Toni Viljanmaa Pohjalaisessa: Kulttuurisen suvaitsevaisuuden nimissä meidän ei pidä tehdä itsestämme idiootteja – raaka väkivalta on osa nyky-islamia

Kolumni julkaistiin 3.9.2017 Pohjalainen Lehdessä.

Puhetapa ääri-islamismista on vihdoin muuttumassa idealismista realismiksi.

Ennen Turun iskua ääri-islamististen terroritekojen yhteydessä tuotiin usein esiin liikenneonnettomuudet, perheväkivalta ja lukemattomat muut vitsaukset, jotka aiheuttavat enemmän kärsimystä kuin pyhän sodan, jihadin, nimeen vannovat terroristit. Politisoituneen uskonnon käsittely on ollut sitkeä tabu Suomessa ja muissa länsimaissa. Vallalla on ollut hymistely.

Tapa, jolla Edinburghin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila rinnasti Turun iskun kouluampumisiin, on ollut hyväksytty tapa puhua terrorismista.

Aamulehden etusivulla Hämeen-Anttila arvioi heti Turun iskun jälkeen, että ”Suomi ei jatkossakaan ole turvassa kouluampumisilta tai veitsi-iskuilta. Viranomaisten on pyrittävä ehkäisemään vastaavat teot. Samalla on muistettava, että tekijät ovat yksilöitä, eivät laajemman väestöryhmän edustajia.”

Toimittaja Jukka Huusko asetti Hämeen-Anttilan rinnastuksen oikeisiin uomiinsa. Kouluampumisten taustalla ei ole satojen miljoonien eurojen terroriorganisaatio eivätkä kouluampujat perustele kalifaatteja (HS 26.8.).

Eräs irakilaismies painotti minulle, että Hämeen-Anttila tutkii kieliä, eikä tajua politiikkaa. Terrorismi-kysymyksissä uskon irakilaista enemmän kuin Hämeen-Anttilaa. On parasta jo hyväksyä, että väkivaltainen ääri-islamismi on yksi osa islamia. Ymmärrys auttaa kamppailussa ääriaatetta vastaan.

Keskustelin pari vuotta sitten erään suomalaisen imaamin kanssa islamin jyrkästä salafistisesta suuntauksesta. Saudi-Arabiassa suositusta salafismista sikiää terrorismi. Imaamin vastaus kuului: salafismia on niin monenlaista, ei pidä syyllistää kaikkia salafisteja.

Salafismi on Saudi-Arabian valtionuskonnon wahhabismin äärimuoto. Sen julistaman pyhän sodan tähtäimessä ovat vääräuskoiset länsimaiset ja lukumääräisesti vielä korostetummin – toiset muslimit, erityisesti shiat. Pyhä sota voi toki olla muutakin kuin kurkun leikkaamista, mutta totta on, että ääri-islamiin kuuluu olennaisesti väkivalta.

On kumma juttu, että Suomessa yhä vakavalla naamalla tuetaan Saudi-Arabian ja Bahrainin rahoilla rakennettavaa moskeijaa Helsinkiin. Onneksi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on sentään tehnyt selväksi, että suurmoskeijalla ei ole paikkaa Suomen pääkaupungissa.

Etnisyydestä, kansallisuudesta ja uskonnosta tarmokkaasti eriytymään pyrkivän länsimaisen ihmisen on vaikea käsittää, kuinka vahvasti heimo, usko ja veri vaikuttavat maailman kulttuureissa. Meidän suvaitsevaisuutemme näyttäytyy heikkoutena. Heikkoutta käytetään armotta hyväksi.

Vihollinen on syytä sanoa ääneen, kuten se onneksi yhä useammin sanotaan. Terrorismin tutkija Juha Saarinen kuvasi viikko sitten Pohjalaisen mielipideosastolla jihadistista liikehdintää. Jihadismi pohjautuu maailmankatsomukseen, joissa väkivallan ihannointi ja toteutus ovat tärkeitä. Väkivaltaan kannustavan aktivismin yleistyminen johtaa todellisiin väkivallantekoihin.

Sanat muuttuvat teoiksi. Ei se ole lopulta sen kummempaa. Uskonnonvapauden ja kulttuurisen suvaitsevaisuuden nimissä meidän ei pidä tehdä itsestämme täydellisiä idiootteja.