Startup refugees sai Suomi100-hankkeelta 150 000 euroa – Saavutettu hyöty jää mysteeriksi

Kaarnaveneistään tunnetun Startup refugeesin kerrotaan saaneen 150 000 euron avustuksen Suomi100 – hankkeelta. Hankkeelta saatujen asiakirjojen mukaan suurin osa tuosta tuesta on käytetty henkilöstökuluihin, palkkoihin ja palkkojen sivukuluihin. Tarkka summa on raportin mukaan 122 375 euroa. Summaan sisältyy mm. palkattujen projektipäällikön, operatiivisen johtajan ja kahden yhteistyökoordinaattorin palkat. Huolimatta siitä että yrityksellä on ainakin neljä työntekijää, Startup refugees ei kauppalehdestä saatujen tietojen perusteella ole 31.8 mennessä rekisteröitynyt työnantajarekisteriin.

Startup refugeesin väliraportista ei ilmene kuinka monta pakolaista toiminnalla on työllistetty tai muuten autettu yhteiskunnan kyytiin. Yritys on toivonut taloustietojaan salaisiksi mutta hyviin tapoihin kuuluu julkisesti rahoitettavien tahojen täysi taloudellinen julkisuus. Aivan täysin läpinäkyvää ei toiminta silti ole. Varainhankinnasta kerätyistä rahoista vain 1570 euroa on merkitty myyntituloksi ja lopun 67 500 euron alkuperä pysyy raportin jälkeenkin tuntemattomana.

Suomi100-hankkeen ohjelmakoordinaattori Viivi Seirala kertoo ettei rahoja ole erityisesti kohdennettu tietynlaiseen toimintaan vaan että tuki on myönnetty hakemuksen yhteydessä esitetyn hankesuunnitelman ja budjetin perusteella. Erikoisen tilanteesta tekee se että vaikka kaikista tuista huolimatta 66 363 euroa alijäämäinen Startup refugees on tarpeeksi linjassa Suomi100-hankkeen periaatteiden kanssa, ilman tukea jäi useita projekteja joiden liittyminen Suomi100 teemaan on huomattavasti helpompi ymmärtää. Tästä esimerkkinä Mannerheim-ristin ritareiden muistoksi perustetun ritaripuiston 10v. juhlakahvitukset johon haettiin 2000 euron tukea.

Suomi100 on kokenut kovia kolauksia uskottavuuteensa. Viime aikoina kansaa on tyrmistyttänyt tieto siitä että esimerkiksi Suomi100-hallituksen jäsenille maksetaan yhteensä 17 000 euron suuruiset kokouspalkkiot vaikka he eivät olisi kokouksissa lainkaan paikalla. Sen lisäksi useita hankkeen nimellä ratsastavia ja sen markkinointiin tarkoitettuja tuotteita valmistetaan ulkomailla. Hankkeen kokonaisbudjetti on 19 miljoonaa euroa ja vaikka kansan saama vastine rahalle jää mysteeriksi, 60% kokonaisbudjetista käytetään mm. Startup refugeesin kaltaiseen ohjelman toteuttamiseen.

Lähde. Suomen uutiset, Suomi100-hanke

3 thoughts on “Startup refugees sai Suomi100-hankkeelta 150 000 euroa – Saavutettu hyöty jää mysteeriksi

  • 31.8.2017 at 11:52
    Permalink

    Sanoin jo silloin kun tämä pelleily paljastui että koko touhun ainut tarkoitus on vittuilla ja masentaa kansallismielisiä suomalaisia -tämän tavoitteen Rantala & muut nilkit onnistuivat saavuttamaan täydellisesti ja nyt kyseiset runkkarit nauravat partaansa, 150 000€uroa rikkaampana.

    -Taustalta löytyy eräs suomen ja suomalaisuuden suurin vihollinen -Tavja Halonen.

    Reply
  • 31.8.2017 at 18:24
    Permalink

    Löysä raha pois kuleksimasta.
    -Tunna ja Riku

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.