Jättimäinen seksirikosrinki Britanniassa: 278 uhria, 461 pidätystä, 18 tuomittua

4
Mainos

17 miestä ja yksi nainen tuomittiin raiskauksista, huumeiden välittämisestä ja prostituutioon yllyttämisestä.

Ison-Britannian Newcastlessa on meneillään valtava seksuaalirikostutkinta. Äskettäin pidetyssä oikeuden istunnossa tuomittiin 18 henkilöä seksiringin pyörittämisestä. Kolme tuomituista on vangittu, ja loput vangitaan ensi kuussa. Heille luettiin yhteensä sata syytettä. Syytteenlukua oli todistamassa 22 uhria. Nuorimmat uhrit olivat tekohetkellä 13-vuotiaita, vanhimmat 25. Oikeuden mukaan syytetyt pyrkivät valitsemaan uhreikseen heikossa asemassa olevia tyttöjä ja naisia

Teot tapahtuivat vuosina 2010-2014. Uhreille tyrkytettiin alkoholia ja huumeita, jonka jälkeen heidät pakotettiin seksiin. Uhrit vietiin juhliin, joissa tarjoiltiin avoimesti päihteitä. Yksi uhreista kertoi osallistuneensa noin 60 juhlaan. Osa kertoi poliisille olleensa liian päihtyneitä puolustamaan itseään, kun taas osa tuli riippuvaiseksi huumeista, joita he saivat seksiä vastaan.

Poliisi aloitti tutkinnat toukokuussa 2013, ja ne jatkuvat edelleen. Tähän mennessä poliisi on tehnyt 461 pidätystä. Poliisi on puhuttanut yli 700 mahdollista uhria ja 278 uhria on vahvistettu. Tapausta on tutkinut 50 poliisin ryhmä.

Kohua asiassa on herättänyt sekin, että poliisi maksoi tuomitulle lapsen hyväksikäyttäjälle 10 000 puntaa, jotta hän vakoilisi seksijuhlia tutkinnan edistämiseksi.

Oikeudenkäynnit käytiin neljässä osassa, joista viimeinen saatiin äskettäin päätökseen. Ensimmäinen oikeudenkäynti päättyi jo lokakuussa 2015, mutta asiasta ei ole uutisoitu, jotta tutkinta ei olisi vaarantunut.

Newcastlen kaupunki on aloittanut myös sisäisen tutkinnan, koska yksi uhreista oli tekojen aikaan paikallisten viranomaisten huostassa.

Syytetyt ovat pääasiassa Isossa-Britanniassa syntyneitä, mutta bangladeshilaisesta, pakistanilaisesta, intialaisesta, irakilaisesta, iranilaisesta ja turkkilaisesta yhteisöstä tulevia. Kaikki syytetyt asuivat kaupungin länsilaidalla, ja osa heistä oli sukulaisia ja lapsuudenystäviä keskenään.

Poliisi kertoo saaneensa etnisten yhteisöjen täyden tuen tutkintaan. Yhteisöt ovat niin ikään tuominneet syytettyjen teot.

Kyseessä on suurin Northumbrian poliisin koskaan suorittama seksuaalirikostutkinta.

Lähteet: BBC, The Independent, The Guardian

Mainos

4 KOMMENTIT

  1. Impiwaarassa vasta haaveillaan monikulttuurisesta yhteiskunnasta kun Iso-Britannia pääsee jo täysillä nauttimaan sen tuomasta rikkaudesta.

    -Mutta ei hätää rakkaat ystävät! -Meillä on sellainen orkesteri johtamassa maata ettei kehitystä suotta jarrutella, Suomi sanoo joukkoraiskaajille TERVETULOA! Meillä ovet ovat auki kaikille ja huolto pelaa.

  2. Jiihaa, mä hyppään kattoon ja huudan HEPPI joka kerta jossain joukolla rikastetaan impiwaaran kulttuuria. 90 prosentin todennäköisyydellä tää kaikki päättyy hyvin. Ei mulla muuta. Tweet tweet.

  3. Ei ole noilla kaikki muumit laaksossa.
    En sano että ovat elukoita, se on vihapuhetta mutta sanon että käyttäytyvät elukoiden lailla.
    Miksi otamme riesaksemme tuollaisia?

    • Sano rohkeasti vaan koska tottahan se on -ei kai näitä ELUKOITA voi ihmisiksikään kutsua?

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.