Helsingin yliopiston tutkija somalipojan puukolla uhkailusta: Poikkeuksellinen tapaus

Nykysuomi uutisoi eilen Merilahden koulun lähellä, Helsingissä sattuneesta tapauksesta jossa somalilapsonen uhkasi riidan päätteeksi toista koulun oppilasta puukolla.

Helsingin yliopiston tutkija Matti Näsi otti samana iltana kantaa tapaukseen todeten ”Tämä oli harvinainen tilanne. On poikkeuksellista, että koululainen käyttää teräasetta uhkailutarkoituksessa.” ja kertoo, että yleensä teräasetta kantava oppilas pitää sellaista mukanaan itsesuojelutarkoituksessa peläten esimerkiksi kiusaamista.

Hän korostaa tapahtuneen ”kertaluontoisuutta” ja huomauttaa että Suomessa on tähän mennessä ollut hyvin vähän vastaavanlaisia tapauksia.

Näsin edustaman kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin koulujen rehtoreille tekemän tutkimuksen mukaan on kuitenkin varsin yleistä että oppilas ottaa teräaseen mukaan kouluun. Hänen mukaansa kuitenkaan erityistä ongelma-aluetta ei ole.

Lähde: HU

11 thoughts on “Helsingin yliopiston tutkija somalipojan puukolla uhkailusta: Poikkeuksellinen tapaus

  • 7.9.2017 at 10:54
    Permalink

    Ei voi myöntää että kuuluu kulttuuriin!

    Reply
  • 7.9.2017 at 11:46
    Permalink

    ”Helsingin yliopiston tutkija Matti Näsi otti samana iltana kantaa tapaukseen todeten ”Tämä oli harvinainen tilanne. On poikkeuksellista, että koululainen käyttää teräasetta uhkailutarkoituksessa.” ja kertoo, että yleensä teräasetta kantava oppilas pitää sellaista mukanaan itsesuojelutarkoituksessa peläten esimerkiksi kiusaamista.”

    Matti on päättänyt jo alusta asti että somali on uhri.

    Reply
  • 7.9.2017 at 11:52
    Permalink

    Siis… oliko tämä nyt sellainen ” yksittäistapaus ” (TM), vai oikeesti poikkeksellista ? Ei oikeen selvinnyt ko tutkijan kommentista. No, tulevaisuushan sen näyttää….

    Reply
  • 7.9.2017 at 12:19
    Permalink

    Eipä noista ole ennen ILMOITETTU näin herkästi joten niitäkö ei silloin ole tapahtunut? Veitset ja puukot tuolla tyhjeni kirppareista samantien ku alko tää maahanmuutto, täällä paikallisissa fb ryhmissä kirpparin pitäjät sitä kovasti ihmetteli että miksi juuri he ostaa kaikki veitset ja puukot sieltä pois!

    Reply
  • 7.9.2017 at 12:20
    Permalink

    Kulttuurimarxistisia mädättäjä-punikkeja on yliopistot täynnä.

    Reply
  • 7.9.2017 at 12:40
    Permalink

    Näsä? Eikös Kummeliskin oo Näsä

    Reply
  • 7.9.2017 at 12:45
    Permalink

    Niin.Ei näitä ennen ollut.

    Reply
  • 7.9.2017 at 12:46
    Permalink

    Sama lausunto tulee jok’ikinen kerta sen kertojasta riippumatta.

    Reply
  • 7.9.2017 at 13:39
    Permalink

    No olisko syytä tehdä jotain, jotta tapaus ei koskaan eikä ikinä enää toistuisi? Vai onko vain mukavampaa siemailla XO-konjakkia takkatulen ääressä ja olla murehtimatta sen kummempia. ”Eiväthät minun lapseni käy tuollaisia kouluja”…

    Trumpistakin sanottiin tyyliin ”Finally we have a Commander-in-Chief, instead of Talker-in-Chief”, kun Obama vain lässytti lässyttämästä päästyään eikä tehnyt mitään.

    Reply
  • 7.9.2017 at 21:14
    Permalink

    Somalipojan kaltaiset poikkeukselliset on niiiiiiiiiiin paljon ja ihmettelen miten he kehtaavat puolesta rikokset??!!

    Olen itse ulkomaalainen !

    Reply
  • 7.9.2017 at 21:17
    Permalink

    Pengerkadulla BMW:llä ajettu kävelykadulla ihmisten päälle ja sitten pesäpallomaila joukkotappelu…..!
    Miksi ihmeessä pimitetään näitä??!!

    Danny !

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.