Mikko Paatero: Maailmojen syleily pilannut turvallisuustyön – Seuraava massamurha Suomessa vain ajan kysymys

Entisen poliisiylijohtajan Mikko Paateron mukaan sisäisen turvallisuuden ohjelmat ja strategiat sekä niitä seurannut resurssien kohdentaminen ovat menneet pilalle liian pehmeyden ja maailmojen syleilyn vuoksi, uutisoi Savon Sanomat.

Paateron mielestä uusin valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta oli selkeä pettymys.

– Tämä selonteko ei anna niitä avauksia, joita siltä oli lupa odottaa. Sitä on ilmeisesti viime vaiheessa pehmennetty, minkä vuoksi sanontojen muodot ovat jäänet monelta osin pyöreiksi ja jopa kantaa ottamattomiksi, Paatero arvioi selontekoa torstaina julkaistussa kirjassaan.

Paateron mukaan sisäisen turvallisuuden käsitys on levinnyt liian laajalle eikä keskity enää olennaiseen.

– Kun selontekoa tarkastellaan kovan sisäisen turvallisuuden näkökulmasta, niin sitä koskevia linjoituksia ei ole odotettavissa strategiavaiheessakaan. Siinä työssä ovat mukana kaikki mahdolliset kovasta ja pehmeästä turvallisuudesta vastaavat tahot sekä kaikki, joilla on pienikin yhtymäkohta tähän kokonaisuuteen. Tällainen näkökulma on ollut aikaisemminkin muun muassa sisäisen turvallisuuden ohjelmissa, minkä vuoksi ne ovat jääneet puolitiehen, Paatero kertoo.

– En väitä, että niillä ei olisi ollut merkitystä tai että työ olisi ollut turhaa, mutta niihin käytettyihin kustannuksiin nähden tulokset ovat olleet varsin vähäisiä.

Sisäisen turvallisuuden työ Suomessa on keskittynyt poliisin, pelastustoimen ja päihdetyön sijasta voimakkaasti erilaisiin hankkeisiin, jotka liittyvät hyvin laajalti sosiaalisiin ongelmiin, kiusaamiseen, syrjäytymiseen, maahanmuuttoon ja esimerkiksi harvaan asuttujen alueiden kylähenkeen.

– Kun aikaisemmin syleiltiin taivaita ja haluttiin katsoa asioita kaikilta mahdollisilta kanteilta, päädyttiin tilanteeseen, jossa sisäisen turvallisuuden ydin jäi kokonaisuuden jalkoihin, Paatero luonnehtii.

– Osittain siksi olemme siinä tilanteessa kuin nyt olemme. Tarvittaisiin lisäsatsauksia, mutta rahoja siihen ei enää löydy. Meillä pitäisi saada todella kovan luokan priorisointeja poliittisella tasolla. En kuitenkaan jaksa uskoa siihen ainakaan ennen seuraavaa suomalaista massamurhaa, joka voi tapahtua minä päivänä tahansa, povaa Paatero.

Lähde: Savon Sanomat

Katso myös:

27 thoughts on “Mikko Paatero: Maailmojen syleily pilannut turvallisuustyön – Seuraava massamurha Suomessa vain ajan kysymys

  • 8.9.2017 at 14:41
    Permalink

    Paatero on harvoja selväjärkisiä virkamiehiä, tietenkin noin eläkeläisenä voi helpommin laukoa totuuksia.
    Muuten suurin osa kuten myös poliitikoista on todellisia pellejä.
    Pelolle on annettu valta.

    Reply
  • 8.9.2017 at 15:18
    Permalink

    Paateron ääni muuttui kuin taikaiskusta kun hän jäi eläkkeelle. Mutta, parempi myöhään kun ei milloinkaan. Asiaa mies puhuu ja ehdottomasti olen samaa mieltä hänen kanssaan. Puhumisksi ja puuhasteluksi on mennyt Suomen touhu kaiken kaikkiaan. Tekoja, niitä kaivattaisiin, mutta kun on munattomat ministerit niin minkäs teet?

    Reply
    • 8.9.2017 at 16:07
      Permalink

      Tais olla sen verran kova pressi, että ei voinut sanoa totuuksia. Hieman tietty varmaan hankalaa ja ärsyttävää toimia sellaisessa tilanteessa, mutta jos sanois asiat niin kuin ovat sais kenkää ja tilalle tulis kenties joku oikeesti monikulttuuriuskovainen.

      Reply
  • 8.9.2017 at 15:39
    Permalink

    Mitä tämä Paatero oikein meinaa? Mielipide on kuin tuuliviiristä otettu? Tämä mielipide pitäisi saada ylen sivulle!

    Reply
    • 9.9.2017 at 16:45
      Permalink

      Eipä taida löytyä Ylen tiimoilta tuonkaltaista mielipidettä. On senverran tosiasiaa.

