Sähkölämmitteisille OK-taloille uusi ”tehomaksu” – Käytössä jo Helsingissä ja Lahdessa

Sähkösiirron hinnoitteluun suunnitellaan tehtäväksi muutoksia. Tällä hetkellä kotitaloudet maksavat sähkön siirrosta kiinteän perusmaksun ja sähkön käyttömäärästä riippuvan maksun.

Lähitulevaisuudessa moni verkkoyhtiö saattaa ottaa näiden lisäksi käyttöön uuden tehomaksun. Sen jälkeen asiakas maksaisi verkkoyhtiölle myös aiheuttamistaan sähkön kulutuspiikeistä.

– Nykyisin kiinnitetään huomiota käytetyn sähköenergian määrään. Jatkossa pitäisi kiinnittää huomiota myös tehoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, kuinka paljon suuria sähkölaitteita on päällä yhtä aikaa, selvittää tehomaksuja tutkinut sähkötekniikan professori Samuli Honkapuro Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta LUT:sta.

Uudistuksen pääasiallisena tavoitteena on hillitä sähkön kulutushuippuja. Sähköverkkoyhtiöt mitoittavat jakeluverkkonsa kylmimpien pakkaspäivien huipputehojen perusteella.

Yksinkertaistetusti asian voi kuvailla niin, että mitä paksummat kaapelit jakeluverkkoyhtiö rakentaa voimalaitosten ja kotien välille, sitä suuremmat ovat myös asiakkaiden sähkönsiirtolaskut.

– Nyt puhutaan tietysti hyvin merkittävästä asiasta, jos pystymme pienentämään huipputehoja tai rajoittamaan huipputehojen kasvua. Käytännössä se vaikuttaa siihen, että voidaan välttyä tietyiltä jakeluverkon vahvistusinvestoinneilta. Eli pitkällä aikavälillä tämä pienentää kustannuksia, Honkapuro arvelee.

Verkkoyhtiöt voivat itse päättää, ottavatko tehomaksun käyttöön vai eivät. Lakimuutoksia uudistus ei vaadi. Honkapuro ennustaa, että tehomaksut yleistyvät Suomessa viiden vuoden kuluessa.

Sähkölämmitteisten omakotitalojen sähkölaskut nousevat

Uudenlaiset tehomaksut on jo otettu käyttöön Helsingissä ja Lahdessa. Helen Sähköverkko Oy:n asiakaspalvelupäällikkö Petri Vihavainen paljastaa, että tehomaksun piiriin tuli heinäkuun alussa vajaat 20 000 sähkölämmitteistä pientaloa Helsingissä.

Muutos ei koske kaukolämmitteisissä kerrostaloissa asuvia helsinkiläisiä. Heitä on valtaosa Helen Sähköverkkojen 375 000 asiakkaasta.

Lahdessa LE-Sähköverkko langettaa tehomaksut 3 700 asiakkaan maksettavaksi ensi vuoden alussa.

– Tavoitteena on, että suurimmalla osalla käyttöpaikoista on vuosikymmenen loppuun mennessä käytössä siirtotariffi, joka sisältää tehokomponentin, sanoo toimitusjohtaja Arto Nikkanen.

Helsingissä tehomaksun suuruus on 0,79 euroa kilowatilta. Tyypilliselle omakotiasujalle tämä tarkoittaisi 7,9 euron lisälaskua kuussa. Helen Sähköverkko kuitenkin alensi samalla hieman sähkölämmittäjän kulutusmaksua.

– Nettovaikutus tyypilliselle omakotiasujalle on vajaat viisi euroa kuukaudessa lisäkustannusta, Vihavainen kertoo.

Vihavaisen mukaan tehomaksujen tavoitteena ei ole nostaa siirtohintoja.

– Haluamme ohjata asiakkaita entistä tasaisempaan sähkönkäyttöön. Jos sähkönkäyttöä saadaan muutettua tasaisemmaksi uudella hinnoittelumallilla, meille voi tulla mahdollisuuksia keventää tulevaisuudessa investointeja. Tällöin hyötyjiä ovat kaikki sähkönkäyttäjät Helsingissä.

Sähkön siirtohinnoittelua valvoo Suomessa Energiavirasto, joka tarvittaessa joka ylilyönteihin.

Sähkön siirtolaskussa muutos näkyy Honkapuron mukaan niin, että ajan mittaan tehomaksujen osuus todennäköisesti kasvaa ja perusmaksujen sekä kulutusmaksujen osuus pienenee.

– Kokonaishinta pysyy todennäköisesti suurin piirtein samana, hän arvioi.

Näin voit pienentää tulevaa tehomaksua

Yleensä sähkön kulutuspiikkejä aiheuttavat omakotitalojen sähkölämmityksen ohella esimerkiksi sähkökiukaat, liedet ja epäoptimaalisesti mitoitetut lämpöpumput. Tulevaisuudessa kotien pihoilla on yhä useammin sähköautoja, joiden lataaminen lisää tehon tarvetta.

Pitääkö sähkölämmittäjien alkaa sammutella sähkölaitteita paukkupakkasilla?

– Se mitä voi tehdä, on välttää suurten sähkölaitteiden yhtäaikaista käyttöä. Jatkossa tätä tulee hoitamaan varmasti automaatio entistä enemmän, Honkapuro povaa.

Myöskään Helen Sähköverkon Vihavaisen mielestä syytä hermoiluun ei ole.

– Tehomaksun osuus on vielä sen verran pieni sähkön siirtolaskusta, että sen takia ei kannatta omaa elämää miettiä liikaa. Kannattaa tiedostaa vain fakta, että kun on kylmin päivä, niin kaikkia sähkölaitteita ei kannata käyttää rinnakkain samaan aikaan.

