaupat, Prismat ja ABC-huoltoasemat ovat saanet lähes kaikki parhaimmat tontit joka kunnassa sekä vielä Alkon myymälät samaan kiinteistöön

    Maailmanpolitiikassa hierarkian agendan eteenpäinviemisen ensisijainen kanava ovat kansainväliset organisaatiot ja ajatushautomot, joissa jaetaan käskyjä ja toimintaohjeita kokouksiin osallistuville vapaamuurareille. Tälläisia organisaatioita ovat mm. Bilderberg -ryhmä, Trilateraalinen komissio ja CFR (Council of Foreign Relations). Agendan levittämisen toinen kanava ovat sitten paikalliset vapaamuurariloosit, joista suurin osa on niin sanottuja sinisiä looseja, eli jäsenet voivat niissä saavuttaa vain kolme ensimmäistä vapaamuurarien astetta. Loosien jäsenet tottelevat sokeasti ylhäältäpäin tulevaa ohjeistusta, vaikka eivät välttämättä edes tiedä, että käskyt saattavat tulla esim. B’nai B’rith loosista, joka on täysin juutalainen loosi ja kontrolloi alempia looseja. Sokean tottelemisen taustalla on oman edun ajaminen. Loosien jäsenet ajattelevat, että tehdessään palveluksia veljeskunnalle, saavat he vastapalveluna parempia uramahdollisuuksia tai rahallista hyötyä ja liiketoimintaa korruption kautta. Vapaamuraritoiminta houkuttelee erityisesti niitä, joiden tavoitteita elämässä ovat vallan ja vaurauden kasvattaminen ja materialistisen menestyksen kerääminen.

    Reply
    • 8.8.2017 at 02:31
      Permalink

      S-ryhmän toiminta ei todellakaan kestä lähempää tarkastelua -tietoa hämäristä toimista kuuluu ympäri suomea, omituisinta on se ettei tapaukset juuri koskaan johda minkäänlaiseen tutkintaan vaikka ne ovat ”julkisia salaisuuksia” ja hyvinkin yleisiä puheenaiheita kahvipöytäkeskusteluissa.

      Vapaamuurareihin en ole kovin tarkasti (vielä) perehtynyt mutta S-ryhmän toimintatavan tuntien voin varsin hyvin uskoa johtoportaan kuuluvan kyseiseen ryhmään. Samaan epäpyhään liittoon voidaan yhdistää myös keskustapuolue sekä lestadiolaiset -näiden ryhmien ideologian yhdistämällä lopputulemaksi ei tule ainakaan mitään korkeaa moraalia sisältävää, tavaton rahanhimo ja päättäviin asemiin pyrkiminen keinoaja kaihtamatta on elämän suurin päämäärä -ryhmän ulkopuolisia ihmisiä käytetään surutta hyväksi tavoitteiden saavuttamiseksi.

      -Siinä vain pieni pintaraapaisu…

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.