Äiti veti huumeita autossa – 2-vuotias tytär kuoli turvaistuimeen

39-vuotias Deanna J. Joseph on pidätetty hänen käytettyään huumeita ja jätettyään 2-vuotiaan tyttärensä ilman valvontaa tuntien ajaksi auton turvaistuimeen New Jerseyssa, Yhdysvalloissa. Lapsi menehtyi turvaistuimeen. Viranomaisten mukaan lapsi oli luultavasti satuttanut itsensä kuolemaan johtavalla tavalla.

Josephia syytetään toisen asteen heitteillepanosta. Hän soitti itse kotoaan hätänumeroon kertoen lapsen olevan eloton.

– Vaikuttaa siltä, että lapsi oli kiinnitetty auton turvaistuimeen pitkäksi ajaksi, jolloin äiti oli huumeiden vaikutuksen alainen. Lapsi on saattanut loukata itsensä turvaistuimessa, Salemin piirikunnan syyttäjä John T. Lenahan kertoo.

Viranomaisten mukaan lapsella ei ollut näkyviä iskun merkkejä kehossaan. Hän on saattanut esimerkiksi kuristua turvavyöhön. Lopullinen kuolinsyy selvinnee myöhemmin ruumiinavauksessa.

Joseph oli tapahtuma-aikaan samassa autossa tyttärensä kanssa, mutta huumeista sekaisin. Hän oli pysäköinyt auton jättäen moottorin käyntiin. Ilta oli kylmä, mutta autossa oli äidin mukaan lämmitys päällä.

Oikeuden pöytäkirjojen mukaan kyseessä oli Josephin kolmas lapsen laiminlyömiseen liittyvä pidätys viimeisen yhdeksän vuoden aikana. Vuonna 2014 Joseph tuomittiin lapsen pahoinpitelystä ja laiminlyönnistä, kun poliisi löysi hänet tiedottomassa tilassa hänen tuolloin 11 kuukauden ikäisen poikavauvansa ollessa kylvyssä. Naisen vierestä löydettiin lusikoita, heroiinin jäännöksiä ja crackia.

Joseph tuomittiin tuolloin vuodeksi vankeuteen, ja hän vapautui vuosi sitten.

Joseph on lisäksi tuomittu vuonna 2008 lapsen laiminlyönnistä viideksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen. Hän oli tuolloin jättänyt 11- ja 2-vuotiaat lapsensa keskenään kotiin ja lähtenyt käyttämään huumeita. Poliisi löysi hänet parkkipaikalta ja toimitti sairaalaan. Josephin lapset otettiin tuolloin ainakin väliaikaisesti huostaan.

Viimeisen 20 vuoden aikana Joseph on saanut useita huumetuomioita sekä tuomioita myös viranomaisen vastustamisesta ja pakenemisen yrittämisestä pidätystilanteessa.

Josephia uhkaa nyt tyttärensä kuoleman johdosta kymmenen vuoden vankeus. Ei ole vielä tiedossa, seurasivatko osavaltion sosiaaliviranomaiset perheen tilannetta uusimman tragedian aikaan.

Lähde: IL

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.