Helen Sähköverkon tapauksessa tehomaksu määräytyy viimeisimmän 12 kuukauden aikana mitatun suurimman tuntitehon mukaan.

– Jos kylmänä päivänä, kun sähkölämmitys käy täysillä, käyttää rinnakkain kaikkia mahdollisia sähkölaitteita, niin tämä yhdessä voi muodostaa tehopiikin, minkä pohjalta verkkoyhtiö sitten laskuttaa seuraavat kaksitoista kuukautta.

Lähde: Yle

13 thoughts on “Sähkölämmitteisille OK-taloille uusi ”tehomaksu” – Käytössä jo Helsingissä ja Lahdessa

  • 12.9.2017 at 15:59
    Permalink

    Ja kuluttaja maksaa 🙁 Näin sitä siirretään yrittäjäriski sähkönsiirrosta asiakkaalle.

    Sähkön myynnissä kun on jo pörssisähkö niin sähkönmyyjän ei tarvitse kuin läpilaskuttaa sopivalla katteella… Ja tavikset tekee näitä soppareita sliipattujen fortumin myyjien kanssa markettien tuulikaapeissa tajuamatta koko hommaa.

    Käy vähän samoin kuin hyväksyttiin teleoperaattoreiden sähköpostilaskut ja seurauksena on postimaksujen nousu ja huima hinta paperilaskusta…

    Nykysuomi voisi vähän tehdä tutkivaa journalismia…

    Reply
  • 12.9.2017 at 17:08
    Permalink

    Juuri noin kuten zz kirjoitti. Pikkuhiljaa hivutetaan uusia keksittyjä laskuun, mm. loissähkö ja nyt tehomaksu. Mitähän seuraavaksi? Tosiasia on että perusmaksut ja siirtomaksut kattavat kaikki sähköyhtiön kulut jo moninkertaisesti, mutta uutta TULOSTA pitää saada ja näinhän se onnistuu helposti. Mikään muu ei muutu kuin sähkölaskun loppusumma! Se Kasvaa, ja samalla sähköyhtiön voitto!

    Reply
  • 12.9.2017 at 17:42
    Permalink

    Kuinkahan olen muistavinani, että teollisuudella tuo tehomaksu määritettäisiin kolmen kuukauden välein. Kuitenkin teollisuuden tehon tarve on käsittääkseni ympäri vuoden melkoisen tasaista.
    Mahdetaankohan taas imeä rahat sieltä, joilta se on helpoiten saatavissa?

    Reply
  • 12.9.2017 at 18:03
    Permalink

    Bisnes is bisnes ja suomi on myyty. Rahan tuloa ei voi estää. Suomi oligarkit ovat tätä päivää.

    Reply
  • 12.9.2017 at 18:15
    Permalink

    ”Lähitulevaisuudessa moni verkkoyhtiö saattaa ottaa näiden lisäksi käyttöön uuden tehomaksun.” ei varmaan ota kukaan muu ku caruna. Mitä caruna ei nostaisi ja mitään ei makseta suomeen.

    Reply
  • 12.9.2017 at 18:41
    Permalink

    Omaa puuta ei saa kohta poltaa, sähkön ”kuljetus” maksaa enemmän kuin itse sähkö ja turpeet on jo myyty ajat sitten. No, vanha fillari ja dynamo hoitaa lopun talven lämmöt..

    Reply
  • 12.9.2017 at 18:44
    Permalink

    Seuraavan verotettavana on elektromagneettinen hukka sähkön siirrossa. Mitä lähempänä 400Kv linjoja asut, sitä isompi säteilyn kulutus ja myös vero. Näitähän on vitun helppo keksiä..

    Reply
  • 12.9.2017 at 18:46
    Permalink

    Nykyisillä, täysin käsittämättömillä siirtohinnoilla luulisi pystyvän laittamaan niin paksut kaapelit ettei näitä LISÄRAHASTUKSEEN tarkoitettuja nimikkeitä tarvisi keksiä. Vain sähkölaskun loppusummalla on merkitystä, ei millään muulla.

    Reply
  • 12.9.2017 at 19:02
    Permalink

    Kun mikään ei riitä! Vittu mitä paskaa!

    Reply
  • 12.9.2017 at 22:04
    Permalink

    Teho-maksu tulee vain jos sinulla on tuntihintaan pohjautuva sopimus. Mutta jos on vanha, esim. kaksitariffimittaus, niin silloin ei tehomaksua tule.

    Teho-maksu on yeisesti käytössä teollisuudessa. Ja se tarvitsee ihan oman mittarinsa. Ja se joka on lähtenyt tekemään muita sopimuksia kuin yleissähkö- tai kaksitariffisähkö, voi saada tehomaksun kontolleen. Mutta näissä kahdessa ei.

    Reply
    • 13.9.2017 at 21:44
      Permalink

      Höpsis, kyllä omalla laskulla näkyy tehomaksusta menneen viimeisen otin kuun ajalta muutamia euroja aivan normaalilla päivä/yösähkölaskulla.

      Reply
  • 13.9.2017 at 06:23
    Permalink

    No en tiedä mutta öljyllä lämmitys ja rinnalla puu (takka/sauna) on toistaiseksi halvin. Mutta öljy saa varmaan rankat verot niskaansa kunhan autoilu saadaan sähköistettyä kunnolla. Nyt se on lämmitysmuotona saanut olla melko rauhassa.

    Reply
  • 13.9.2017 at 10:45
    Permalink

    Älkää nyt vaan uskoko mihinkään suunnitelmaan/lupaukseen, missä allekirjoituksena on Suomen hallitus!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.