Kaksi törkeää rattijuoppoa samassa autossa Oulussa: Nainen puhalsi 3,54 promillea

Sairaankuljetusyksikkö sai hätäkeskukselta tehtävän, jossa epäiltiin kuljettajan saaneen sairauskohtauksen kesken ajon. Paikalla kävi kuitenkin ilmi, että kyse ei ollut sairauskohtauksesta, vaan törkeästä rattijuopumuksesta. Tämän vuoksi paikalle hälytettiin myös poliisi.

Tavallisesta poikkeavan tapauksesta teki se, että samaa autoa oli ajanut kaksi päihtynyttä kuljettajaa saman matkan aikana. Ensin naiskuljettaja oli ajanut auton Haukiputaalta Ouluun Linnanmaalle. Kuljettajan vahvan humalatilan vuoksi autoa oli välillä joutunut ohjaamaan myös matkustajan paikalla istunut mies, joka hänkin oli humalassa. Lopulta naiskuljettaja oli nukahtanut ja ajamisessa avustanut mies oli siirtynyt kuljettajan paikalle ajaen auton tien sivuun.

Nainen puhalsi poliisin alkometriin 3,54 promillea, mies puolitoista promillea. Henkilöauton takapenkillä matkustivat lisäksi kolmas henkilö ja koira, jotka eivät osallistuneet auton kuljettamiseen. Poliisi tutkii asiassa liikenneturvallisuuden vaarantamista ja kahta törkeää rattijuopumusta.

Lähde: Poliisi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.