Asianajajaliitto vaatii turvapaikanhakijoiden oikeusturvan parantamista

Yle Uutisoi Asianajajaliiton vaatimuksista, Asianjajaliiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola sanoi Ylen  haastattelussa ”kaikkien pitää olla tasavertaisessa asemassa.”

 

Suomen asianajajaliitto vaatii, että turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa on parannettava. Hallitus rajoitti turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia oikeusapuun. Lakimiehet vastustivat esitettyjä muutoksia jo asetusten valmisteluvaiheessa.

– Ne seuraukset, joita epäilimme lausuntoa antaessamme, ovat ikävä kyllä toteutuneet. Näitä muutoksia ei olisi pitänyt tehdä, sanoo Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola.

Seurauksilla Ruohola tarkoittaa oikeusturvan heikkenemistä niin, että kaikki eivät ole enää lain edessä samanarvoisia.

– On perusoikeus, että kaikkien pitää olla yhdenvertaisia lain edessä, riippumatta kansalaisuudesta ja asuinpaikasta. Turvapaikanhakijat on asetettu eri asemaan kuin muut oikeusprosesseissa osapuolina olevat ihmiset. Näin ei Asianajajaliiton mielestä pitäisi olla.

9 thoughts on “Asianajajaliitto vaatii turvapaikanhakijoiden oikeusturvan parantamista

  • 7.8.2017 at 09:33
    Permalink

    Asianjajaliiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola sanoi Ylen haastattelussa
    ”kaikkien pitää olla tasavertaisessa asemassa.” !!!???

    Niinpä ja jassoo. Muistuupi tässä vain mieleeni varsin elävästi (vielä), että kuinkahan se suomalaisten kanta-asukkaiden ”tasavertaisuus” verrattuna haittamaahanmuuttajiin jakselee? Onko sitä edes muistettu ”Parane pian” -kortilla?

    Reply
  • 7.8.2017 at 09:57
    Permalink

    Noi ei ollu kovin montaa iraki miestä ja lasta ja mummoa tuossa mieletään osottamassa, näkyi vaan suomalaisia suvakki naisia!

    Reply
  • 7.8.2017 at 10:01
    Permalink

    Jahaa haaskat haluavat kunnon siivun tästä hulluudesta ja siksi pitävät älämölöä. YLE on jankuttanut tätä ”uutista” koko aamun.Mielestäni kerta käsittely ja jos hylsy ulos maasta välittömästi kookomisleirien kautta. Näin säästyy taas miljardeja ja lisävelanoton ja veronmaksajien tilanne helpottuu. Onko se niin vaikea ymmärtää että suurinosa on peremman elintason ja ilmaisen ylläpidon perässä tulijoita jotka ovat surffailleet euroopassa jo vuosia. Ainoastaan Sipilä kutsuhuuto 2015 toi noita maahan kymmeniä tuhansia malekesimaan. Taitaa olla maamme historian kallein pääministeri ja oman maan kansalaisten köyhdyttäjä ja kurittaja ts. vihaa oman maan kansalaisia jostain syystä.

    Reply
  • 7.8.2017 at 10:13
    Permalink

    Ei ole taas ahneudella mitään rajaa.

    Reply
  • 7.8.2017 at 11:00
    Permalink

    suomen perustuslaki koskee vain suomen kansalaisia…

    Reply
  • 7.8.2017 at 11:04
    Permalink

    Kyllä omakansa pitää olla aina ensin ja kaikki muut vasta sitten jos siihen on varaa tai resursseja!

    Reply
  • 7.8.2017 at 12:45
    Permalink

    Sosiaaliturvapaikanhakijoiden oikeusturvaa tulisi parantaa siten, että kielteinen turvapaikka- ja oleskelulupapäätös annetaan heidän saapuessaan jo rajalla. Ei pidä olla oikeutta tulla valhe kainalossa sosiaaliturvapaikanhakuun Eurooppaan.

    Reply
  • 7.8.2017 at 13:05
    Permalink

    Mitään oikeuskäsittelyjä ei 85% tapauksista tarvita ollenkaan koska tuo osuus tulijoista ei ylipäätään ole oikeutettu suomesta turvapaikkaa hakemaan -tämä on täysin selkeää eikä mikään tulkinnanvarainen asia, VAIN Venäjältä tulleella tai lentokoneella suoraan suomeen lentävällä ”pakolaisella” on oikeus turvapaikan anomiseen, KAIKKI MUUT voidaan käännyttää rajalla ilman verovaroin kustannettavaa lakimies-sirkusta missä LAITTOMASTI maahantulleelle ainoastaan yritetään, ja myös lähes aina onnistutaan järjestämään ikuinen elätys jonka kustantajana, ullatus ullatus, on sama suomalainen veronmaksaja jonka selkänahasta revitään myös tuon oikeusprosessin kustannukset.

    -Tämä pakolaisiksi kutsuttujen loisijoiden maahantuonin ympärille rakennettu rahantekokone on saatava pysäytettyä välittömästi! J O S tästä pelleilystä aiheutuneet kulut saadaan julkiseen tietoon niin kansalaiset aktivoituu asian suhteen -on valtava joukko ihmisiä joilla ei ole minkäänlaista käsitystä miten rankan kusetuksen kohteena he ovat, tämäkin P A K K O V E R O L L A ylläpidetyn yleisradion ”uutinen” on puhdasta propagandaa jonka ainut tarkoitus on oleellisen tiedon, eli koituvien kustannuksien pimittäminen.

    Reply
  • 7.8.2017 at 13:21
    Permalink

    Kaikki saavat oikeusturvaa ja ovat tasa-arvoisia kun maksavat asianajajille omista rahoistaan, niin kantasuomalaisetkin tekee. Se olisi tasa-arvoista.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.