Ministeri Berner: Ei kermankuorijoita raideliikenteen markkinoille

Hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätös avata rautateiden henkilöliikenne kilpailulle ei tarkoita VR:n yksityistämistä eikä ns. kermankuorijoiden päästämistä markkinoille.

– Uudistuksen tavoitteena on parantaa rautatieliikenteen palvelutasoa ja asiakaslähtöisyyttä sekä kasvattaa junaliikenteen osuutta henkilöliikenteessä. Uudistus mahdollistaa alueellisen junaliikenteen järjestämisen ja se mm. parantaa mahdollisuuksia ottaa vastaan työtä kauempaakin ja lisää opiskelijoiden kulkuyhteyksiä, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Kilpailun avaaminen edellyttää tasapuolisten olosuhteiden luomista rautatiemarkkinoille. Lisäksi Suomen muista maista poikkeava raideleveys asettaa haasteita kaluston saatavuuteen. Siksi perustettavat ja valtion kokonaan omistamat uudet erityistehtäväyhtiöt – kalustoyhtiö, kiinteistöyhtiö ja kunnossapitoyhtiö – ovat välttämättömiä, jotta markkinoille voi tulla uusia toimijoita.

– Myös VR-Yhtymä jää edelleen valtion omistukseen. Sen rooli ja kilpailukyky valtion omistamana junaliikennöintiyhtiönä turvataan järjestelyjen yhteydessä kuten VR-Yhtymän hallintoneuvostokin esittää, toteaa Berner

Uudistus toimeenpannaan hallitusti ja vaiheittain hyvää henkilöstöpolitiikkaa noudattaen kolmen seuraavan vaalikauden aikana. Työntekijät siirtyvät perustettaviin uusiin yhtiöihin vanhoina työntekijöinä.

– Kilpailu avataan VR-Yhtymänkin toiveesta Etelä-Suomen taajamaliikenteestä, joka on lähes kokonaan osto- ja velvoiteliikennettä eli kermankuorintaa ei pääse tapahtumaan, sanoo Berner.

Uudistuksen yksityiskohtia valmistellaan lukuisissa työryhmissä. Henkilöstön asemaan liittyviä asioita käsitellään omassa ryhmässään. Työssä ovat mukana VR-Yhtymä Oy ja sen henkilöstöjärjestöt. Suurin osa järjestöistä onkin jo nimennyt edustajansa ryhmään.

– Toivon, että voimme tehdä valmistelutyötä tiiviissä ja hyvässä yhteistyössä VR-Yhtymä Oy:n ja sen henkilöstöjärjestöjen kanssa. On erittäin valitettavaa, että maanantai-iltana alkava työnseisaus aiheuttaa haittaa junamatkustajille ja yrityksille, sanoo ministeri Berner.

4 thoughts on “Ministeri Berner: Ei kermankuorijoita raideliikenteen markkinoille

  • 15.8.2017 at 07:26
    Permalink

    Jotenkin tuntuu, että tuleva raideliikennöitsijä on joku Pernerin tai Sipilän kummin kaima.

    Reply
  • 15.8.2017 at 07:29
    Permalink

    Tää akka yrittää päteä mutta on ihan pihalla. Painuis takaisin sinne Sveitsiin.

    Reply
  • 15.8.2017 at 10:11
    Permalink

    Ei raideleveys pitäisi olla mikään este, varmasti idästä päin löytyy kilpailua, jos vain annetaan tuoda junansa tänne. Kuten Ruotsissa on tehty. Eli ei tarvita mitään erillistä kalustoyhtiötä.

    Reply
  • 15.8.2017 at 12:07
    Permalink

    Seuraava artikkeli oli kirjoitettu viime tammikuulla ennen Bernerin esittämän liikenneverkon veroparatiisi-yhtiöittömisen kaatumista:
    ”Venäläinen varasmalli – ministeri Berner ja liikenneverkon yksityistäminen”,
    https://tyhmyri.wordpress.com/2017/01/21/venalainen-varasmalli-ministeri-berner-ja-liikenneverkon-yksityistaminen/

    Venäjällä 1990-luvun alussa kasaari-oligarkit suorittivat laajamittaisen Venäjän kansallisomaisuuden ryöstämisen; kasaarit ovat mongolien ja turkkilaisten sekarotua, jotka joskus n. 1000 jkr kääntyivät juutalaisuuteen , koska se toisin kuin islam ja siihen aikaan kristinusko, salli koronkiskonnan.
    Tutkivajournalisti Seppo Konttinen on vuosia sitten Suomea koskien kirjoittanut mm. kirjan ”Kansallisomaisuuden ryöstö”. Sipilän & Bernerin ryövärikoplan toimet näyttävät olevan jatkumoa Konttisen kuvaamille tapauksille.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.