Näkökulma: Onko Touko Aallolla kuumetta? – Puhuu kerrankin järkeviä

Olemme tottuneet viime vuosina kuulemaan yksityisautoilua vihaavia kommentteja etenkin vihervasemmiston suusta. Moni varmasti muistaa taannoisen ajokortittoman liikenneministerin Merja Kyllösen (vas) toistuvat möläytykset, joissa ei ollut realismin häivääkään. Kyllönenhän muun muassa väläytti, että Jyväskylän eteläpuolelta voitaisiin yksityisautoilu lopettaa kokonaan, koska sillä alueella on niin kattava ja toimiva joukkoliikenne.

Kyllä moni syrjäseudulla asuva kuolisi nälkään, jos yksityisautoilu kiellettäisiin. Haja-asutusalueen joukkoliikenne on Jyväskylän eteläpuolellakin pelkkä vitsi, eli koulukyytien lisäksi ei muuta joukkoliikennettä ole, ellei asuta jonkun isomman kaupungin välittömässä läheisyydessä.

Todellisuudesta vieraantuneiden city-vihreiden tuore puheenjohtaja Touko Aaltokin on ehtinyt päästää suustaan vaikka minkälaisia sammakoita. Aalto muun muassa vaati keväällä liha- ja maitoveroa.

Aito mielipide vai äänien kalastelua?

Koska olemme jo tottuneet vihervasemmiston yksityisautoilun kieltämiseen tai ainakin mahdollisimman kalliiksi tekemiseen tähtääviin tavoitteisiin, kuulostaa Touko Aallon uusi ulostulo perin oudolta.

Touko Aalto nimittäin haluaa uudistaa liikenteen verotusta siten, että pitkien etäisyyksien maakunnissa autoilusta tulee halvempaa kuin ruuhkaisissa kaupungeissa. Aallon mielestä on ristiriitaista, että halutaan edesauttaa työn perässä liikkumista, mutta samalla yksityisautoilun tuet valuvat sinne, missä niitä vähiten tarvitaan.

Aallon mukaan pääkaupunkiseudulla palveluliikenne kehittyy, eikä kaikkien pääkaupunkiseudulla tarvitse omistaa autoa.

Aallon mielestä on myös selvää, että sähköautot eivät ole ainakaan välitön ratkaisu päästövähennyksiin maakunnissa. Tilalle hän ehdottaa biokaasuautoja.

-  Maaseudulla voitaisiin käyttää sitä biokaasua, joten tarvitaan enemmän tankkausasemia ja julkisia hankintoja sen tukemiseen, hän sanoo.

Harvinaisen järkevä kannanotto. Kerrankin joku vihreä ymmärtää, miten välttämätön väline yksityisauto on maaseudulla. Niin välttämätön, ettei sen omistamisesta ja käytöstä tule tehdä kohtuuttoman kallista. Johtuuko tämä mielipide siitä, että Aalto ei ole kotoisin Helsingistä, joten hän ymmärtää maakuntien tarpeet?

Vai onko kyseessä historiallisen korkeista kannatusluvuista nauttivien vihreiden yrityksestä nousta vielä nykyistäkin suuremmaksi ns. yleispuolueeksi lieventämällä kannanottojaan ja tavoitteitaan, jotta houkuttelisi nykyistä laajempaa äänestäjäkuntaa?

Oli miten oli, niin toivottavasti Aalto on tästä asiasta tätä mieltä jatkossakin, kun luultavasti ja monen mielestä valitettavasti on päättämässä näistä asioista seuraavassa hallituksessa.

 

5 thoughts on “Näkökulma: Onko Touko Aallolla kuumetta? – Puhuu kerrankin järkeviä

  • 10.8.2017 at 18:19
    Permalink

    Touko on saanut uutta potkua johtajuuteen kun alapää otti ohjat. Akat saavat puoluessa vain sihteeri hommia kun valefeministi pääsee vauhtiin.

    Reply
  • 10.8.2017 at 18:44
    Permalink

    -Jos jollekulle edes hetkellisen mielenhäiriön aikana syntyy ajatus että vihreiden tuholaisten sanomisiin voi luottaa niin silloin on korkea aika tutustua kyseisen puolueen syntyhetkeen ja varsinkin sen perustajien taustoihin.

    -Jäljet johtavat suoraan pimeyden ytimeen -entiseen itä-saksaan ja Stasiin jonka luomusta koko ”luonnonsuojelun” varjolla perustettu ääriliike hyvinpitkälti on.

    -Tietoa löytyy julkaisuista jotka eivät toimi ”virallisen totuuden” äänitorvina. Suosittelen perehtymään!

    Reply
  • 10.8.2017 at 20:37
    Permalink

    Miehellä on sitten yläpääkin ruvennut toimimaan. S****n saantihan on yksi ihmisen perustarpeista. Hyvin kuksitun yön jälkeen ajatuksetkin luistavat. No, wanha sananlasku tietää kertoa: ”Kyllä sokea kanakin (kukko) löytää joskus jyvän.”

    Reply
  • 11.8.2017 at 08:02
    Permalink

    Ei, Ei ole järkevää puhetta vaan taustalla on pyrmimys saada autoihin se ollilan&bernerin&kyllösen lobbaama sateliittipaikannus millä voi valvoa kansalaisia reaaliaikaisesti. Tällähän voi mainiosti valvoa ihmisiä joilla on väärä mielipide.

    Reply
  • 11.8.2017 at 14:31
    Permalink

    Jep! Maakunnissakin pitää päästä panoreissuille. Toisaalta voi ostaa sellaisen auton, joka kuluttaa vähemmän. Ei tarvitse tulla kuin Vantaalle niin huomaa, ettei täällä poikittaisliikenne kulje kovin kummoisesti. 7 km:n matkaan saa helposti menemään bussilla 25min. En tiedä toimiiko Suomessa jossain muussakin kaupungissa joukkoliikenne hyvin kuin Helsingissä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.