Juna ja henkilöauto törmäsivät vartioimattomassa tasoristeyksessä Orimattilassa

Keskiviikkona ennen klo 08:aa törmäsivät juna ja henkilöauto Orimattilassa Riihiojantien vartioimattomassa tasoristeyksessä. Noin 20-vuotias nainen kuljetti henkilöautoa Riihiojantietä etelän suunnasta.

Tullessaan vartioimattomaan tasoristeykseen oli kuljettaja kertomansa mukaan pysähtynyt ja katsonut molempiin suuntiin, jonka jälkeen lähtenyt ylittämään rataa. Samaan aikaan 20-vaunuinen tavarajuna, jossa lastina puuta ja hiiltä saapui tasoristeykseen veturin osuessa henkilöauton vasempaan etukulmaan seurauksella, että auto lennähti ratapenkalle.

Alustavassa tarkastuksessa henkilöauton kuljettaja ei loukkaantunut, mutta hänet kuljetettiin varmuuden vuoksi Päijät-Hämeen keskussairaalaan tarkastettavaksi. Veturin etukulmassa olevat nousuraput vääntyivät törmäyksen voimasta. Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähde: Poliisi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.