      Reply
    • 31.10.2017 at 22:51
      Permalink

      Kyllä, todellakin pitäisi saada koko kansan tietoisuuteen nämä totuudet, joita Paatero on lausunut. Ei pidä suvaitsevaisuudessaan kenenkään enää elää pimennossa. Totuus voi tuntua pahalta, mutta nyt viimeistään kaikkien pitäisi käsittää realiteetit ja lopettaa pilvilinnojen rakentaminen.

      Reply
  • 8.9.2017 at 15:43
    Permalink

    Paateron ääni muuttui kuin taikaiskusta kun hän jäi eläkkeelle. Mutta, parempi myöhään kun ei milloinkaan.
    Mies on pelkuri ei puhuisi vieläkään jos olisi vielä virassa.Ei mitään kunnioitusta seteliselkärankaisille olkoonsa asuntolainat tai ystävä piirit tosi mies heittää kaiken laidan yli mikä ei ole tarpeellista tai seisoo edessä.

    Reply
  • 8.9.2017 at 17:01
    Permalink

    Juu valitettavasti tämä taktiikka kun monissa eu-maissa että yritetään jutella vaan mukavia niin ei vaan yksinkertaisesti toimi.Tulee hallituksemme toimesta lisää viattomia uhreja ja taas Sauli tuomitsee Jussi sokissa ja Petteri ihmettelee………

    Reply
    • 25.1.2018 at 01:38
      Permalink

      Jep,ja Jalle kääntyy haudassaan. Nii että Vittua kteen.

      Reply
  • 8.9.2017 at 18:39
    Permalink

    Meitä psyykataan näin jo seuraavaan Mossadin järjestämään iskuun. Peruspersut ja hommareinot vain ovat innoissaan, kun eivät näe nenäänsä pidemmälle. Aivan höynäytettyjä ja harhautettuja.

    Reply
    • 8.9.2017 at 23:12
      Permalink

      ISISkö on Mossadin järjestämä? Nyt ne punavihreät antisemitistilasit silmiltä ja äkkiä, herran tähden!

      Reply
    • 9.9.2017 at 01:33
      Permalink

      Turku oli selkeääkin selkeämpi väärän lipun operaatio.

      Reply
  • 8.9.2017 at 21:01
    Permalink

    Eipä ollut tällä Paaterolla mitään asiaa virassa ollessaan,paremminkin päinvastoin

    Reply
  • 8.9.2017 at 23:18
    Permalink

    Sitä mikään maailmojen syleily pilannut ole! Poliisin osalta sen ovat pilanneet Paatero ja kaltaisensa poliisijohdon jakkaroilla istuskelleet oikeustieteen kandidaatit,jotka eivät ymmärrä poliisiasioista ja turvallisusyhteistyöstä yhtään mitään.

    Reply
  • 9.9.2017 at 10:58
    Permalink

    mjoooo…mulle tää on taas sellainen ”vesi on märkää” tyylinen paljastus.

    Reply
  • 9.9.2017 at 11:06
    Permalink

    Kappas, Mikkokin saa suunsa auki nyt kun ei ole enää asemassa missä voisi vaikuttaa asioihin. Samanlainen kelmi kuin Koivistokin jka alkoi huutelemaan sitten vasta kun ei enää presidenttinä.

    Reply
  • 9.9.2017 at 17:02
    Permalink

    Mitä helvettiä täällä paasataan? Paatero on vanhuuden höperö tai muuten vaan huutelee levottomia. Sosiaalinen ehkäisytyö on huomattavasti halvempi ja toimivampi ratkaisu huume- ja mielenterveysongelmiin kuin vanhan liiton poliisityö. Poliisien ei pitäisi missään nimessä tuhlata resurssejaan sotaan huumeita vastaan tai muuhunkaan paskanjauhantaan, kun oikea ongelma on juuri syrjäytyminen. Kouluammunnat, massamurhat jne. on radikalisoitumisen aikaansaantia. Radikalisoituminen vaan on myös suoraan liitettynä juuri tähän syrjäytymiseen ja sosiaaliseen paineeseen.

    Reply
    • 9.9.2017 at 21:52
      Permalink

      Noita luettelemiasi on viimeiset vuosikymmenet kokeiltu ja tulokset on nyt kaikkien nähtävissä.

      Reply
      • 11.12.2017 at 14:10
        Permalink

        Just näin! Paapoilua ja liikaa ymmärtämistä. Tekoset vielä huumapäissään koska ei muuten jaksais sitä aiheuttamaansa väkivallan seurausta.

        Reply
  • 10.9.2017 at 16:51
    Permalink

    ÄÄNESTÄ PS niin tulee muutosta

    Reply
    • 10.9.2017 at 18:01
      Permalink

      Hah. Taas sama virsi. Samoja huijareita pitäisi äänestää ties kuinka monennen kerran!

