PEW: Israelin juutalaiset haluaa maansa etnistä puhdistamista

The Independent raportoi Israelin juutalaisten haluavan etnistä puhdistusta maahansa laajassa kyselyssä, jonka PEW suoritti viime vuonna.

48% Israelin juutalaisista sanoo, että arabit pitäisi karkoittaa tai siirtää Israelista pois. 46% on eri mieltä. 6% ei osaa ottaa kantaa.



Lievinkin tulkinta tästä on se, että puolet Israelin juutalaisista haluaa etnistä puhdistusta maahansa. Vasemmistolaisista Israelin juutalaisista 86% vastustaa etnistä puhdistusta kun taas oikeiston puolelta 71% kannattaa sitä.

Tutkimus paljastaa muitakin kiinnostavia näkemyksiä Israelin juutalaisten asenteista. Yhtä lailla tunteita jakaa ajatus siitä, että pitäisikö juutalaisten asua Israelissa vaikka elämänlaatu kärsisi siitä.

47% oli sitä mieltä, että diaspora, eli Israelin ulkopuolella asuminen on oikeutettua paremman elämänlaadun saavuttamiseksi ja 46% on sitä mieltä, että on asuttava Israelissa, vaikka elämänlaatu kärsisi siitä.

91% sanoo, että Israelin valtion olemassaolo on välttämätöntä juutalaisuuden jatkumiselle ja 69% on samaa mieltä diasporasta, eli juutalaisten asumisesta Israelin ulkopuolella.



68% Israelin juutalaisista katsoo, että heillä on yhteistä Yhdysvaltain diaspora-juutalaisten kanssa ja 31% on eri mieltä. 75% on sitä mieltä että Israelin ja Yhdysvaltain juutalaisten kohtalo on yhteinen.

Suurinpina haasteina maalleen Israelin juutalaiset pitävät turvallisuutta ja taloutta. 61% sanoo, että jumala antoi Israelin juutalaisille.

Israelin väestöstä 81% on juutalaisia ja arabien osuus on 19%. Arabien osuus on ollut kasvussa.

Asiasta kertoi The Independent, PEW ja PEW.



One thought on “PEW: Israelin juutalaiset haluaa maansa etnistä puhdistamista

  • 29.8.2017 at 17:09
    Permalink

    Kuinka juutalaiset sanoisivat tälläisestä meille suomalaisille / eurooppalaisille?
    Rasismia!!!!
    Monikulttuurinen yhteiskunta on paras yhteiskunta. Kansallismielisyys on natsismia! Homogeeninen yhteiskunta on natsismia! Kansallisuusmielisyys on uhka juutalaisille, koska se on rasismia ja antiseministmiä!
    RASISMI= Neuvostoliittolainen v. 1917 juutalainen valllankumouksellisen keksimä ilmaisu / lyömäase, jolla solvataan valkosen miehen / rodun pyrkimyksiä kunnioittaa omaa isänmaataan ja tuntea isänmaallisuutta / ylpeyttä kuuluvansa omaan viitekehykseensä / valtioon maailman kansakuntien joukossa, jotka kaikki jakautuvat / koostuvat eri kansoista / valtioista.
    Juutalaiset etujärjestöt Euroopassa ja Yhdysvalloissa käyvät valtasotaa valkoista rotua vastaan kieltämällä valkoisilta / Eurooppalais -lähtöisiltä kansoilta (USA) kaiken sen, minkä se pidättää itseoikeutetusti itselleen valtiossa nimeltä: Israel.
    Kiistämätön tosiasia ja fakta on, että juutalaiset ovat itse maailman rasistisin etninen ryhmä, joka ajaa kaikki maaimanhistoriassa mm. Yhdysvaltain mustien afrikkalaisten orjuuden valkoisten niskaan ”valkoisen miehen taakkana”, vaikka juutalaiset laivanvarustamot ja ”yhtiöt” itse rahtasivat pöyristyttävän raakalaismaisissa olosuhteissa laivoilla orjia etupäässä Yhdysvaltoihin ja muualle missä vain kysyntää riitti. Jotain kertonee se, että orjamarkkina ja huutokaupat noudattivat juutalaista vuosikalenteria ja juhlapäiviä, jolloin sellaisen osuessa markkinapäiväksi myyjäiset siirrettin seuraavaan juutalaiseen arkipäivään.
    Kuullostaako ”natsin” Goebbelsin tai Hitlerin sepitteiltä? Sitä ne eivät ole, vaan juutalaiset pitävät Länsimaita rautaisessa otteessa ja antiseminismin pelossa, joka ajaa niitä itsesensuuriin ja hampaattomuuteen ottamaan sellaiset synnit kannettavakseen, jotka eivät edes ole niitä. Monet itse Israelissa vaikuttavat ”pesänlikaaja” tutkijat ja jopa paikallisissa yliopistoissa vaikuttavat professorit itse ovat julkaisseet asioiden oikean laidan ja juutalaisten osuuden ehdottomana ja kiistämättömänä totuutena, josta ei sattuneesta syystä hiiskuta. Eräässäkin juutalaisessa arvovaltaisessa sanomalehdessä kirjoitettiin, että koska asian julkaissut ja ilmituonut henkilö on itse juutalainen. Ei häntä voi syyttää antiseminismistäkään!!!
    Niinpä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.