Päivi Räsänen käy taistoon keskiolutta vastaan

Päivi Räsänen aikoo tehdä lakialoitteen jolla kaupoissa myytävän oluen alkoholipitoisuus rajoitettaisiin 3,5 prosenttiin. Räsänen on tunnettu alkoholin vastustaja joka ajoittain ilmenee esimerkiksi mainitun kaltaisina ideoina.

Vuonna 2016 kristillisdemokraattien kansanedustaja julkaisi kannanoton otsikolla ”Kuinka paljon aiotaan lisätä alkoholikuolemia? Keskiolut pois ruokakaupoista”.  Suomen kaupoissa saa tällä hetkellä myydä 4,7 prosentin vahvuisia juomia ja hallituksen tavoitteena on ollut tuoda ”maitokauppoihin” jopa 5,5 prosentin alkoholijuomat ja tislausteitse valmistetut juomat, kuten gin-pohjaiset lonkerot.

Alkoholilain uudistuksen käsittely on lähiaikoina tulossa eduskuntaan.

Lähde: IS, paivirasanen.fi

 

3 thoughts on “Päivi Räsänen käy taistoon keskiolutta vastaan

  • 16.9.2017 at 00:04
    Permalink

    Jos ihmiset ymmärtäisivät mistä keskiolutsodassa on kyse, niin pulinat muuttuisivat totisiksi ilmeksi.

    Keskiolut, ja olut yleensäkkin, on niitä ainoita tuotteita mitä vielä Suomessa valmistetaan. Kansa juo sitä niin paljon että sillä pidetään maatalouttakin pystyssä. Työpaikkoja Suomessa ja valtion verokirstua kunnossa. Jos keskioluen tuotanto Suomessa lopetettaisiin ja siirryttäisiin ulkomaalaiseen tuontiolueeseen, kuten esim. vaatteiden osalta kävi, niin monta miljardia jäisi välillisiä veroja valtiolta saamatta. Ja vuoden sisään koko Suomi olisi lamassa.

    Niin että kun ensi kerran ostatte olutta, ostakaa Suomalaista tuotantoa. Älkää ulkomalaista. Se on isänmaallinen teko.

    Reply
  • 16.9.2017 at 05:26
    Permalink

    Päähänpinttymä ja tukos jonka sais alkoholilla liuotettua.

    Reply
  • 16.9.2017 at 08:12
    Permalink

    On näillä uskovaisilla poliitikoilla prioriteetit kohdallaan. No alkoholihan on syntiä, syntiä ei ole köyhien kyykyttäminen, vanhusten jättäminen heitteille ja lasten hyvinvoinnin heikentäminen tuomalla aikuisia entisiä Irakin armeijan sotilaita ja isis tappajia kouluihin alaikäisten lasten sekaan ym.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.