      Reply
  • 11.9.2017 at 11:39
    Permalink

    Suomen johtava maanpetturi, pääministeri Juha(Juudas) Sipilä haluaisi nostaa Suomen pakolaiskiintiön 2000 matuun!
    Hän saattaa olla lestadiolainen, mutta on hän myös saatanan palvoja.

    Tietysti hän halusi antaa oman kotinsa terroristeille. Se kuuluu osana saatanallista suunnitelmaa syöstä Suomi tuhon syövereihin.

    Ei ihme että haastattelu on julkaistu tänään 11.9, samana päivänä kun WTC tornit räjäytettiin. Todennäköisesti Sipilällä oli tuolloin omat saatanalliset menot ja juhlisti Uutta Maailman Järjestystä tuhansilla murhatuilla ihmisillä.

    Aivan sairas on Suomen pääministeri.

    http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709112200384690_pi.shtml

    Reply
  • 31.10.2017 at 23:08
    Permalink

    Muistakaa, että Sipilällä on myöskin oma lentokone! Sillähän hän tukka putkella lähti kovaa vauhtia Kultarantaan keväällä PS:n tekosista kantelemaan. Oli hyvin pettynyt, kun kärysi valheistaan ja myöskin tunsi itsensä petetyksi, kun Sauli ei häntä vastaanottanut edes kahville. Kyl valtio varmaan maksoi hänen yksityiskoneensa käytön, vaikka se turhaa olikin. Mielestäni Sipilän sopisi muuttaa vaikkapa Turkkiin. Siellä hän saisi paremmin vastakaikua köyhien ja hädänalaisten polkemisen teiostaan. Turkin presidenttikin varmasti ottaisi hänet avosylin vastaan. Saisivat yhdessä tyhota Suomen ja Sipilällä perheineen olisi turvapaikka taattu. Meillä suomalaisilla ei enää sitä tunnu olevan. Vain niillä, ketkä pystyvät muuttamaan täältä pois.

    Reply
  • 24.1.2018 at 08:23
    Permalink

    Seuraava terrorisku menee suoraan Juha Sipilän piikkiin. Sipilän syy on se miksi Suomessa on näitä lähi-idän terroristeja. Seuraavaksi hyvä kysymys: Miten on mahdollista että kaksi keuhkoveritulppaa saanut Sipilä voi vielä lentää ja kuka lääkäri antoi luvan siihen että lentolupakirjaa ei otettu pois. Tätä ihmetellään muiden lentäjien keskuudessa mutta Sipilän tuntien kukaan ei uskalla tästä ääneen puhua. Kerran oli lehdessä juttua tästä mutta se jäi siihen yhteen kertaan. Sipilän kostoa peläten tämäkin asia vaietaan täysin. Lentäjä jolla on ollut keuhkoveritulppa ei lennä sen jälkeen koska on riski lentäjänä sen jälkeen, tämä ei koske Sipilää nähtävästi. Sipilää ei nähtävästi mikään laki koske että jumalan terve sullekkin.

    Reply
  • 4.8.2019 at 13:05
    Permalink

    Novoijuku 8.9.2017 at 18:39
    Meitä psyykataan näin jo seuraavaan Mossadin järjestämään iskuun. Peruspersut ja hommareinot vain ovat innoissaan, kun eivät näe nenäänsä pidemmälle. Aivan höynäytettyjä ja harhautettuja.

    Kannattaisiko nyt ihan oikeasti ottaa ne lääkkeet? Mossadilla ei ole mitään tekoa missään Suomessa tapahtuneessa tai tulevaisuudessa tapahtuvassa iskussa, olipa tekijät ketä tahansa(poislukien se jos joskus täällä tulisi aidosti laajalla rintamalla antisemitismi pinnalle ja seuraava Hitler pienessä mittakaavassa nousisi valtaan). Israelin vastaisen disinformaation määrä joka maailmalla liikkuu netissä ja erilaisissa medioissa, on valtava. Tottakai on olemassa sikarikkaita juutalaisia joiden tekemiset eivät päivän valoa kestä, mutta sellaisia vaikutusvaltaisia ihmisiä löytyy ihan suomestakin kenen tekemiset eivät kotimaassa kestä päivänvaloa. Suosittelen myös tutustumaan siihen mitä Raamattu kertoo juutalaisiin kohdistuvasta vihasta viimeisinä päivinä. Jumala on jo hyvää kyytiä ajanut ison osan juutalaisista takaisin luvattuun maahan ja loput tullaan ajamaan ennennäkemättömällä vihalla juutalaisia kohtaan. Sille on syynsä miksi näin tapahtuu, selitys sillekin löytyy Raamatusta. Suurin syy sille että radikaalit islamistit tekevät iskujaan ympäri maailman, löytyy Koraanista joka julistaa pyhää sotaa vääräuskoisia vastaan. Oliko Mossad kirjoittamassa Koraania???

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.