Rakennustyömaalta löytyi kymmeniä luurankoja Porissa

Luurankolöytö Porun Hallituskadulla tehtiin viime torstaina, kertoo Yle.

Entisen oluttehtaan alueelle keskustan tuntumaan rakennetaan kerrostaloja, ja kaivinkone toi luurangot esiin paalutustöiden yhteydessä.

Alueella on sijainnut Porin vanha kirkko ja hautausmaa 1600-luvulta 1800-luvun alkupuolelle, mikä selittänee luurangot.

Arkeologi Leena Koivisto kertoi Ylelle, että alueelta on paljastunut luita aiemminkin. Hän ei sulje pois ajatusta, että luita voi kaivauksissa tulla esiin vielä lisää.

Satakunnan museo on ohjeistanut rakennuttaja MVR-Yhtymää siirtämään luut Käppärän hautausmaalle, jonne ne haudataan uudestaan.

Lähde: Yle


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *