Poliisi epäilee useita Satudarah-moottoripyöräjengin jäseniä vakavista rikoksista

Poliisi on tutkinut pääkaupunkiseudulla tapahtunutta rikoskokonaisuutta, jossa Satudarah MC -moottoripyöräjengin jäsenten epäillään syyllistyneen törkeisiin omaisuus-, väkivalta- ja kiristysrikoksiin. Tieto Satudarahin (SMC) toiminnan aloittamisesta Suomessa tuli poliisille helmikuussa ja pian sen jälkeen poliisi perusti tutkintaryhmän tutkimaan jengiin liittyvää rikollisuutta.

Tutkinta aloitettiin epäilyllä törkeästä huumausainerikoksesta, johon liittyi viisi SMC-jengin keskeistä jäsentä. Tapauksella oli kytkös Ruotsiin, joten tutkintaa suoritettiin yhdessä Ruotsin poliisin kanssa.

Toukokuun lopulla poliisi otti kiinni neljä jengin jäsentä epäiltyinä törkeästä ryöstöstä. Tutkinnan aikana ilmeni lisäksi muitakin tapauksia, joihin jengiläisten epäillään erilaisilla kokoonpanoilla syyllistyneen. Kaikkiaan poliisi on kesän aikana selvittänyt 11 erillistä tapahtumaa, joissa tutkintanimikkeinä ovat olleet muun muassa törkeä varkaus, törkeä ryöstö, törkeän kiristyksen yritys, törkeä pahoinpitely ja törkeä vapaudenriisto.

Neljän vangitun lisäksi poliisi on kuulustellut rikoksesta epäiltyinä henkilöitä, joiden epäillään liittyvän jengin toimintaan ja tutkittaviin rikoksiin. Jengin presidenttinä toiminut jäsen menehtyi liikenneturmassa toukokuun alkupuolella.

Poliisi epäilee, että suurin osa teoista on ollut suunnitelmallisesti rikollisjärjestön hyväksi tehtyjä rikoksia, jotka liittyvät muun muassa jengin toiminnan rahoittamiseen ja huumausainekauppoihin liittyvien velkojen perintään. Poliisi on tutkinnan aikana takavarikoinut esimerkiksi ampuma-aseita, huumausaineita ja varastettua omaisuutta.

Neljä jengin jäsentä on edelleen tutkintavankeudessa ja rikoskokonaisuus siirtyy syyteharkintaan Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastoon tänään. Poliisi arvioi, että tutkinta on vaikeuttanut merkittävästi Satudarah-moottoripyöräjengin rantautumista Suomeen ainakin tässä vaiheessa.

Hollannissa 1990-luvun alussa perustettu Satudarah MC on merkittävä kansainvälinen rikollisryhmä Euroopassa erityisesti huumausainekaupan ja väkivaltaisuutensa vuoksi.

Lähde: Poliisi 

3 thoughts on “Poliisi epäilee useita Satudarah-moottoripyöräjengin jäseniä vakavista rikoksista

  • 18.8.2017 at 12:10
    Permalink

    Minkä vuoksi voi yhteiskunnassa saa olla järjestöjä jotka ilmoittavat kuuluvansa yhteiskunnan ulkopuolelle ja sen jälkeen tehtailevat rikoksia?Jotenkin koomista että sitten vielä nämä porukatvalittaan oliisien huonosta kohtelusta jos itse kuulutaan % kerhoon.Ilmeisesti vaan pitäisi päätäsilittää kun huumeita myydään ja tehdään ihmisistä narkkareita.

    Reply
  • 18.8.2017 at 13:19
    Permalink

    Kyllä se kaikista pahin ja vaarallisin liivijengi on Suomen h[j]allitus.
    Sattuipa kerran Ruotsissa, että sosiaalidemokraatien organisaation omistuksessa (rahastuksessa) oleva asuntoyhtiön asukkaat halusivat tälläisen ”liivijengin” pysyvän naapuritalossaan sen sijaan, että siihen asutettiin muslimipakolaisia ja häädettiin pahat svenski pojat tieltä.
    Liivijengistä ei aiheutunut naapureilleen mitään harmia tai turvallisuustilanteen huononemista. Päinvastoin heidän majaillessaan siellä kaikkinainen koiruus ja rikollisuus väheni minimiin entiseen verrattuna.
    Totuus on joskus tarua ihmeellisempää.
    Tälle edelliselle on helppo hakea luonnosta vastineensa. Eräs pikku tirri tekee pesänsä aivan lähelle Lapin pöllön pesää, jotka kumpaisetkin pesivät maassa. Tällä tavalla pikkulinnulla on turvallinen pesimisympäristö, sillä kukaan tervejärkinen vihulais -lintu tai maapeto ei mene lähellekään Lapin pöllön huushollia, sillä muutoin saa maistaa sen teräviä suuria kynsiä ja nokkaa. Ja kun oikein hyvä mäihä käy, päätyy vielä pöllön poikasten ruokalistalle.
    Naapurin pikkulintu sen sijaan on niin pieni saalis, ettei pöllö laske sille mitään kulinaristista arvoa.

    Reply
  • 18.8.2017 at 16:10
    Permalink

    KRP:n ylikomisario Rabbe von Hertzen totesi STT:lle, että jengi voi löytää rekrytoitavia esimerkiksi turvapaikanhakijoista, jos näiden kotouttaminen epäonnistuu.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.