Haastattelu – Tänään oli työnseisaus, moniko osallistui, mikä oli vaikutus?

Haastattelimme työnseisauksen takana seisovan Jani Väkeväisen. Kyselimme hieman osallistujamääriä ja fiiliksiä siitä miten päivä onnistui?

Väkeväinen arvioi sähköpostipalautteen, messenger viestien ja mukaan lähteneiden yritysten kokojen mukaan, että osallistujina olisi noin 35 000-50 000 ihmistä. Väkeväisen mukaan päivä oli erittäin onnistunut ja jatkoa on luvassa.

  • Jos yhdestä henkilöstä yritys saa laskutettua 400€/päivässä työtunteina, niin tämän päivän alv menetykset nousevat, jopa 4,8 miljoonaan euroon.

Väkeväinen sanoi myös olevansa erittäin huolestunut, niin terroristi iskusta, kun myös hallituksen Eu liittovaltio kuvioista. Nyt on kansan silmät alkaneet aukeamaan ja hallituksella on luonnollisesti suuri pelko, että kansa kääntyy sitä vastaan.

Muutenkin koko kuvio vaikuttaa niihin ihmisiin, jotka ovat tulleet tänne oikeasti tekemään työtä. Minullakin on yksi mexikolainen työntekijä ja hyvä sellainen. Keskustelemme todella avoimesti kaikesta. Hän on sanonut selkeästi, että jotain tämän maan pitää tehdä ja lisää huomanneensa kuinka suomalaisten katseet ovat muuttuneet terroristi-iskun jälkeen.

Väkeväinen ihmettelee Turun kaupunginhalitustakin.

Siellä ei ole yhtään henkilöä ketä itse olisin äänestänyt. enkä tiedä onko kukaan edes äänestänyt. Tässä maassa muutenkin on kaikki vilpillistä, niin miksei olisi vaalitkin.

Pappani taisteli tuolla rajalla, papan ilme olisi varmasti näkemisen arvoinen, jos hän näkisi tämän päivän menon.

Olen saanut asiaan liittyen paljon kyselyitä, kuinka isot menetykset tästä nyt omalle yritykselleni tulee. Laskin sitä vähän, eikä ne summat nyt verojen jälkeen kovin suuria ole. Palaute on muuten ollut todella positiivista, ainoastaan joitain ”rasmuslaisia” ja feikkiprofiileja on lähettänyt negatiivista palautetta.

Yhdeltäkään omalla nimellään kirjoittavalta henkilöltä ei ole tullut negatiivista palautetta.

Kysyimme myös mitä haluat sanoa yrittäjälle, joka miettii uskaltaako tempaista?

Sanoisin, että kumpi on tärkeämpää, lapsiemme tulevaisuus, vai kaksi euroa enemmän taskussa?

Haastattelussa: Jani Väkeväinen

Tästä kaikki alkoi:

 

5 thoughts on “Haastattelu – Tänään oli työnseisaus, moniko osallistui, mikä oli vaikutus?

  • 18.9.2017 at 21:30
    Permalink

    ”Enkä tiedä onko kukaan edes äänestänyt” -Siinä asia jota kehoitan jokaista miettimään erittäin huolellisesti. Joku tässä suomen äänestyskuviossa ei yksinkertaisesti täsmää .

    -Politiikan avulla tätä maata ei pystytä pelastamaan. Tämänpäiväinen työnseisaus oli hieno esimerkki että muitakin keinoja on olemassa -nyt on tullut aika käyttää niitä!

    Reply
  • 18.9.2017 at 21:52
    Permalink

    Joo, tuli vähän puskista tämä työnseisaus. Muistan kuinka siitä rummutettiin kuukausi sitten (tai monta viikkoa sitten) mutta esim. viime viikolla ei kukaan hiiskunut asiasta mitään. Niimpä ehdin tälle päivälle sopimaan keikkoja, joten osaltani tämä meni ohi. Jälleen kerran.

    Miksi näistä asioista ei toitoteta esim. viikko ennen tapahtumaa? Suomalaisessa mediassa on aina se vika että kaikesta aktivismista saa lukea jälkikäteen. Kaikki kotikuntien kesätahatumat ja suuremmat sirkusvierailut, aina saa jälkikäteen lueskella että tuonnekkin olisi voinut mennä.

    Kun seuraava tällainen tapahtuma tulee niin tiedottakaa/muistuttakaa siitä viikko etukäteen, jotta siihen muistaa ottaa osaa. Omalla kohdallani tämä olisi tarkoittanut että kolmen henkilön työpanos olisi siirtynyt huomiselle. Ja viikonlopun olisi voinut vedättää tähän iltaan.

    Reply
  • 18.9.2017 at 21:53
    Permalink

    Arvostettava asia. Nyt on ainakin vakavista asioista kyse joita media haluaa vaimentaa suomalaisten vahingoksi. Tämän tyyppistä kansalaistoimintaa pitää aktivoida ja paljon. Kuka meistä haluaa lapsilleen kertoa että olisi voitu maa pelastaa mutta rasismi…

    Reply
    • 18.9.2017 at 23:58
      Permalink

      Suomalaisista on jostain mystisestä syystä tullut säälittäviä selittelijöitä jotka luulevat että aina joku muu hoitaa vastuunkantamisen heidän puolestaan. Tuo taktiikka ei kanna kovinkaan pitkälle, valta-eliitin nöyristelijät ovat tasantarkkaan samalla poistolistalla missä kansalaisaktiivitkin. Myötäilijät joutuvat tilanteen kiristyessä kahden tulen väliin -siinä on pirullista olla.

      Reply
  • 19.9.2017 at 12:43
    Permalink

    Jos työnseisaus totetutetaan pitämällä tehtyjä ylityövapaita ja tehdään päivän työt urakalla etukäteen…missä se vaikutus verotuloihin on…nehän jo maksettu…??!!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.