Paloittelumurhaaja Virpi Butt ehdonalaiseen – Riski syyllistyä uudelleen on korkea

Gladiaattori-tähtenä ja julmana paloittelumurhaajana tunnettu Virpi Butt vapautuu vankilasta vankilaviranomaisten vastustuksesta huolimatta, uutisoi Iltalehti. Oikeuspsykiatrisen lausunnon mukaan Buttilla on korkea riski syyllistyä uudelleen väkivaltarikokseen.

Helsingin hovioikeus on päättänyt laskea nyt 45-vuotiaan, nykyisin nimellä Lucrezia Francesca Pandora Butt esiintyvän naisen elinkautisesta vankeustuomiosta ehdonalaiseen vapauteen vuoden 2018 uudenvuodenaattona. Hovi antoi torstaisen päätöksen siitä huolimatta, että Rikosseuraamuslaitos ei puoltanut vapauttamista.

Myös Psykiatrisen vankisairaalan lausunto on vapauttamista vastaan. Oikeuspsykiatrisessa kokonaisarviossa todetaan, että Buttin riski syyllistyä uudelleen väkivaltarikokseen on korkea.

Oikeus perusteli päätöstään sillä, että syksystä 2016 lähtien avolaitoksessa olleen Buttin oloissa on tapahtunut ”myönteinen kehitys”. Buttilla on asunto ja läheiset suhteet perheeseensä, minkä oikeus uskoi helpottavan yhteiskuntaan sopeutumista. Oikeus myös huomautti, että Butt on sitoutunut päihteettömyyteen.

Vapautuessaan vankilasta 31.12.2018 Virpi Butt on istunut vankilassa noin viisitoista ja puoli vuotta.

Gladiaattoreiden Timanttinakin tunnetuksi tullut Virpi Butt muistetaan Suomen rikoshistorian julmimpana murhaajana. Butt murhasi rikostoverinsa ja yhtiökumppaninsa kanssa kaksi miestä, paloitteli heidät kylmäverisesti ja hävitti ruumiinosat roskalaatikoihin.

Ensimmäiseen uhriinsa Butt tutustui heti Gladiaattorit-ohjelman jälkeen. Toukokuun lopulla vuonna 2002 Butt toi rikostoverinsa kanssa uhrin asunnolleen Tampereen keskustaan. Brutaalissa murhassa ruumiin pää ja jalat sahattiin irti.

Osa ruumiista hävitettiin roskalaatikoihin, josta jäljet päätyivät kaatopaikalle. Kun kammottava rikos alkoi selvitä runsaan vuoden kuluttua, poliisi etsi jäännöksiä Nokian kaatopaikalta. Osaa ruumiista myös kuljetettiin kaupungilla. Tapaukseen liittyi myös kannibalismia.

Karmean rikoksen paljastuminen vaati kuitenkin vielä toisen murhan ja uhrin reilun vuoden päästä juhannuksena 2003. Julma surma tapahtui uhrin asunnolla Pirkkalassa. Tuolloinkin uhri murhattiin raa’asti ja paloiteltiin.

Poliisi pääsi karmivien rikosten jäljille, kun sai Pirkkalasta kaksi puhelinsoittoa, joiden ansiosta murhat alkoivat selvitä. Kun pari vihdoin tuotiin oikeussaliin, esiintyi Buttin rikoskumppani murhatun vaatteissa.

Pari määrättiin mielentilatutkimuksiin, ja molemmat saivat elinkautiset kahdesta murhasta ja ruumiiden häpäisemisestä. Turun hovioikeus piti valituksen jälkeen tuomiot sellaisenaan voimassa huhtikuussa 2005.

Lähteet: IL, Wikipedia

2 thoughts on “Paloittelumurhaaja Virpi Butt ehdonalaiseen – Riski syyllistyä uudelleen on korkea

  • 31.8.2017 at 13:35
    Permalink

    No niin,nyt olisi vapailla markkinoilla hän.Siitä itelle akka.

    Reply
  • 31.8.2017 at 15:01
    Permalink

    Tätä naista ei ikimaailmassa saa päästää vapaaksi. Se söi aikoinaan steroideja siinä määrin että psyyke häiriintyi peruuttamattomasti. Raivonpuuskia tuli aikoinaan eivätkä ne mihinkään poistu kun aivoissa on tapahtunut peruuttamattomia muutoksia. Ainoa mahdollisuus hänellä ehdonalaiseen olisi se että häneen pistettäisiin joka päivä vahva annos rauhoittavaa lääkettä jonka vaikutusika olisi viikko. Että jos hän ei tulisi vastaanotolle niin viikonpäivät olisi aikaa etsiä.

    Molemmat murhatuista olivat Tamperee alueella monen ihmisen työkavereita. Jälkimmäinen isommassa organisaatiossa. Jälkimmäisestä uhrista voi sanoa sen että henkilönä hän oli hiljainen, hymyili paljon ja oli ystävällinen. En koskaan kuullut hänen sanovan pahaa kenestäkään, vaikka paheensa oli hänelläkin. Mutta ammatissaan ”kovan luokan tekijä”. Siksi tuntuu käsittämättömältä että tällainen henkilö murhataan raa-asti, paloitellaan, paistetaan uunisa ja syödään se mitä irti saadaan. Se osoittaa täydellistä psykkistä sairautta. ja henkilöiden pitäisi pysyä loppuelämänsä tämän yhteiskunnan ulkopuolella, lukittujen ovien takana.

    On vain ajan kysymys kun tämä nainen murhaa seuraavan kerran.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.