Korruptiotutkimukset Israelin sukellusvene-hankinnoista sivuavat Netanjahun lähipiiriä

0

Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun entinen toimistopäällikkö David Sharan on pidätetty varhain sunnuntai-aamuna (03.08.) liittyen korruptioskandaaliin. Tähän mennessä kuusi henkilöä on otettu kiinni epäiltynä sotkeutumisesta lahjusten vastaanottoon Israelin laivaston sukellusvene-kauppojen yhteydessä. Sukellusveneet toimittaa saksalainen Thyssen, jota pidetään maailman parhaana dieselkäyttöisten sukellusveneiden valmistajana. Esisopimus kaupasta allekirjoitettiin heinäkuussa, mutta sopimus on nyt Saksan puolelta jäissä kunnes lahjusasia on selvitetty. Sopimuksen arvo on 2 miljardia dollaria.


Thyssen antoi jo heinäkuussa lausunnon, jossa se omaan sisäiseen tutkimukseensa vedoten ilmoittaa, ettei korruptiosta ole viitteitä. Tämän tiedon Thyssen määrittelee ”väliaikaiseksi”, so. se ei tarkoita muuta kuin yhtiön mielipidettä, ettei se pidä asioiden penkomisesta.

Thyssen Kruppin edustajana Israelissa toiminut eläköitynyt meriuupseeri Michael Canor on uutisten mukaan tehnyt jonkinlaisen sopimuksen rikostutkijoiden kanssa, ja toimii näiden tietolähteenä. Pääministeri Benjamin Netanjahun henkilökohtainen lakimies David Shimron mainitaan epäiltynä hyötyjänä, mutta tälläisessä tilanteessa on vaikea olettaa hyödyn jääneen yksin hänelle. Netanjahu ei poliisin mukaan ole epäiltyjen joukossa, mutta JP:n mukaan poliisi haluaa kuitenkin kuulla häntä.

Korruptioskandaalin yhteydessä on mainittu myös kansallisen turvallisuusneuvoston entinen varapäällikkö prikaatinkenraali Avriel Bar-Yosef ja Israelin merivoimien entinen komentaja Eliezer Marom. Kuten Shimron, jolla on muitakin yhteisiä liiketoimia Canorin kanssa, hekin kiistävät kaiken.

  • Benjamin Netanjahu, Israelin pääministeri,
  • David Shimron, edellisen lakimies,
  • Michael Canor, israelilainen evp-meriupseeri, Thyssen Kruppin edustaja Israelissa, Shimronin liikekumppani,
  • Avriel Bar-Josef, Isrealin kansallisen turvallisuusneuvoston entinen varapäällikkö, prikaatinkenraali,
  • Eliezer Marom, Israelin merivoimien entinen komentaja.
  • David Sharan, Netanjahun aiempi toimistopäällikkö, pidätetty sunnuntaina (03.08.).


Shimronin epäillään lobanneen po. sukellusvene-kauppoja huolimatta Israelin puolustuspiirien, mukaanlukien aiempi puolustusministeri Moshe Ya’alon, vastustavasta kannasta.

Sukellusvene-kauppojen epäselvyydet tulivat julkisuuteen marraskuussa. Helmikuussa pääsyyttäjä Avichai Mandelblit antoi poliisille valtuudet rikostutkintaan asiassa, todeten että poliisilla on riittävästi näyttöä joidenkin henkilöiden syyllistymisestä julkiseen korruptioon.

Puolustuministerinä toukokuuhun 2016 asti toiminut Ya’alon vastusti puolustusmäärärahojen käyttämistä sukellusveneisiin, mutta hänen jäätyään pois hallituksesta Netanjahu käynnisti neuvottelut Thyssenin kanssa uudelleen. Ya’alonin mukaan Netanjahu on sivuuttanut turvallisuusviranomaiset saksalaisten kanssa tehdyissä kaupoissa, ja toiminut sukellusvene- ja laivaostoksissa näiden tietämättä.

Julkisia kannanottoja Netanjahun puolesta tai vastaaan on kuultu asian tiimoilta. Monet poliitikot luottavat yhä hallituksen vilpittömyyteen, mutta jotkut käyttävät jyrkkiäkin ilmaisuja. Zionisteja Knessetissä edustava Erel Margalit totesi tylysti, että ”silmukka Netanjahun ympärillä alkaa kiristymään”. Pääministeri ei ole kuitenkaan rikostutkinnan pääasiallinen kohde, vaan häneen kohdistuvat moitteet ovat poliittisia.

Thyssen Krupp on joutunut korruptioepäilyjen kohteeksi puolustusväline-kaupoistaan muuallakin maailmassa.

Asiasta kertoivat:

Haarez tänään,

DV.com 03.08.2017,

Jerusalem Post 10.07.2017 (päivitetty). 


VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.