Kolumni: Ihmisoikeusjulistuksella voi pyyhkiä pers**nsä

Ihmisoikeudet ovat lähtökohtaisesti universaali syntymälahja jokaiselle. Väite on lapsen uskoisuudessaan absurdi, mutta kuitenkin niin kaunis että tästä mielikuvasta tahtoo pitää kiinni. Ihmisoikeudet ovat minun maailmassani niitä harvoja asioita jotka erottavat ihmisen muista tuhoeläimistä. Pidämme omaa apinalajiamme luomakunnan kruununa ja silti edistyksellisimpiä aikaansaannoksiamme on abstrakti väittämä yhteisistä pelisäännöistä siitä miten muita apinoita tulee kohdella. Emme me kovin pitkälle ole puun juurelta päässeet vaikka muuta luulemmekin.

 

YK:n ihmisoikeusjulistuksen ensimmäinen artikla niputtaa koko käsitteen typeryyden ja poistaa sen merkityksen muuna kuin suuntaa antavana ohjenuorana joka toteutuu mikäli olosuhteet ovat sille suotuisat. Artikla kuuluu: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä”. Länsimaalainen, katso maailmaa ja mieti toteutuuko YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeusjulistus maailmassa tai edes ”edistyksellisessä” kotimaassamme? Rikotut artiklat toki muuttuvat meidän kaikessa erinomaisuudessamme määrittelemän sivistysasteen myötä mutta yhtäkaikki, julistus on menettänyt merkityksensä. Sen ihanteista ja tavoitteista on tullut samanlainen vitsi kuin luterilaisen kirkon opeista. Sitä noudatetaan niiltä osin kuin tuntuu hyvältä ja lopun voikin jättää huomiotta.

Se ettei ihmisoikeusjulistusta noudatettaisi suomessa, on kovin radikaali väite mutta kuten aina, minä perustelen mielipiteeni.  12 artikla toteaa: ”Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään… kotiin tai kirjeenvaihtoon. Älköönkä loukattako kenenkään mainetta tai kunniaa”. Viime aikaisten poliittisten ajojahtien ja loanheiton tarkahkosti seuranneena voidaan todeta että yllä mainitun lisäksi suomessa rikotaan myöskin 2 artiklaa joka nimenomaan toteaa ettei näiden oikeuksien ulkopuolelle jää ketään, mistään syystä. Suomen räikeän ylimielinen suhtautuminen myöskin 19 artiklassa mainittuun mielipiteen- ja sananvapauteen osoittaa mielipiteeni täsmälleen oikeaksi. Erilaiset ”mutkumutku” selitykset ihmisten rikollisuudesta tai vääristä poliittisista kannoista mitätöityvät 30 artiklassa jossa todetaan varsin selkeästi seuraavaa: ”Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.”.

Esitän retorisen kysymyksen johon itse osittain vastasinkin: Mitä virkaa on YK:n ihmisoikeusjulistuksella jonka koristeleman ”sivistyksen” painolla perustellaan julistuksen itsensä rikkomista ja noudattamatta jättämistä? Länsimaat juhlivat kilvan Yhdysvaltojen tuhoamis- ja valloitussotia ynnä muuta valtiotason kiduttamista joita perustellaan muun muassa ihmisoikeusjulistuksella, vaikka varsin hyvin tiedetään että Yhdysvallat itse on sen törkeimpiä laiminlyöjiä. Kautta linjan me taputamme käsiämme yhteen kun joku ”hyvistä”  rikkoo omia ihanteitamme vastaan. Me paheksumme niitä valtioita joidenka rikkomuksista mädättävä valtamediamme suvaitsee kirjoittaa mutta katsomme sormien läpi oman pesämme saastaisuutta. Sanovat valtiovallan aivopesemät putkinäkijät mitä tahansa, me emme ole tässä asiassa rahtuakaan Somaliaa, Pohjois-koreaa, Kiinaa tai Venäjää parempia.

