Sauli Niinistö jäsenenä järjestössä jolla on kyseenalainen historia

9
Mainos

Ehdokas Sauli Niinistö kuuluu ritarikuntaan, jonka suomalaisen osaston perustaja työskenteli SS-organisaation tutkimusosastolla tekemässä natsipropagandaa.

Natsitaustaiseen järjestöön Sauli Niinistön kutsui Raimo Ilaskivi, johon Niinistö ilmoitti luottavansa.

Niinistö vihittiin Konstantius Suuren ritarikuntaan vuonna 2011, jonka Suomen osaston perustaja Yrjö von Grönhagen työskenteli SS-organisaatiossa Saksassa.

Mainos


Niinistö ilmoitti tuomitsevansa natsit, muttei lähtenyt tuomitsemaan Heinrich Himmlerin rekrytoiman Grönhagenin toimintaa SS-organisaatiossa: ”Kun minä en tunne, mitä kaikkea hän on tehnyt, niin vaikea sanoa”, Niinistö kuittasi.

Donald Trumpia syytettiin hiljattain siitä, ettei hän tuominnut äärioikeistoa riittävän selkeästi. Trump tuomitsi ”molemmat puolet” Charlottesvillen mellakasta.

Suomen virallinen kanta yhteistyöstä Kolmannen Valtakunnan suhteen on ns. ajopuuteoria, jonka kuitenkin ovat kaataneet sekä ulkomaiset että kotimaiset tutkijat.

Jos joku lähtisi tarkemmin kaivelemaan, tällaisia niin sanottuja natsikytköksiä löytyisi varmasti maastamme sieltä täältä, olimme me sitten Saksan sotaliittolainen vai kutsummeko me sitä poliittisesti korrektimmin yhteistä vihollista vastaan sotimiseksi. Suomi jopa lähetti panttipataljoonan SS-joukkoihin.

Asiasta kertoi US (2011), WP.


Mainos

9 KOMMENTIT

  1. Saukki kummityttönsä makaaja kuuluu moneen muuhunkin epämääräiseen kerhoon…miten helvetissä tämä kuminaama voi olla suomen presidentti? Ollaanko me idiootteja vai kusetetaanko vaaleissa? Toinen vaihtoehdoista on totuus -eikä kumpikaan kuulosta kovin hyvältä tulevaisuutta ajatellen…

  2. Ajopuuteoria on ihan pätevä eikä sitä tosiasiassa voida kaataa. Ei Suomi mahtanut mitään joutuessaan suurvaltapolitiikan pyörteisiin. Suomella ei ollut tosiasiassa minkäänlaisia vaihtoehtoja Saksan kumppanuuden tai kanssasotimisen suhteen. Talvisodan alla on väitetty vaihtoehtoja olleen, mutta nekin olivat kyllä aika heikkoja molemmat. Tapatko itsesi kirveellä vai pyssyllä?

    Jo olemassa oleva aineisto osoittaa, ettei Jatkosodalle ollut mitään vaihtoehtoja. Piilossa on lisäksi aineisto, joka todistaa Hitlerin lopettaneen Talvisodan ja estäneen N-liittoa syömästä Suomea. Länsimaat olivat tosiasiassa ne, jotka Suomen olivat luvanneet kokonaan Stalinille ja ne tarvitsivat sodan verukkeeksi Norjaan etenemiselle.

  3. Taitaa Saulin suosio johtua tv-sarjasta Itsevaltiaista. Itse olen kyllä ihmetellyt että ketkä häntä äänesti ja sama on eu-liittymisen kanssa. Kenenkään en ole koskaan kuullut sanovan että äänestin Saulia tai EU:ta niin hyvinkin kyseessä voi olla kusetuskin. Maastamme koko ajan tuntuu löytyvän lisää korruptiota niin ei tuo vaalien junailu varmaan tuntematon käsitys täälläkään ole.

  4. MTV3:n kuvakimarassa Trumpista ja Saulista kumpikin naureskeli veljellisesti kädet asetettuna vapaamuurarien ”harppi ja suorakulma” käsimerkkiin. Kumpikin herroista on tämän maailmanlaajuisen piilopuolueen jäsen.

    • Laitoin saman merkille. Saukki kummityttönsä makaaja kuuluu vapaamuurareihin mihin viittasinkin tuossa ensimmäisessä viestissäni…

  5. Hahaaa hahaaa sauli on likainen vapaamuurari ruusuristiläinen joka nuolee jutikoiden persettä kieli savessa. Vai että natsitaustainen järjestö. Eikai nykysuomi lähe tälläiseen paskaan mukaan???

  6. Oliskohan syytä hieman rauhoittua kielen käytön kanssa, ettei mopo ihan kokonaan karkaa käsistä.

  7. Moi! Nimeni on Sergei Olen venäläinen opiskelen suomea itse kotona..Olen kotoisin Kantalahdesta Murmanskista aluasta. Ammattiltani olen huipuu-palomies Suomessa minulla on paljon tuttuja ja ystäviä. Olin ollut töissä Naftantehtaalla paloasemalla. 2013v. meille tulivat moskovalaisen mafia he tekivat yrityksen valtaus. Nyt yrityksen velka minulle jo 100 000 000 ruplaa mutta en saanut rahaa ja ei milloinkaan saa. Asun maassa hölmöläisessä en ole venäläisen valtan patriotti.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.