Mikäli me aiomme hyvällä omallatunnolla jatkaa moralisoijan roolissamme, on meidän itse toimittava oman koodistomme mukaisesti. Tällä hetkellä Suomi on kuin pappi bordellissa selittämässä seurakuntansa jäsenille mitä siellä tekee. Tosin, ei tarvitse selitellä jos kukaan ei mitään kysy ja sellainenhan tilanne nyt on. Olemme päässeet ”kovien jätkien” rinkiin kerskumaan panojutuillamme eikä kukaan käräytä toista. Ei ennen kuin joku jurrinen kylänmies leiskauttaa kirkossa mitä on ollut todistamassa. Se aiheuttaako tilanne muuta kuin kiusallista mutinaa ja parran takana paheksuntaa jää nähtäväksi. Porukassa kuitenkin on se yksi jätkä joka tekee vielä hirveämpiä juttuja mutta ei niistäkään kukaan uskalla kannella…

Petri Perta

7 thoughts on “Kolumni: Ihmisoikeusjulistuksella voi pyyhkiä pers**nsä

  • 30.8.2017 at 17:37
    Permalink

    Kaikenlaiset kauniinoloiset puheet ja julkilausumat sekä sopimukset ovat politiikassa aina sellaisia, että ne joustavat ja venyvät vallatavoittelijoiden haluamalla tavalla.

    Matuongelman kohdalla yksi ihmisoikeuksien härski väärin- ja hyväksikäyttäjäryhmä on matut itse. Siinä heitä kannustavat suvakit, joilla on tällä hetkellä poliittinen valta ja media hallussaan. Suvakismi on ehkä useampienkin paljon valtaa omaavien tahojen juoksupoika ja -tyttölauma, joka elelee fanaattisessa hurmiossa, eikä tajua kaivavansa kuoppaa itselleen.

    Reply
  • 30.8.2017 at 19:01
    Permalink

    Onko ihmisoikeus tulla Suomeen ilman rajatarkastuksia?

    Reply
  • 30.8.2017 at 20:12
    Permalink

    Sais saatana tulla jättimäisiä meteoriitteja jotka tuhoaa tämän paskan lajin.

    Reply
  • 31.8.2017 at 08:01
    Permalink

    Ihmisoikeusjulistus tuntuu olevan lyömä ase tai perustelu hallitukselle kun haluavat toteuttaa omaa ideologiaan. Noudattamatta jättäminen omiin kansalaisiin onkin sitten arkea. Valittaminen ja oikeuden hakeminen ”oikeusvaltiossa” on tehty tarkoituksella sen verran hankalaksi ettei se kuuluisi jokaiselle. Siksi ihmisoikeusjulistus ja oikeusvaltio ovat fiktiota, joilla on tarkoitus vain jymäyttää uskovaisia, jotka uskovat että heikompaa suojellaan ja heidän puoliaan pidetään.

    Reply
  • 1.9.2017 at 21:24
    Permalink

    Ihmisoikeudet tarkoittavat juuri sitä, että oikeudet ovat myös sillä porukalla, josta vallanpitäjä ei pidä ja joita se parjaa koko ajan ja jotka se on saanut enemmistön mielissä leimattua väärässä olijoiksi. Kuten sananvapaus tarkoittaa nimenomaan oikeutta julkaista ikäviä juttuja ja etenkin vallanpitäjän mielestä. Kivat jutut ja vallanpitäjän mieleiset eivät tarvitse suojaa, koska niitä ei uhkaa mikään. Ikävät jutut ja ikävät tyypit voidaan kieltää, mutta se on silkkaa totalitarismia. No eihän tämä systeemi enää viitsi edes esittää jotain muuta olevansakaan.

    Reply
  • 3.9.2017 at 11:39
    Permalink

    EU ei noudata edes omia sääntöjään. Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

    Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

    Reply
  • 6.9.2017 at 10:48
    Permalink

    Hyvin sanottu.

    Syytä muita siitä mitä itse teet. Aina kun amerikka/nato/isarael vähän murhailee, täyttyy ampparit mitä naurettavimmista venäjälööpeistä.

    Koska oman poolin väkivaltaa sanktioidaan, on media jättänyt kertomatta mm irakin kansanmurhasta jonka us ja uk toteutti vedenputsauslaitosten tuhoamisella. Afganistanin unikkopellot, jotka vallattiin wtc false flagin perusteella, irakin kullat ja museot, bosnian pyramidit etc. Lista on loputon.

    Amerikka ja sen vasallit ovat murhanneet viitisen miljoonaa arabia invaasiossa ja tuhoamisoperaatiossa suuremman israelin takia. Miten on mahdollista että, omien sanojensa mukaan vapaa media ei ole löytänyt mitään uutisoitavaa asiasta? Muuta kuin propagandaa jolla oikeutetaan tätä ultraväkivaltaista ulkopolitiikkaa?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.